Juuso Lammi

Autoliitto Härmän osastoa edustava Juuso Lammi on 23-vuotias agrologiopiskelija Seinäjoelta. Autourheilun lisäksi hänen harrastuksiinsa kuuluvat metsästys ja kuntosali.

Juuso aloitti autourheilun noin 7-vuotiaana kartingilla. 15-vuotiaana hän siirtyi jokamiesluokan pariin. Ralli tuli mukaan kuvioihin  kolmisen vuotta myöhemmin, ja Juuso aloitti ralliuransa kartturin paikalta. Ensimmäisen rallin hän ajoi vuonna 2022.

– Jokamiesluokan puolella menestys on ollut vaihtelevaa. Muutamia voittoja kyläkisoista sekä muutamat onnistumiset myös isoista kisoista, kuten Asfalttikunkusta vuosilta 2017–2019. Myös Poikkinaintiajoissa tuli hyvä suoritus, kun olin yleisen luokan kolmas vuonna 2022.

Kauden 2023 tavoite oli  RSJM sarjan SM-mitali. Kausi sujuikin aluksi yli odotusten ”piikkipaikalla” mestaruudesta taistellen, mutta lopputuloksena oli sarjan kolmas tila.
Kaudella 2024 Juusolla on tavoitteena on ajaa rallisprintin SM-sarja sekä tavoitella SM-mitalia. Tämän lisäksi hänellä on tarkoitus ajaa useampi nuottiralli niin SM-kuin harrastetasollakin. Rallin osalta tämä vuosi on käytännössä ”opiskeluvuosi”, koska ”nuottiin ajaminen” on Juusolle melko uusi juttu.  Tavoitteena hänellä on ajaa rallin SM-sarja kokonaisuudessaan kaudella 2025.
Jokamiesluokankin kilpailuihin Juusolla on tarkoitus osallistua, ainakin kotikisoihin, ja luonnollisesti taistella niiden voitoista.

Juuson kisaamista voit seurata myös Juuson somekanavilla:

 

Kuva ylhäällä: Vesa Rauhala

Juuson kausi 2024

Tarkoitus oli jatkaa jokamiesluokassa kilpailemista ja seuraavana oli tiedossa Härmässä järjestettävät Häjyyly-ajot. Auton kanssa tuli lopulta sen verran ongelmia, että kilpailemaan ei päästy, mutta kisapaikalla sain kuitenkin toimia lähettäjän roolissa.

Seuraavalla viikolla olisi kesän odotetuin reissu eli Pellon Poikkinaintiajot. Tarkoituksena oli lähteä hyvällä autolla hakemaan sijoitusta, mutta taas jälleen kerran auton kanssa sen verran suuria ongelmia, että aika loppui kesken ja reissu jouduttiin viettää katsojan roolissa.

Loppukesä meni pelkästään töiden parissa, mutta elokuun loppupuolella oli JM SM Liiga – kilpailu, johon pääsin kilpailemaan AL-Härmän Custom Parts Team – joukkueeseen. Kilpailuun lähdettiin hyvähenkisellä porukalla tekemään parhaamme ja monen taistelun jälkeen päästiin finaaliin, jossa sijoitus 6. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli mahtava ja meni yli odotusten.

Rallin ja rallisprintin osalta oli tarkoitus ajaa vielä lähistöllä pari kilpailua, mutta muut menot estivät osallistumiset.

 

Kiitos vielä kaikille tukijoille, jotka olivat tätä kautta tukemassa.

 

Kauteenhan lähdettiin sillä ajatuksella, että ajetaan rallisprintin SN-sarja sekä yksittäisiä ralleja ja jokamiesluokan kilpailuja.

Kausi aloitettiin Metalli Järvelä – rallista Kaustisilla. Kilpailu lähti rauhallisesti ajellen käyntiin, mutta valitettava keskeytys toiselle erikoiskokeelle moottorin kiinnikkeen revettyä.

Seuraavaksi olisi ollut vuorossa Laukaan SM sprint, mutta autosta hajosi vaihteisto päivä ennen kisaa eikä uutta ollut siihen hätään, joten peruminen oli edessä.

Seuraavaksi suunnattiin Kiuruvedellä seuraavaan SM sprint osakilpailuun. Fiilis oli hyvä ennen kisaa, mutta heti lähdössä auton kytkin alkoi luistaa ja kilpaileminen oli täysin mahdotonta. Ensimmäisen vedon jälkeen siis auto kärrylle ja nokka kohti kotia.

Maaliskuun alussa vuorossa Tuurin SM  ralli, johon lähdettiin kovalla innolla, koska ensimmäinen kisa SM4 – luokassa. Perjantai lähti todella hyvin käyntiin ja oltiin luokassa neljäntenä. Lauantain ensimmäisellä ek:lla kuitenkin kaato ja kotimatka sekä kevättauko olivat edessä. Kisasta jäi silti hyvä fiilis, koska vauhti näytti riittävän myös vanhemmalla kalustolla.

Seuraavaksi ajeltiin jokamiesluokkaa SV Kuivaus liigassa. Joukkueen sijoitus oli siellä 2., johon voi olla tyytyväinen. Oma kisa meni ajollisesti hyvin, mutta moottoririkko astui peliin mukaan ja omat ajot jäivät vähälle.

Seuraavaksi vuorossa oli kauan odotettu SM Pohjanmaa ralli. Kotikisaan lähdettiin uuden kartanlukijan (Elmeri Pentinmäki) kanssa, jolta sai hyviä neuvoja nuotin tekemiseen. Autoa parsittiin kasaan pari viikkoa ennen kisaa ja ongelmia riitti kisaviikolle asti. Testit jäivät lyhyeksi, mutta niillä oli mentävä. Kilpailun perjantaipäivään lähdettiin ajamaan omaa ajoa ja tavoitteena oli ainoastaan päästä seuraavalle päivälle puhtaalla ajolla. Tämä toteutui vaikkakin kolmannella ek:lla oli haasteita nuotin kuulemisessa sekä omassa ajamisessa. Lauantai päivälle oli tavoitteena taas vetää omaa ajoa sekä ottaa oppia. Kuitenkin jälleen keskeytys lauantaipäivän ensimmäiselle omaan ajovirheeseen. Valitettava tapaus, mutta näitä sattuu.

Tällä hetkellä mietinnässä, missä jatketaan rallia seuraavan kerran. Jokamiesluokka jatkuu seuraavaksi Häjyyly-ajoissa ja siitä viikon päästä Pellossa.

Rallisprintin osalta hieman vielä auki, koska omaan luokkaan täytyisi tulla lisää kuskeja, jotta olisi mahdollisuuksia vielä mitaleille.