Olet täällä

ETEC, kansainvälinen Fillarimestari-kilpailu

FIA (kansainvälinen autoliitto) sekä Technical Committee yhdessä järjestävän maan autoliiton kanssa pitää vuosittain kansainvälisen Fillarimestari Euroopan mestruuskilpailun. Kilpailuun osallistuu joukkueita yli 20:sta maasta eri puolilta Eurooppaa. ETEC-kisa on järjestetty jo yli 30 kertaa ja Suomesta on joukkue ollut mukana jo 13:n vuoden ajan. Kilpailun ohella tutustutaan eri maiden lapsiin ja järjestävän maan kulttuuriin ja nähtävyyksiin.

Vuoden 2016 Suomen edustusjoukkue on Herajärven koulu Saarijärveltä. Herajärven koulu vei voiton tiukassa Fillarimestari Sm kisassa, jossa toiselle sijalle taituroi Otson Koulu Ähtäristä.

Herajärven koulu oli voitokas myös viime vuonna, joten koululta pääsi nyt toinen joukkueellinen oppilaita kansainväliseen kilpailuun. EM-kilpailu pidettiin Tsekissä Usti Nad Labemissa 22.-25.9.2016.

SUOMEN FILLARIMESTARIT MUKANA EM-KISOISSA ÚSTI NAD LABEMISSA, TSEKISSÄ  22.-25.9.2016

FIA:n organisoima lasten kansainvälinen EM-liikenneturvallisuuskilpailu pidettiin jo 31. kerran, tällä kertaa Ústi nad Labemissa, Tsekissä 22.-25.9.2016. Kisojen yhteydessä lanseerattiin virallisesti FIA:n #StayBright –kampanja, joka on suunnattu erityisesti lapsille. Kampanjaa tukevat autojärjestöt eri puolilla Eurooppaa.

Suomen kisajoukkue tuli Saarijärveltä, Herajärven koulusta. Joukkueeseen kuuluivat Aino Puttonen, Senni Tollola, Tuukka Linnanmäki ja Joona Lehtomäki.  Mukana seurueessa matkasi tiimiä valmentanut koulun opettaja Sanna Vintturi, joukko tiimiämme kannustamaan lähteneitä perheenjäseniä sekä joukkueenjohtaja Autoliitosta.

Tapahtumaa isännöi Tsekin autoklubi, ÚAMK. Kilpailijoita oli 22 Euroopan eri maasta, yhteensä 24  joukkuetta.  Kilpatehtävät koostuivat pyöränhallintaa testaavista ratatehtävistä,  katusuunnistustehtävästä ja teoriaosuudesta. Erityisesti ratatehtävissä joukkueemme pärjäsi hyvin.

Fillarikisoissa Suomen joukkue ei yltänyt palkintosijoille, mutta vei voiton polkupyöräkypärän tuunauksessa.

Kisaviikonlopun retkipäivänä seilattiin Elbe-jokea pitkin Ústista keskiaikaiseen, idylliseen Litomericen kaupunkiin. Matkan varrelle oli lapsille järjestetty yllätyksiä; mm. merirosvojen laivanvaltaus miekkailukohtauksineen.

Kisamatka Tsekkiin oli antoisa ja kilpailijat saivat runsaasti uusia kokemuksia.  Joukkueemme solmi uusia kontakteja muidenkin maiden lapsiin. Lapset edustivat Suomea iloisina ja hyväntuulisina, vaikka päivät olivat pitkiä. Neljään päivään mahtui jännitystä, onnistumisia, pieniä pettymyksiä, iloa ja loistavaa yhteishenkeä!

Voiton kisoissa vei Latvia, hopeaa sai Venäjä ja pronssia isäntämaa Tsekki.

Fillarimestari eli FIA European Traffic Education Contest on kansainvälinen autoliitto FIA:n Federation Internationale de l’Automobile) koordinoima liikenneturvallisuuskilpailu. Sen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten liikenneturvallisuutta. Suomessa Fillarimestarikisat järjestää Autoliitto. Kilpailuissa mitataan koululaisten liikennetietoja ja –taitoja.

Lisätietoja www.autoliitto.fi/fillarimestari

Suomen joukkue ja taustajoukot Prahan lentokentällä

 

Suomen tiimi; vas. Aino Puttonen, Seni Tollola, Tuukka Linnanmäki ja

Joona Lehtomäki, takana opettaja Sanna Vintturi ja AL:sta Anna Vollner

Aino Puttonen  taituroi kapenevaa kujaa

Tuunattuja kypäriä; vasemmalla Suomen voittajakypärä