Automatkailijan Pohjois-Makedonia

Pohjois-Makedonia

Automatkailijan Pohjois-Makedonia

Pohjois-Makedonian pintamuotoja on helppo luonnehtia, sillä maassa on keskellä sijaitseva laakso ja reunaosissa on vuoristoa. Laaksossa virtaa Vardar-joki. Vuoret kuuluvat kahteen eri vuoristoon. Šar-vuoret jatkuvat Länsi-Vardarin ja Pelagonian vuorina, joita ovat esimerkiksi Baba-vuori, Nidže, Kozuf ja Jakupica. Näistä vuorista käytetään myös nimitystä dinaariset vuoret. Toinen vuoristo on Osogovo-Belasica, jota kutsutaan myös Rhodopen vuorijonoksi. Šar-vuoret ovat nuorempia ja korkeampia kuin Osogovo-Belasican vuoret. Maan korkein huippu on Korab (2 764 m).
Maan kolme isoa järveä, Ohrid, Prespa ja Dojran, sijaitsevat maan etelärajalla ja ovat osittain naapurimaiden, eli Albanian ja Kreikan, puolella. Ohridin järveä pidetään yhtenä maailman vanhimmista järvistä ja biotoopeista.
Maaperä on seismisesti aktiivista ja maanjäristyksiä esiintyy. Viimeisin tuhoisa järistys oli vuonna 1963, jolloin pääkaupunki Skopje kärsi mittavia vahinkoja.

Automatkailijan Pohjois-Makedonia

Yleistietoa Pohjois-Makedoniasta

Pinta-ala 25 713 km²
Asukasluku 2,0 milj.
Väestöntiheys 80,1 as./km²
Valtakieli makedonia
Hallitusmuoto tasavalta
Pääkaupunki Skopje 546 824 as.
Muita kaupunkeja Bitola 74 500 as. Kumanovo 70 800 as. Prilep 66 200 as.

Apua ongelmatilanteissa

Tiepalvelu

Puhelin: 196 tai +389 2 318 1196/AMSM. Apu on maksullista.

Autoliiton Plus- ja Premium-jäsenet sekä ePlus- ja ePremium-jäsenet (sähköautoilijoille):

Soitto Suomeen Autoliiton palvelukeskukseen. Jäsen saa puhelinnumeron liittyessään Plus- ja Premium-jäseneksi sekä ePlus- ja ePremium-jäseneksi.

Päivitetty 5/2023.

 

Tärkeät yhteystiedot

  • Poliisi 192
  • Ambulanssi 194
  • Palokunta 193

Moottorin matkavinkit Pohjois-Makedoniaan

Autoliiton jäsenlehti Moottori reissaa ja esittelee mielenkiintoisimmat matkakohteet niin kotimaassa kuin maailmalla. 

Moottori.fi
Automatkailijan Pohjois-Makedonia
  • Jos onnettomuudesta aiheutuu vakavia aineellisia vahinkoja, joku loukkaantuu tai kuolee, pitää onnettomuus ilmoittaa poliisille. Onnettomuuspaikalta ei saa poistua. Jos ulkomaalainen auto vahingoittuu Makedoniassa, pitää hankkia poliisiraportti. Raporttia voidaan vaatia maasta poistuttaessa rajalla. Jos ajoneuvossa on jo maahan mentäessä ulkopuolella näkyviä vaurioita kuten lommoja tai naarmuja, kannattaa ne ilmoittaa tullille maahan mentäessä, jottei tulisi vaikeuksia maasta poistuttaessa.

  • Pienistä aineellisista vahingoista riittää kansainvälisen vahinkoilmoituslomakkeen täyttäminen. Vakuutusyhtiölle tulee tehdä ilmoitus vahingosta viivytyksettä.

  • Juomarahan antaminen ei ole tapana, mutta ravintoloissa henkilökunta ilahtuu saadessaan 10–15 %:a ylimääräistä. Hotellihenkilökunta, matkaoppaat ja taksinkuljettajat puolestaan ovat kiitollisia 5–10 %:n tipistä.

  • Tieverkon pituus ja teiden viitoitus

    Yleisiä teitä: 13 278 km
    Moottoriteitä: 287 km

    Teiden kunto

    Teiden kunto on vaihteleva. Isot maata halkovat kansainväliset kauttakulkuväylät ovat tasokkaita. Mutta päätiet voivat olla uraisia. Vuoristoisilla alueilla tiet ovat kapeita ja mutkaisia. Vuorilta voi pudota kivenlohkareita tielle.