Autoliiton lausunto Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta

Autoliitto kiittää mahdollisuudesta lausua Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta vuosille 2026–2034.

Toteuttaako ohjelmakokonaisuus mielestänne parhaalla mahdollisella tavalla Liikenne 12 -suunnitelmassa sille asetettuja tavoitteita ja linjauksia?

Ohjelmakokonaisuuden lähtökohdat ovat pääosin oikeansuuntaisia, mutta erittäin niukka rahoitustaso rajoittaa olennaisesti Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteiden toteutumista. Olemassa olevan liikenneverkon toimivuuden ja kunnon turvaamisen tulee olla liikennepolitiikan keskeinen lähtökohta.

Rahoituksen kohdentamisessa on huomioitava liikennemuotojen tosiasiallinen merkitys. Tieliikenne on Suomessa ylivoimaisesti merkittävin liikennemuoto ja tieverkko keskeinen kansalaisten liikkumisen, elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden kannalta. Tieliikenteen markkinaosuuteen nähden tieverkon ylläpidon ja kehittämisen rahoitus on riittämätöntä.

Hankkeiden priorisoinnissa tulee korostaa hyöty–kustannussuhdetta. Rajalliset julkiset varat tulee kohdentaa sinne, missä niillä saavutetaan suurimmat yhteiskunnalliset hyödyt esimerkiksi liikenneturvallisuuden, sujuvuuden, matka-aikojen ja saavutettavuuden osalta.

Liikennejärjestelmää ei tule tarkastella vain vilkkaimpien liikennevirtojen näkökulmasta. Suuressa osassa Suomea henkilöauto on välttämätön, minkä vuoksi myös pääväylien ulkopuolisen tieverkon riittävä kunto on turvattava.

Perusväylänpidon suunnitelma: onko perusväylänpitoon osoitettu rahoitus kohdennettu perustellusti ja vaikutukset kuvattu ymmärrettävästi?

Keskeinen ongelma ei ole rahoituksen kohdentaminen vaan perusväylänpidon kokonaisrahoituksen riittämättömyys. Ohjelmakokonaisuuden mukaan ennakoivaa kunnossapitoa ei pystytä tekemään riittävästi, korjausvelka kasvaa ja väylien kunto heikkenee erityisesti vilkkaimman verkon ulkopuolella. Kehitys ei ole taloudellisesti, liikennepoliittisesti eikä huoltovarmuuden kannalta kestävää.

Korjausvelan kasvattaminen siirtää kustannuksia tulevaisuuteen. Oikea-aikaisesta kunnossapidosta säästäminen johtaa myöhemmin kalliimpiin korjauksiin. Samalla osa huonokuntoisen tieverkon kustannuksista siirtyy tienkäyttäjille lisääntyneinä huolto- ja korjauskuluina, ajoneuvovaurioina ja pidentyneinä matka-aikoina. Huono tieverkko heikentää myös liikenneturvallisuutta.

Vilkkaimpien väylien priorisointi on ymmärrettävää, mutta se ei saa johtaa keskivilkkaan ja alemman tieverkon hallitsemattomaan rapautumiseen. Perusväylänpidon rahoitus tulee nostaa tasolle, jolla korjausvelan kasvu pysähtyy ja voidaan siirtyä ennakoivampaan kunnossapitoon. Rahoituksen tulee olla pitkäjänteistä ja ennustettavaa. Hallituskausittaiset korjausvelkapaketit eivät korvaa riittävää pysyvää perustasoa.

Suunnitteluohjelma: mitä suunnittelukohteita tulisi edistää lähivuosina? Mitä perusteluja näiden edistämiselle on?

Suunnitteluohjelman hankkeita tulee priorisoida niiden yhteiskuntataloudellisen vaikuttavuuden ja hyöty–kustannussuhteen perusteella. Erityisesti tulee edistää tiehankkeita, joilla voidaan kustannustehokkaasti parantaa liikenneturvallisuutta ja sujuvuutta, kuten vaarallisten liittymien parantamista, ohituskaista- ja keskikaideratkaisuja sekä muita pienempiä turvallisuus- ja sujuvuustoimia. Suunnitteluresurssien kohdentamisessa tulee huomioida myös tieliikenteen suuri osuus henkilö- ja tavaraliikenteestä.

