Autoillen Euroopassa: Latvia

14.1.2019, klo 00.00

Autoillen Euroopassa 2019 -kirjan Latviaan liittyvien määräyksien muuttuessa, pyrimme mahdollisuuksien mukaan päivittämään näille sivuille uusia tai muuttuneita tietoja.

Laajemmat maakohtaiset matkailutiedot löytyvät Autoliiton verkkosivujen Matkakohteet-osiosta, jonne on kirjauduttava Autoliiton jäsennumerolla.

Elämyksellisiä teitä

Kuurinmaan rannikko ja Kolkan niemi

Kun otetaan Riiasta suunta luoteeseen meren rannikkoa pitkin, voi Kemerin kansallispuiston merenrannan puoleisella rantatörmällä käydä Suomen historiaan liittyvällä muistomerkillä. Ensimmäisen maailmansodan itärintaman pohjoisin kohta oli Klapkalnciemsissä. Viiden suomalaisjääkärin muistomerkille johdattavassa opastekyltissä lukee ”Somu jegeru kauju vieta 1916.gada”.

Kanieras- tai Engures-järvien lintutorneista voi käydä tekemässä ornitologisia havaintoja. Kaltenesta pohjoiseen ranta on kivikkoista. Rannikolle tyypillisiä ovat vanhat hiekkadyynit, jotka ulottuvat pitkälle sisämaahan päin. 500 metriä rannikolta sijaitseva Pūrciemsin valkohiekkainen dyyni on erikoissuojelun kohde. Dyynin arvellaan syntyneen noin 6 000 vuotta sitten. Slīteren kansallispuisto on Natura-alue, jossa on 30-50 metriä korkea Baltian jääjärven muinainen jyrkkä rannikko. Ēvaži Steep on rannikon jyrkin merenrinne ja ylhäältä on hienot näköalat merelle. Kolkan niemennokassa kohtaavat Itämeri ja Riianlahti.

Sigulda-Cesis-Valmiera

Siguldan ilmaköysirata on ainoa laatuaan Baltiassa. Muutaman minuutin ajomatkan aikana voi nähdä Gaujan vanhan laakson, joka on muodostunut jääkauden aikana. Hienot maisemat Turaidan linnaan, Gaujan yli kulkevalle sillalle. Turaidassa on keskiaikaisen linnan rauniot ja legendaarinen ”Turaidan Ruusun” hauta. Neuvostoajan salainen bunkkeri löytyy Līgatnesta. 9 metrin syvyydessä maan alla sijaitsee salainen bunkkeri – neuvostoaikana ydinsodan varalta rakennettuna Latvian hallintoeliittiä odotti hyvin varustettu bunkkeri. Cēsiksen vanhankaupungin mukulakivikadut ovat säilyneet alkuperäisen keskiaikaisen kaavan mukaisessa muodossa. Katujen reunoilla on vanhoja punatiilikattoisia taloja, suojaisia pihoja ja entisöityjä julkisivuja. Valmieran vanhan kaupungin keskustassa sijaitsevat Liivinmaan ritarikunnan linnanrauniot.

Kaakkois-Latvia (Daugavpils, Rezekne, Ludza)

Latvian kaakkoiskulma, eli Latgalen maakunta, on jäänyt suomalaisille vieraaksi, vaikka jo vuonna 2005 ilmestyneessä Autolla Baltiassa –kirjassa on mitä mainioimmat selostukset alueen kohteista. Alueella on runsaasti järviä, joista kauneimmat lienevät Raznas ja Ezeres. Viimeksi mainitussa on 30 saarta. Järven pohjoisrannan tammet ovat satoja vuosia vanhoja. Myös Rusons on viehättävä niemineen ja lahtineen. Aglonassa pitää ehdottomasti käydä, sillä sieltä löytyy Aglonan 1600-luvulla perustettu basilika, leipämuseo, toisen maailmansodan museo ja veistosgalleria Kristuksen kuningasmäki. Daugavpilsin (eli Väinänlinnan, alunperin saksaksi Dünaburg) linnoitus on kaupungin helmi ja ainoa alkuperäisenä säilynyt 1800-luvun alkupuolen linnoitus Baltiassa. Ludzan käsityöläisten keskus edustaa yli 100 käsityöläistä ja tarjoaa kävijöille mahdollisuuden nähdä ja jopa kokeillakin vanhoja työkaluja ja työtapoja.

Liikennerangaistukset

Latviassa on käytössä rangaistuspisteiden tallennusjärjestelmä. Jos nuorelle kuljettajalle kertyy 10 pistettä ja muulle kuljettajalle 16 pistettä, kuljettaja menettää ajokorttinsa yhdeksi vuodeksi. Yhden rikkomuksen enimmäispistemäärä on 8. Tämän pistemäärän saa alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta tai onnettomuuspaikalta pakenemisesta. Rangaistuspisteiden yleinen vanhenemisaika on kaksi vuotta, mutta erittäin törkeiden rikkomusten osalta pisteet vanhenevat vasta viiden vuoden kuluttua. Jos kuljettaja saa 10 vuoden aikana kaksi kertaa enimmäispistemäärän 16, hänelle langetetaan elinikäinen ajokielto, mutta hän saa oikeuden hakea ajokorttia uudestaan vasta-alkajana viiden vuoden kuluttua.