Talviautoilu vuoristossa

Talviautoilun tutut pelisäännöt pätevät myös Suomen rajojen ulkopuolella. Hyvät renkaat, riittävän alhainen tilannenopeus sekä reilu turvaväli edellä ajavaan antavat kuljettajalle tilaa ja aikaa toimia. Maakohtaisten varusteiden, kuten esimerkiksi lumiketjujen ja heijastinliivien lisäksi auton tavaratilaan tulisi pakata käynnistyskaapelit, lumiharja, jääskrapa, pieni lumilapio sekä lämmintä vaatetta – aivan kuten Suomenkin talvessa. Lisäksi autossa on oltava talvirenkaat sekä varusteena mukana lumiketjut vetäviin pyöriin.

Lumiketjujen käyttö saattaa olla pakollista

Lumiketjupakkoa tarkoittava liikennemerkki on pyöreä merkki, jossa on sininen tausta ja siinä valkoinen rengas, jonka päällä on ketjut. Myös sanallinen liikennemerkki, jossa lukee ”Weiterfahrt nur mit Winterausrüstung” sisältää saman velvoitteen.

Automatkailijan on syytä tiedostaa, että monet Alppien solateistä ovat talvella suljettuja – osa kokonaan ja osa vain öisin. Aikataulu kannattaa suunnitella niin, että ehtii ennen iltaa perille. Länsi-Euroopassa solateiden varsilla on usein hätäpuhelimia, joista voi hälyttää apua, jos juuttuu kiinni.

Lumiketjujen käyttö saattaa olla pakollista. Lumiketjupakkoa tarkoittava liikennemerkki on pyöreä merkki, jossa on sininen tausta ja siinä valkoinen rengas, jonka päällä on ketjut. Myös sanallinen liikennemerkki, jossa lukee ”Weiterfahrt nur mit Winterausrüstung” sisältää saman velvoitteen.

Väistämisvelvollisuus vuoristoteillä

Ylöspäin ajavilla on monissa maissa etuajo-oikeus – ei kuitenkaan kaikissa. Ajosuunnasta riippumatta kaikkien kuljettajien on oltava valmiita peruuttamaan, mikäli se helpottaa ajotilannetta. Kuorma- ja linja-autot sekä ajoneuvoyhdistelmät tulee päästää ajamaan ensin, koska niiden hallinta on erittäin vaikeaa kapeilla teillä ajettaessa.

Vuoristojen postiteillä Sveitsissä on noudatettava sekä risteyksissä että ohitustilanteissa postibussinkuljettajan antamia merkkejä ja ohjeita.

Jyrkkyyden arviointi

Mäkien nousu- ja laskukaltevuus ilmoitetaan usein prosentteina liikennemerkeissä.

Iso-Britanniassa kaltevuus saatetaan merkitä myös suhdelukuna. Kaltevuus ilmoitetaan usein metreinä yhtä kilometriä kohti.

Esimerkki:

Kaltevuussuhde                Nousu/lasku (%)               Nousu/lasku km:ä kohti

1:5                                       20,0                                     200 metriä

Talvirenkaiden käyttö ulkomailla

Jotkut suomalaisautoilijat pitävät parhaana vaihtoehtona lähteä Eurooppaan kesärenkailla, jos matka vie esimerkiksi laivalla suoraan Saksaan, jossa ei aikaan sidottua talvirengaspakkoa ole. Autoilijoiden on silti hyvä muistaa, että Manner-Euroopassakin on talvikelejä. Alla talvirengasmääräykset maittain.

Alankomaat
Nastarenkaiden käyttö on kielletty. Lumiketjuja ei saa käyttää. Talvirengaspakkoa ei ole.

