Fying Finn

Annetaan nuorille suomalaiskuskeille siivet tulevaisuudessakin.

Flying Finn 100 on suomalaisen autourheilun lajiliiton, AKK:n, nuorisourheilun kehittämis- ja tukihanke, joka mahdollistaa myös uusien tulevaisuuden kykyjen löytymisen. Hankkeen tavoitteena on kerätä yhdessä yhteistyöyritysten ja autourheilutähtien kanssa Suomen valtion 100-vuotisjuhlavuoden, 2017, kunniaksi sata uutta junior kart -kilpa-autoa, jotka ohjataan autourheiluseurojen nuorisotoimintaan ympäri Suomea. Hanke myös kantaa Suomi100-tunnusta osana itsenäisyyden juhlavuoden virallista ohjelmistoa.

Mistä Flying Finn 100 sai alkunsa?

Suomi on arvokilpailumenestyksellä mitattuna maailman menestynein autourheilukansa. Pohjoinen maa on pystynyt tuottamaan pienestä väestöpohjastaan riippumatta säännöllisesti autourheilun supertähtiä aina 1960-luvun alkuperäisistä Flying Finneistä alkaen.

Menestyksen ketju ei ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii valtavasti töitä kuljettajan uran eri vaiheissa. Suuret Keski-Euroopan autoteollisuusmaat ovat päässeet volyymituotannollaan ja lähes rajattomilla resursseillaan kintereillemme MM-tason menestyksessä. Jotta pääsemme nauttimaan Maamme-laulun sävelistä myös pitkälle tulevaisuuteen, lähdimme kampanjoimaan autourheilun nuorisotoiminnan elävöittämiseksi.

Karting on kautta historian ollut autourheilun nuorisotoiminnan kivijalka, jota kautta kuljettajat ovat nousseet eri lajien pariin. Valtakunnallisella karting-hankkeella haluamme mahdollistaa autourheilukipinän synnyttämisen niin tulevaisuuden tähdille kuin autourheilun ilosta harrastaville junioreillekin, jotka muuten eivät ehkä löytäisi lajin pariin tai joilla ei olisi välttämättä mahdollisuuksia oman auton hankintaan.

Autoliiton AL-Sport autourheilutoiminta

Autoliiton paikallisosastoissa harrastetaan monipuolista autourheilutoimintaa useassa eri autourheilulajissa sekä toimitsijoina että kilpailijoina.

Suomalainen autourheilulajien kirjo on monipuolinen.  Laaja harrastajajoukko ja hyvä taustatyö takaavat sen, että maastamme löytyy huippukuljettajia eri lajeissa. AKK-Motorsport ry on autourheilun kattojärjestö maassamme. Autoliiton hallinnoimia Suomessa harrastettavista autourheilulajeista ovat AutoSlalom, EcoRun (taloudellisuusajo) ja Tasanopeusajo. Toimintaa johtaa ja valvoo AL-Sport –toimikunta.

Autoliiton Pohjois-Savon osasto:

Muun autourheilutoiminnan lisäksi osaston FK-kerholla on ollut aktiivista toimintaa Kuopiossa yli 30 vuoden ajan.

Kerholla on talkoovoimin rakennettu ja ylläpidetty kartingrata poikkeuksellisella paikalla kaupungin keskustan kupeessa Neulamäessä.  Radalla on ajettu yli 40 vuoden ajan  myös legendaarinen Äitienpäiväajo.

Neulamäessä  järjestetään kilpailujen lisäksi Autoliiton kanssa yhteistyössä mm. Tartu Rattiin- tapahtuma, jossa esitellään Autoliiton toimintaa ja tarjotaan nuorille kuljettajille mahdollisuus päästä ajamaan kartingautolla

Kuopiossa järjestetään myös vuosittain peruskurssi kartingista kiinnostuneille nuorille. Nuoret pääsevät ajamaan seuran autoilla ja tutustumaan lajiin.

Harjoituskalustolla alkaakin olla jo ikää ja nyt AL- Sportin lahjoittama  Flyin Finn kartingauto tulee tarpeeseen.

Nyt saatu uusi  Flying Finn karting auto helpottaa uusien lajista kiinnostuneiden nuorten mukaan tuloa.