Ajoharjoitteluratapakolle ei ole perusteita

Ajokorttilaki uudistui kesällä 2018 ja nyt lakia ollaan taas muuttamassa. Neljä vuotta sitten voimaan tulleessa laissa annettiin enemmän painoarvoa osaamiselle kuin sille, missä ja miten asiat on opittu. Esimerkiksi teoriaopetukseen tuli huomattavasti aiempaa enemmän joustoa ja ajokortin saaminen poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana helpottui. Myös velvollisuus antaa osa ajo-opetuksesta ajoharjoitteluradalla poistui.

Traficomin tänään julkaiseman seurantatutkimuksen mukaan positiivinen liikenneturvallisuuskehitys on jatkunut nykyisen ajokorttilain voimaantulon jälkeen, vaikka toisenlaisiakin johtopäätöksiä on julkisuudessa esitetty. Erityisesti 17-vuotiaiden ajokortillisten onnettomuudet ovat olleet pitkään keskustelun keskiössä. Tutkimuksen mukaan 17-vuotiaiden todennäköisyys joutua onnettomuuteen oli kuitenkin ajokorttilain uudistuksen jälkeen alemmalla tasolla kuin 18–19-vuotiailla ennen uudistusta.

”Yleistä mielikuvaa ohjaa helposti muun muassa se, että kun alaikäinen joutuu onnettomuuteen, ikä on lähes poikkeuksetta mainittu uutisotsikoissa. On hyvä, että asiasta on nyt tutkittua tietoa, johon päättäjien pitää päätöksensä perustaa”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Vaikka 2018 poistunut ajoratapakko ei ole Traficomin tutkimuksen mukaan lisännyt uusien ajokortillisten onnettomuusriskiä, niin nyt valmisteilla olevassa ajokorttilakiesityksessä esitetään, että osa kuljettajaopetuksesta pitäisi taas antaa ajoharjoitteluradalla, jos radalle on pääasiallisen opetuspaikkakunnan keskustasta enintään 80 kilometrin matka.

”Kilometriraja asettaa ajokorttia suorittavat täysin eriarvoiseen asemaan. Todennäköisesti suistumisonnettomuuksia tapahtuu juuri niillä syrjäisemmillä seuduilla, missä ei ratapakkoa olisi. Yhdenvertaisuusperiaatteen perusteella ratavaatimus ei voi olla siitä kiinni, missä ratatoimijoita sattuu milloinkin olemaan tai missä ajokorttia suorittava sattuu kulloinkin asumaan”, Nieminen sanoo.

”Vaatimuksen kohdentamisen tulee perustua liikenneturvallisuuden kannalta merkityksellisiin perusteisiin, mutta nyt niitä ei ole edes selvitetty.”

Toinen ongelma on ratojen kunto ja taloudellinen tilanne. Pääosin 1980-luvulla rakennettujen ajoharjoitteluratojen ongelma on se, että niissä vallitsevat olosuhteet eivät sovellu nykyaikaisilla turvajärjestelmillä varustetulla autoilla tapahtuvaan kouluttamiseen. Ratoja omistavien yhtiöiden ja yhdistysten talous on ollut kovilla viime vuosina ja tästä syystä radoille on kertynyt paljon investointivelkaa, mikä johtanee merkittäviin ratamaksujen korotuksiin tulevina vuosina. Osa radoista on kokonaan lakkautettu.

”Suurimmalla osalla yhä toiminnassa olevista ajoharjoitteluradoista on alueellinen monopoliasema. Lopullisia vaikutuksia ajokortin suorittamisen kokonaiskustannuksiin voidaan vain arvailla, koska tätä asiaa ei ole lainkaan selvitetty lakiesitystä varten”, Nieminen kertoo.

Traficomin ajokorttilain seurantatutkimus ei osoita mitään perusteita sille, että ajoharjoitteluratapakosta olisi hyötyä liikenneturvallisuudelle, vaan esitys on puhtaasti poliittinen ratkaisu.

”Uuden tutkimuksenkin valossa pakosta tulisi luopua ja simulaattoriopetus pitäisi pitää jatkossakin kaikkien kuljettajatutkintoa suorittavien vaihtoehtona. Esityksestä pitäisi nyt luopua tai siirtää se jatkovalmisteluun, jolloin selvitetään perusteellisesti muutoksen vaikutukset yhdenvertaisuuteen, liikenneturvallisuuteen ja ajokortin hintaan”, Nieminen painottaa.