Belgia
Nastarenkaat on sallittu 1.11–31.3. Nastarenkaita saa käyttää ainoastaan alle 3,5 tonnia painavissa ajoneuvoissa ja niihin kytketyissä perävaunuissa. Tämä painorajoitus ei koske pienoisbusseja eikä linja-autoja. Nastarenkailla ajettaessa nopeusrajoitus on 60 km/h maantiellä ja 90 km/h moottoritiellä. Nastarenkailla varustetuissa ajoneuvoissa täytyy olla takalasissa halkaisijaltaan 21 cm kokoinen punavalkoinen varoitusmerkki, jossa on numero ”60”. Lumiketjuja saa käyttää ainoastaan, kun tiet ovat lumiset tai jäiset.

Espanja
Nasta- tai piikkirenkaiden käyttö on kielletty. Lumiketjuja saa käyttää, jos tiellä on lunta. Lumiketjujen käyttö voi olla pakollista joissain olosuhteissa, kuten ajettaessa talvella vuoriston solateillä. Suurin sallittu nopeus lumiketjuilla ajettaessa on 50 km/t.

Irlanti
Nastarenkaat ja lumiketjut ovat kiellettyjä. Jos talvirenkaita käytetään, ne pitää olla kaikissa pyörissä.

Iso-Britannia
Nastarenkaiden ja lumiketjujen käytöstä ei ole määräyksiä. Niiden käyttö ei kuitenkaan ole laitonta, mikäli tienpintaa ei vahingoiteta.

Italia
Nastarenkaiden käyttö sallittu alle 3,5 tonnin painoisille ajoneuvoille 15.11.–15.3. Nastarenkailla ajettaessa nopeus ei saa ylittää 120 km/t moottoritiellä eikä 90 km/t maantiellä. Italiassa rekisteröidyille nastarenkaita käyttäville autoille takarenkaiden roiskeläppä on pakollinen, ulkomailla rekisteröidyille autoille suositus.

Aostan laakson alueella talvirenkaat tai lumiketjut ovat pakolliset 15.10.–15.4.

Sellaisilla alueilla, joilla lumiketjut ovat liikennemerkin mukaan pakolliset, voidaan niiden asemesta käyttää talvirenkaita. Tämän liikennemerkin velvoite on voimassa 15.11.–15.4. Lumiketjuja käytettäessä enimmäisnopeus on 50 km/t.

Itävalta
Nastarenkaat sallittu ainoastaan autoissa, joiden kokonaispaino on alle 3.500 kg (akselipaino enintään 1.800 kg). Nastarenkaita on käytettävä kaikissa renkaissa. Käyttö on sallittu 1.10.–31.5. saakka (paikalliset määräykset saattavat vaihdella tästä). Ajoneuvojen, joilla on nastarenkaat, on noudatettava alempia nopeusrajoituksia: 80 km/t taajaman ulkopuolella ja 100 km/t moottoriteillä. Lisäksi esim. huoltoasemilta tai ÖAMTC:ltä (Autoliiton sisarjärjestö) hankittava virallinen nastarengasmerkki takalasissa on pakollinen.

Lumiketjujen käyttö on sallittua jään tai lumen peittämillä teillä. Nopeusrajoitus ketjuilla ajettaessa on yleensä 50 km/h (tarkista autonvalmistajan suositus). Erittäin huonoissa olosuhteissa viranomaiset voivat vaatia lumiketjujen käyttöä. Ketjujen pakollisuutta osoittaa pyöreä sininen liikennemerkki, jossa on ketjutetun renkaan kuva. Samoin jos liikennemerkissä lukee ”Weiterfahrt nur mit Winterausrüstung“, on oltava joko talvirenkaat tai lumiketjut kesärenkaisiin. Lumiketjuja voi ostaa ÖAMTC:n kaupasta.

Jos tiellä on loskaa, lunta tai jäätä, pitää ajoneuvossa olla joko M+S/M&S-merkinnällä varustetut talvirenkaat tai lumiketjut kaikissa pyörissä. Talvirengassääntö on voimassa 1.11.–15.4. välisenä aikana. Talvimääräysten noudattaminen on kuljettajan vastuulla. Tästä syystä autoa vuokraavan on oltava tarkkana ja katsottava, millaiset renkaat autossa on.

