28.8.2020 | Uutinen

Helsingissä järjestetään autoilijoiden kurituksen vastainen torviprotesti

Facebook-ryhmästä alkunsa saanut kansalaisaktiivisuus tiivistyy mielenosoitukseksi keskiviikkona 2.9. klo 13-14.30 Helsingissä.

28.8.2020 | Lehdistötiedote

Illat hämärtyvät – on aika huolehtia näkymisestä

Liikenneturvallisuuden kannalta on tärkeää, että kaikki tienkäyttäjät tekevät itsensä näkyväksi.

21.8.2020 | Lehdistötiedote

Retkeilyautojen kolariturvallisuudessa vielä parannettavaa

Vaikka matkailuajoneuvojen kolariturvallisuus on parantunut, kehitysvaraa löytyy edelleen. Tämä selvisi, kun Autoliitto testasi pakettiauton koriin tehdyn retkeilyauton turvallisuutta nokkakolarissa henkilöauton kanssa.

5.8.2020 | Lehdistötiedote

Vastuu lasten turvallisesta koulumatkasta on aikuisilla

Sadattuhannet peruskoululaiset aloittavat jälleen koulutiensä ensi viikolla. Aikuisten vastuulla on turvata lasten koulutie ja näyttää hyvää esimerkkiä omalla käytöksellään.

30.7.2020 | Uutinen

Automatkailija, muista valtakirja!

Moni lähtee tänä kesänä matkalle autolla, jonka omistaja- tai haltijatiedoista ei omaa nimeä löydy. Jos matka suuntautuu ulkomaille, on tärkeää muistaa hankkia virallinen valtakirja.

29.7.2020 | Lehdistötiedote

Bensiiniin tämän vuosituhannen kovin veronkorotus

Lauantaina voimaan astuvat polttoaineveron korotukset iskevät kotitalouksien arkeen sekä kotimaanmatkailuun.

24.7.2020 | Uutinen

Uusi tiepalveluauto Turkuun

Autoliiton yleisen tiepalvelun apu saapuu Turun alueella paikalle uudella, kattavasti varustellulla Ford Transit Customilla.

13.7.2020 | Lehdistötiedote

Autoliitto tuo invapysäköintipaikat yhteen sovellukseen

Esteettömyysasetuksen mukaan osa rakennusten pysäköintipaikoista tulee olla osoitettu liikkumisesteisille. Autoliitto kokoaa nyt yhdessä kuntien ja muiden kumppanien kanssa nämä nk. invapaikat yhteen sovellukseen entistä paremman saavutettavuuden varmistamiseksi.

8.7.2020 | Uutinen

Aiheetonta kritiikkiä

Kaksi vuotta sitten uudistunut ajokorttilaki aiheuttaa edelleen paljon keskustelua. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen käsitteli aihetta uusimman Moottorin (7/2020) näkökulmakirjoituksessaan.

7.7.2020 | Lehdistötiedote

Kansainvälisen ajokortin tilaaminen helpottui

Monissa maissa tarpeellinen kansainvälinen ajokortti on nyt mahdollista tilata mobiilisovelluksen kautta. Tilausprosessi on sovelluksen ansiosta kuluttajalle helpompi ja nopeampi.