Investointiohjelma: miten muuttaisitte ohjelmaa seuraavan päivityksen yhteydessä sille määritetyn talouskehyksen puitteissa? Millaisia positiivisia vaikutuksia muutoksella saavutettaisiin?

Investointiohjelmassa tulee painottaa nykyistä voimakkaammin hankkeiden hyöty–kustannussuhdetta. Rajallisessa talouskehyksessä tulee toteuttaa hankkeita, joilla saavutetaan mahdollisimman suuri yhteiskunnallinen hyöty suhteessa investointikustannuksiin.

Priorisoinnissa tulee painottaa liikenneturvallisuutta, sujuvuutta, matka-aikoja, elinkeinoelämän kuljetuksia sekä liikenneverkon toimintavarmuutta. Myös eri liikennemuotoja vertailtaessa tulee huomioida niiden todelliset suoritteet ja käyttäjämäärät. Tieliikenteen suuri osuus henkilö- ja tavaraliikenteestä puoltaa tieverkon vahvaa asemaa rahoituksen kohdentamisessa.

Autoliitto pitää perusteltuina erityisesti kustannustehokkaita tieverkon parannuksia, kuten liittymäjärjestelyjä, keskikaiteita ja ohituskaistoja. Keskikaideratkaisujen ei tarvitse aina olla raskaita ja tilaa vieviä, vaan myös kevyempien, esimerkiksi Ruotsissa käytettyjen ratkaisujen soveltuvuutta Suomeen tulisi selvittää.

Samalla tulee huolehtia siitä, ettei investointirahoituksella paikata pysyvästi riittämätöntä perusväylänpidon rahoitusta.

Ohjelmakokonaisuus: miten koette sen, että Väyläviraston ohjelmat esitetään nyt yhtenä kokonaisuutena?

Autoliitto pitää ohjelmien esittämistä yhtenä kokonaisuutena hyvänä uudistuksena. Perusväylänpidon, suunnittelun ja investointien käsittely yhdessä parantaa päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja auttaa hahmottamaan eri rahoitusratkaisujen välisiä riippuvuuksia.

Jatkossa kokonaisuutta olisi hyödyllistä kehittää siten, että eri toimenpiteiden yhteiskuntataloudelliset vaikutukset ja hyöty–kustannussuhteet olisivat mahdollisimman helposti vertailtavissa.

Miten muuten haluatte kommentoida ohjelmakokonaisuutta?

Suomen tieverkko on keskeistä yhteiskunnan perusinfrastruktuuria ja kansallisomaisuutta. Sen riittävä rahoitus tulee nähdä kansantalouden toimintaedellytysten turvaamisena, ei pelkästään liikennesektorin menona. Liikenneinfrastruktuurin rahoituksen tulee olla tasapainossa eri liikennemuotojen todellisen käytön ja yhteiskunnallisen merkityksen kanssa.

Tavoitteena ei tule olla mahdollisimman suuri määrä investointeja vaan mahdollisimman suuri yhteiskunnallinen hyöty käytettävissä olevilla resursseilla. Hyöty–kustannussuhteen ja muun vaikutusarvioinnin tulee ohjata johdonmukaisesti suunnittelua ja investointipäätöksiä.

Liikenneturvallisuutta ei voida parantaa vain ajoneuvoihin ja tienkäyttäjiin kohdistuvilla toimilla, vaan myös infrastruktuurin kuntoon ja turvallisuuteen on panostettava.

Tieverkon rahoituksen tulee olla pitkäjänteistä. Ennakoitava rahoitus mahdollistaa oikea-aikaisen kunnossapidon ja voi pienentää väylänpidon kokonaiskustannuksia.

Liikennepolitiikan tavoitteena tulee olla olemassa olevan liikenneverkon hyvä kunto, turvallisuus ja sujuvuus sekä kansantaloudellisesti kannattavien investointien toteuttaminen. Tieliikenteen erittäin suuren merkityksen Suomen henkilö- ja tavaraliikenteessä tulee näkyä nykyistä selvemmin myös liikenneinfrastruktuurin rahoituksessa.

Kunnioittavasti,

Pasi Nieminen

Autoliitto Ry