Yli 3,5 tonnin painoisilla ajoneuvoilla on pakko olla vähintään vetävällä akselilla talvirenkaat sekä mukanaan lumiketjut 1.11.–15.3. välisenä aikana. Pakko on voimassa piittaamatta siitä, onko tiellä lunta tai jäätä. Poliisi tekee tienvarsitarkistuksia.

Kreikka
Nastarenkaista ei ole lakimääräyksiä Kreikassa. Lumiketjuja saa käyttää, jos tiet ovat lumen tai jään peitossa, eli yleensä marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana. Lumiketjuilla ajettaessa enimmäisnopeus on 50 km/t.

Kroatia
Nastarenkaiden käyttö on ehdottomasti kielletty.

Pääteillä, talviaikana eli 15.11.–15.4. autossa pitää olla talvivarustus säästä riippumatta. Mikäli tiellä on lunta tai jäätä, muilla teillä, kun pääteillä, talvivarustus on myös pakollista. Talvivarusteet on yleensä hyvä olla valmiina marraskuun alusta huhtikuun loppuun.

Ajoneuvossa on käytettävä joko M+S-talvirenkaita tai urasyvyydeltään vähintään 4 mm kesärenkaita, joiden lisäksi ajoneuvossa on oltava lumiketjut. Vähimmäisvaatimus on ketjut vetävän akselin pyöriin.

Lumiketjuja on pakko käyttää talvisella säällä. Myös lapio kuuluu talvivarustukseen. Likan ja Gorski Kotarin alueilla lumiketjut ovat pakolliset rengastyypistä riippumatta 15.11.–15.4.

Latvia
Nastarenkaiden käyttö on kielletty 1.5.–1.10. Alle 3,5 tonnin painoisissa ajoneuvossa ja niihin kytketyissä perävaunuissa on käytettävä 1.12.–1.3. välisenä aikana talvirenkaita.

Liettua
Talvirenkaat ovat pakolliset 10.11.–1.4. alle 3,5 tonnin painoisille ajoneuvoille. Nastarenkaat on kielletty 10.4.–31.10.

Liettuassa rekisteröityihin autoihin pitää laittaa takalasiin merkki nastarenkaista. Ulkomaalaisia sääntö ei koske, mutta silti merkkiä suositellaan.

Norja
Nastarenkaat on sallittu autossa 1.11. – ensimmäinen pääsiäistä seuraava sunnuntai. Poikkeuksena Nordlandin, Tromssan ja Finnmarkin (Ruijan) läänit, joissa nastarenkaiden käyttö on sallittu 16.10.–30.4. Kitkarenkaita voi käyttää ympäri vuoden.

Kokonaismassaltaan yli 3,5 tonnin painoisissa ajoneuvoissa talvirenkaat ovat pakolliset 15.11.–31.3. Urasyvyyttä kulutuspinnassa pitää olla vähintään 3–5 mm ajoneuvon painosta riippuen. Yli 3 500 kilon painoisissa ajoneuvoissa täytyy olla mukana lumiketjut talvikaudella teiden kunnosta riippumatta.

Kesällä, mikäli tiellä on lunta tai jäätä, täytyy käyttää talvirenkaita tai lumiketjuja.

Oslossa, Bergenissä, Trondheimissä ja Stavangerissa on käytössä nastarengasmaksu ajalla 1.11.–7.4. Lisätietoa Oslon maksuista .

Portugali
Nastarenkaiden käyttö on kielletty. Lumiketjuja saa käyttää tarvittaessa. Lumiketjuilla ajettaessa ei ole lakisääteistä nopeusrajoitusta, vaan pitää katsoa ketjupakkauksesta valmistajan antama nopeussuositus. Rengassukkia voi käyttää lumiketjujen asemesta.

