Rata-ajo | Autoliitto

Rata-ajopuolella osastolla on pitkät perinteet kilpailujen järjestämisestä ja toimitsijatehtävistä alkaen Eläintarhan Ajoista sotien jälkeen. "Eltsun" tarina päättyi vuonna 1963 autojen vauhdin ylitettyä radan turvallisuustason. Vuodesta 1966 vuoteen 1978 osasto järjesti vuosittain AL:n vauhtikisoja Keimolan moottoriradalla Vantaalla. Pari pitkän linjan osastolaista jotka olivat mukana Keimolan avajaisista lähtien on yhä aktiivisesti mukana osaston toimitsijatehtävissä.

Osston toiminta-alueella olevan moottoriradan puute vuoden 1978 jälkeen uhkasi näivettää osastolaisten toimitsijalisenssit, varsinkin korkeimman tason kovalla työllä hankitut nopeuskilpailulisenssit, joten osasto päätti vuonna 1982 järjestää oman Karting-kilpailunsa ja sitä kautta ylläpitää toimitsijalisenssejä. Karting toimintaa tehtiin yhteistyössä varsinkin Keimola FK-kerhon kanssa.

AL Helsingin osasto lähti systemaattisesti kehittämään uudelleen ratatuomaritoimintaa vuonna 1995 Helsinki Thunder -kilpailua varten. Toiminta on hoidettu yhteistoimintakerho Finnairin Autokerhon avulla. Toiminta on niin merkittävää, että 2000-luvulla ei Ahvenistolla olisi järjestetty yhtään SM-kilpailua tai Historic Grand Racea, jos FinnAK/AL-Helsinki ratatuomarit eivät olisi olleet paikalla! Vuonna 2017 ryhmän 22 eri jäsentä tekivät yhteensä 135 henkilötyöpäivää pelkästään Ahveniston radan varressa ja 11 heistä kiersi myös Alastarossa ja Pohjanmaan radoilla ratakisoissa 56 henkilötyöpäivän verran.

Toki osastolaisista on löytynyt myös menestyneitä kilpailijoita Kartingista alkaen. Kuriositettina voisi mainita Mika Salon voittaneen silloisen A-luokan Suomen Mestaruuden AL-Helsinki lisenssillä vaikka hän muuten kilpaili aina Formula ykkösiä myöten Keimola FK:n nimissä.

KUVIA AHVENISTOLTA 16.-17.6.2018:

"Rentun ruusu" kukkii Ahveniston asvaltilla!

Aamun avauksena ratatuomareiden käskynjako. Ahveniston kaikkiaan 19 ratatuomaripisteellä oli hommissa 15 osastolaista

Huimaa menoa, kun radalla on yhtä aikaa yli 30 pippurista Legends-kilpuria

 

Jaa muillekin