Lauantaina 5.9. on Auton Päivä: Autoilun edellytykset on turvattava Suomessa

2.9.2026, klo 09.05

Henkilöauto on Suomessa keskeinen arjen, työnteon ja vapaa-ajan liikkumisväline. Autoliitto muistuttaa Auton Päivänä, että ihmisten edellytyksistä auton käyttöön on huolehdittava myös tulevaisuudessa.

Suomi on pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maa. Suurelle osalle suomalaisista henkilöauto ei ole yksi vaihtoehto muiden joukossa, vaan välttämätön väline töihin, opiskelemaan, harrastuksiin ja palveluihin pääsemiseksi. Tieliikenne kattaa yli 90 prosenttia henkilöliikenteen suoritteesta ja yksin henkilöauton osuus on 77 prosenttia.

Autonkäytön kustannuspaine kasvaa

Autoilussa on käynnissä käyttövoimamurros, mutta valtaosa liki 2,8 miljoonasta henkilöautosta on vielä pitkään polttomoottoriautoja. Autoiluun kohdistuu lähivuosina myös useita kustannuspaineita. Nykyisten verojen lisäksi polttoaineiden hintaa nostavat muun muassa kiristyvä jakeluvelvoite sekä EU:n liikenteen ja rakennusten päästökauppa, ETS2.

Tällä hetkellä on käynnissä selvitystyö liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistuksesta, jossa etsitään keinoja verotulojen turvaamiseksi liikenteen sähköistyessä. Autoliitto korostaa, että tässä työssä on arvioitava itse verotuksen lisäksi se, kuinka paljon liikkuminen saa suomalaisille maksaa.

”Tulossa olevan päästökaupan ja kiristyvän jakeluvelvoitteen lisäksi muun muassa autoilun pääomakustannukset ovat kasvaneet. Uusien henkilöautojen keskihinta on noussut kymmenessä vuodessa 32 000 eurosta noin 50 000 euroon ja käytettynä maahantuotujen parista kymmenestä tuhannesta eurosta yli 30 000 euroon”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Autoilun kustannusten nousulla on laajoja vaikutuksia. Se heikentää kotitalouksien ostovoimaa, vaikeuttaa työssäkäyntiä ja palvelujen saavutettavuutta, vähentää työvoiman liikkuvuutta sekä nostaa yritysten kustannuksia. Liikenteestä pitäisi tehdä Suomen kilpailukykyä tukeva tekijä, ei sitä heikentävä kustannusrasite.

Autokanta sähköistyy ja liikenteen päästöt vähenevät, mutta muutos tapahtuu vähitellen. Kaikilla suomalaisilla ei ole mahdollisuutta vaihtaa autoaan nopeasti uuteen tai sähköiseen autoon.

”Liikenteen uudistumista ei pidä yrittää vauhdittaa tekemällä nykyisillä autoilla ajamisesta kohtuuttoman kallista. Kestävä muutos syntyy siitä, että ihmisillä on taloudelliset mahdollisuudet hankkia tarpeisiinsa sopivia vähäpäästöisempiä autoja. Auto ei ole Suomessa luksustuote, vaan arjen mahdollistaja”, Nieminen painottaa.

Auton Päivän tapahtumia eri puolilla Suomea

Autoliiton Auton Päivää on vietetty vuodesta 1997. Päivän tarkoituksena on nostaa keskusteluun auton ja autoilun merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa. Autoliiton paikallisosastot järjestävät Auton Päivänä koko perheen tapahtumia eri puolilla Suomea. Tapahtumien ohjelmat ja paikkakunnat löytyvät osoitteesta www.autoliitto.fi/autonpaiva.