Puola
Nastarenkaiden käyttö on kielletty. Lumiketjuja saa käyttää vain, jos tiellä on lunta. Liikennemerkillä voidaan osoittaa lumiketjujen käyttöpakko. Talviaikana eli 1.11.-31.3. suositellaan 3PMSF-renkaita.

Ranska
Nastarenkaiden käyttö on sallittu marraskuun 1. päivää edeltävästä lauantaista maaliskuun viimeiseen sunnuntaihin alle 3,5 tonnin painoisille ajoneuvoille sekä kaupallisille henkilöajoneuvoille. Jos sääolosuhteet edellyttävät, voivat viranomaiset pidentää nastarenkaiden käyttöaikaa.

Nopeusrajoitus nastarenkaita käytettäessä on 90 km/t. Ranskan rekisterissä olevissa ajoneuvoissa on oltava auton perässä alhaalla vasemmalla puolella nopeusmerkki ”90”, kun niissä on nastarenkaat. Ulkomailla rekisteröidyissä ajoneuvoissa merkki ei ole pakollinen, mutta nopeusrajoitusta on noudatettava.

Erikseen mainituilla vuoristoalueilla on pysyvä talvirengaspakko 1.11.–31.3. Talvirengaspakon alaiset vuoristoalueet ovat Alpit, Korsika, Ranskan keskiylänkö (Massif central), Jura-vuoristo, Pyreneet ja Vogeesit (Vosges). Talvirengaspakon alkaminen ja päättyminen on viitoitettu uusilla liikennemerkeillä. Myös muille alueille voidaan tarvittaessa osoittaa talvirengaspakko lyhyellä varoitusajalla.

Talvirengasvaatimukset: joko M+S-renkaat (kelpaavat 1.11.2024 asti, jonka jälkeen on oltava 3PMSF-renkaat eli 3 Peak Mountain Snow Flake), nastarenkaat tai lumiketjut tai -sukat.

Rangaistus talvirengaspakon noudattamatta jättämisestä on 135 euroa sekä mahdollisesti ajokielto.

Muuallakin kuin edellä mainituilla alueilla on voimassa suositus, että jos tiellä on lunta tai jäätä, on hyvä käyttää talvirenkaita, joiden urasyvyyden tulee olla vähintään 3,5 mm.

Lumiketjujen käyttö on pakollista lumisilla teillä, jos liikennemerkki (B26) niin osoittaa. Ketjut on laitettava vähintään vetävälle akselille. Laiminlyönti on rangaistavaa. Uuden talvirengaspakon määrittelemä talvivarustus kelpaa myös tämän liikennemerkin alueella, jos ei lisäkilvellä toisin osoiteta. Lumiketjuilla ajettaessa enimmäisnopeus on 50 km/t.

Ruotsi
Nastarenkaiden käyttö on sallittu 1.10.–15.4. Mikäli sää ja teiden kunto vaativat, voidaan nastarenkaita käyttää myös muulloin. Näin tehdään useimmiten Ruotsin pohjoisosassa. Kunnilla ja kaupungeilla on oikeus kieltää nastarenkailla ajaminen tietyillä teillä tai kaduilla. Esimerkiksi Tukholmassa Hornsgatanilla, Fleminggatanilla ja Kungsgatanilla ja Göteborgissa Odinsgatanilla tai Friggagatanilla sekä Upsalassa Kungsgatanilla ja osalla Vaksalagatanista ei saa ajaa nastarenkailla. Nastarenkaita voi käyttää henkilö- ja matkailuautoissa, kuorma-autoissa ja busseissa. Jos nastarenkaita käytetään, ne pitää asentaa kaikkiin pyöriin. Jos nastarenkaalliseen ajoneuvoon on kytketty perävaunu, nastarenkaat vaaditaan perävaunuun vain silloin, jos yhdistelmällä ajetaan jäisillä tai lumisilla teillä. Lumiketjuja saa käyttää kaikissa ajoneuvoissa, jos keli niitä edellyttää.

