Näkeminen ja näkyminen liikenneturvallisuusviikon teemana | Autoliitto

Olet täällä

Näkeminen ja näkyminen liikenneturvallisuusviikon teemana

02_jalankulkija_tien_laidassa.jpg
13.09.2021

Valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa vietetään 13.-17.9.2021. Viikon tavoitteena on muistuttaa liikennekasvatuksen merkityksestä.

Viikolla 37 vietetään jälleen valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa, jonka tavoitteena on innostaa opettajia, oppilaita ja opiskelijoita huoltajineen kaikilla kouluasteilla käsittelemään, niin teemaviikon aikana kuin muutenkin, liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita. Näin muistutetaan liikennekasvatuksen merkityksestä. Liikenneturvallisuusviikon takana on liikennekasvatuksen yhteistyöverkosto, joka koordinoi ja kehittää varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksessa tehtävää liikennekasvatustyötä. Verkostoon kuuluu Autoliitto mukaan lukien yhteensä 22 organisaatiota ja sen toimintaa koordinoi Liikenneturva.

Tänä vuonna liikenneturvallisuusviikon teemana on ”Näe ja näy liikenteessä”. Teeman avulla halutaan herättää niin kouluissa kuin kotona keskustelua pimeällä liikkumisesta, tarkkaavaisuudesta liikenteessä sekä lasten ja nuorten huomioimisesta liikenteessä.

”Vanhempien vastuulla on huolehtia siitä, että lapsi muun muassa käyttää heijastimia ja on mahdollisimman hyvin havaittavissa liikenteessä. Kaikkien aikuisten pitää huolehtia liikenneturvallisuudesta myös omalla käyttäytymisellään”, Autoliiton edustajana liikennekasvatuksen yhteistyöverkostossa toimiva järjestöpäällikkö Taina Kytäjä-Roimu muistuttaa.

 

Lisätietoa liikenneturvallisuusviikosta

Jaa muillekin