Talvirengaspakko on voimassa kaikille ajoneuvoille (sekä < 3,5 tn että > 3,5 tn painoisille) 1.12.–31.3., jos tiellä on talviset olosuhteet, eli jos tiellä on lunta, jäätä tai tien pinta on märkä ja lämpötila on noin ±0 tai alhaisempi. Poliisi päättää tilanteen mukaan, ovatko ajo-olosuhteet talvirenkaita edellyttävät. Jos olosuhteet eivät ole talviset, kesärenkailla saa ajaa myös 1.12.–31.3.

Talvisin kannattaa käyttää jääestoainetta tuulilasinpesunesteessä. Suositeltavaa on pitää mukanaan lumilapiota, hinausköyttä, akkukaapelit ja heijastinliivi.

Saksa
Nastarenkaat on ehdottomasti kielletty. Säännöstä on vain pieni poikkeus, joka koskee ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja 15 km mittaisella Saksan ja Itävallan rajavyöhykkeellä – eikä sielläkään moottoritiellä.

Lumiketjuja saa käyttää, kun tien pinta on lumen peitossa. Tien pintaa ei saa vahingoittaa. Lumiketjuja on pakko käyttää, jos tiellä on Saksan tieliikenneasetuksen (StVO) mukainen liikennemerkki n:o 268 (pyöreä sinitaustainen merkki, jossa on valkoinen rengas). Enimmäisnopeus lumiketjuilla ajettaessa on 50 km/t. Lumiketjupakon laiminlyönti on rangaistavaa.
Saksan autojärjestö ADAC ostovuokraa jäsenilleen ja myy muille Etelä-Saksassa ketjuja 1.11.–30.4. välisenä aikana. Myyntipisteet.

Talvirengaspakko:

Saksassa ei ole lakisääteistä yleistä aikaan sidottua talvirengaspakkoa, vaan kyseessä on tilannekohtainen käyttöpakko. Tieliikenneasetus (StVO § 2:3a) sanoo, että talviolosuhteissa saa ajaa vain, jos ajoneuvossa on asianmukaiset talvirenkaat. Asetus koskee muita moottoriajoneuvoja paitsi moottoripyöriä. Perävaunuja asetus ei koske, mutta ADAC suosittelee turvallisuussyistä talvirenkaita myös perävaunuihin. Talviolosuhteista on asetuksen mukaan kyse, jos tiellä on kuurapeite, lunta, sohjoa, mustaa jäätä tai jääpeite. Asetus ei tarkoita yleistä talvirengaspakkoa. Mutta jos autoilija tavataan kesärenkailla lumiselta tai jäiseltä tieltä, seurauksena on 60 euron sakko ja 1 rangaistuspiste. Jos kesärengasautoilija vaarantaa muita liikenteessä olijoita, seurauksena on 100 euron sakko ja yksi rangaistuspiste.

StVZO:n (asetus ajoneuvojen käytöstä liikenteessä) mukaan pitää 1.1.2018 jälkeen valmistetuissa talvirenkaissa olla ”Alppi-merkki”. Merkissä on kolmihuippuinen vuori ja vuoren sisällä lumihiutale (3PMSF-merkki, eli 3 Peak Mountain SnowFlake). Vanhoja eli ennen 31.12.2017 valmistettuja M+S-merkittyjä renkaita saa käyttää talvirenkaina ylimenokauden ajan, 30.9.2024 asti.

Kesärenkaiden käyttöön talviolosuhteissa liittyy vakuutusriski: jos joutuu liikenneonnettomuuteen, katsotaan kesärenkailla ajanut osasyylliseksi ja keliolosuhteista piittaamattomaksi. Tällöin vakuutusyhtiö voi evätä korvaukset.

Jos vuokraa auton Saksasta, pitää jo varattaessa pyytää sellaista autoa, jossa on talvirenkaat. Talvirenkaista voidaan periä erillistä lisämaksua. Mikäli ennakkovarauksesta huolimatta saa auton, jossa ei ole talvirenkaita, voi kieltäytyä ottamasta autoa.

Renkaiden nopeusluokitus:

Suomessa on lähtökohtaisesti hankittava sellaiset renkaat, joiden nopeusluokka on vähintään auton suurinta rakenteellista nopeutta vastaava.
Saksassa kesärenkaita ei saa vaihtaa alemman nopeusluokan renkaiksi, vain talvirenkaille on säädetty erivapaus nopeusluokista poikkeusasetuksella. Perusperiaate on, että renkaat on valittava rekisteriotteen tai ajoneuvon teknisen ohjekirjan mukaan.

StVZO § 36:n mukaan talvirenkaiden nopeusluokassa sallitaan poikkeus, jos renkaissa on Alppi-merkki eli 3PMSF-merkki (tai M+S-tunnus, joka hyväksytään vielä 30.9.2024 saakka). Tällaisilla renkailla nopeusluokka voi olla pienempi kuin ajoneuvon rakenteellinen enimmäisnopeus. Tämä pätee kuitenkin vain, jos kuljettajan näkökentässä on renkaiden alemmasta enimmäisnopeudesta varoittavat tarra tai lappu. Kuljettajan on myös noudatettava tätä rajoitusta. Jos rikkoo nopeusluokkaa koskevia määräyksiä, menettää ajoneuvon ajoluvan eikä autolla saa enää ajaa. Mikäli autolla kuitenkin ajetaan, uhkaa kuljettajaa sakko ja ajoneuvolle langetettava välitön ajokielto. Ennen Saksan vapaiden ajonopeuksien testaamista kannattaa tarkistaa, minkä nopeusluokan renkaat ajoneuvossa on.

Slovenia
Nastarenkaiden käyttö on kielletty.

15.11.–15.3. ja sään vaatiessa muulloinkin on talvivarustus pakollinen alle 3 500 kg painoisessa autossa, eli talvirenkaat (M+S) kaikissa pyörissä tai kesärenkaat kaikissa pyörissä ja lumiketjut tai ”lumisukat” mukana autossa käytettäviksi tarvittaessa.

Kulutuspinnan urasyvyyden pitää olla talvella vähintään 3 mm sekä kesä- että talvirenkaissa. Yli 3,5 tonnin painoisille ajoneuvoille pitää edellisten vaatimusten lisäksi olla myös lumilapio. Lumiketjuilla ajettaessa enimmäisnopeus on 50 km/t.

Slovakia
Nastarenkaiden käyttö on kielletty.

Lumiketjuja tai ”lumisukkia” saa käyttää, jos lunta on niin paljon, ettei tien pinta vahingoitu.
Alle 3,5 tonnin painoisessa ajoneuvossa on oltava talvirenkaat (merkinnällä M+S), jos tiellä on lunta tai jäätä. Jos tie on kuiva ja sula, saa ajaa kesärenkailla, mutta jos yhtäkkiä alkaa sataa lunta, on kuljettaja vastuussa. Kokonaismassaltaan yli 3,5 tonnin painoisille ajoneuvoille talvirenkaat ovat pakolliset keliolosuhteista piittaamatta 15.11.–31.3. välisenä aikana. Talvirenkaissa on oltava urasyvyyttä vähintään 3 mm.

Sveitsi
Nastarenkaita saa käyttää 1.11.–30.4. välisenä aikana. Jos ajoneuvo on Sveitsissä rekisteröity, nastarenkaita saa käyttää alle 3,5 tonnin painoisissa autoissa. Jos ajoneuvo on ulkomailla rekisteröity, ovat ajoneuvon rekisteröintimaan määräykset voimassa. Viranomaiset voivat sallia nastarenkaiden käytön myös muina aikoina, jos sääolot edellyttävät nastarenkaita.

Nastarenkaita ei saa käyttää moottoriteillä tai mooottoriliikenneteillä lukuun ottamatta A13-tietä Thusisin ja Mesoccon välillä (San Bernardinon tunneli) ja A2-tietä Göschenenin ja Airalon välillä (St Gotthardin tunneli). Näillä tieosuuksilla saa nastarenkailla ajaa enintään 80 km/t. Mikäli nastarenkaita käytetään, on kaikissa renkaissa oltava nastarenkaat. Auton takalasissa on oltava varoitusmerkki nastarenkaista.
Lumiketjut ovat pakolliset niiden käyttöä osoittavan merkin alueella. Ketjut tulee kytkeä vähintään kahteen vetävään pyörään. Lumiketjujen asemesta voidaan käyttää ”lumisukkia”.

Maassa ei ole talvirengaspakkoa, mutta ilman talvivarustusta ajavalle voidaan antaa sakko, jos hän esimerkiksi tukkii tien.

Tanska
Nastarenkaat sallittu 1.11.–15.4. Käytettäessä nastarenkaita ne on asennettava kaikkiin pyöriin.

Tanskassa ei ole talvirengaspakkoa. Jos Tanskassa rekisteröidyssä ajoneuvossa käytetään talvirenkaita, ne on asennettava kaikkiin pyöriin. Talviolosuhteissa lumiketjut tai ”lumisukat” ovat sallittuja.

Tšekki
Nastarenkaat on kielletty.

Lumiketjuja tai ”lumisukkia” saa käyttää vain silloin, kun tiellä on tarpeeksi lunta suojaamaan tien pintaa. Lumiketjut ovat pakolliset, jos edessä on sininen liikennemerkki, jossa on ketjut renkaan päällä. Enimmäisnopeus on 50 km/t.

Talvirengaspakko on 1.11.–31.3. välisenä aikana. Talvirenkaat ovat pakolliset kaikille M- ja N-luokan ajoneuvoille, jos tiellä on jäätä tai lunta. Talvirenkaat ovat pakolliset myös, jos lämpötila on alle +4 astetta ja on odotettavissa, että sataa lunta tai tien pinta jäätyy. Talvirenkaat ovat pakolliset kaikille M- ja N-luokan ajoneuvoille säästä riippumatta myös, jos tiellä on pyöreä sininen liikennemerkki, jossa on auton ja lumihiutaleen kuva (merkki C 15a, zimni vybava). Talvirengaspakko on tällöin voimassa, vaikka tie olisi sula. Sama liikennemerkki poikkiviivalla ylivedettynä tarkoittaa talvivarustusta edellyttävän tieosuuden päättymistä.

Unkari
Nastarenkaat on kielletty.

Lumiketjuja saa käyttää, mikäli tienpinta on lumen peitossa. Lumiketjujen käyttö tai niiden hallussapito autossa saattaa olla pakollista, jos keli niin vaatii. Lumiketjuilla ajettaessa suurin sallittu nopeus on 50 km/h. ”Lumisukkia” voidaan käyttää lumiketjujen asemesta.

Viro
Nastarenkaiden käyttö on sallittu 1.10.–30.4. Viron tievirasto voi kelin mukaan päättää pidemmästä tai lyhyemmästä käyttöajasta.

Virossa on 1.12.–1.3. talvirengaspakko. Ajankohta voi vaihdella lokakuusta huhtikuuhun keliolosuhteitten mukaan. Kulutuspinnan urasyvyyden on oltava vähintään 3 mm.

Talvirenkaissa on alppimerkki 3PMSF pakollinen talvirenkaissa. Pelkkä M&S-merkintä ei silloin enää riitä.

Tietoja eri maiden rengasmääräyksistä löytyy Matkakohteet-sivuilta kunkin maan kohdalta.