30.7.2020 | Uutinen

Automatkailija, muista valtakirja!

Moni lähtee tänä kesänä matkalle autolla, jonka omistaja- tai haltijatiedoista ei omaa nimeä löydy. Jos matka suuntautuu ulkomaille, on tärkeää muistaa hankkia virallinen valtakirja.

29.7.2020 | Lehdistötiedote

Bensiiniin tämän vuosituhannen kovin veronkorotus

Lauantaina voimaan astuvat polttoaineveron korotukset iskevät kotitalouksien arkeen sekä kotimaanmatkailuun.

24.7.2020 | Uutinen

Uusi tiepalveluauto Turkuun

Autoliiton yleisen tiepalvelun apu saapuu Turun alueella paikalle uudella, kattavasti varustellulla Ford Transit Customilla.

13.7.2020 | Lehdistötiedote

Autoliitto tuo invapysäköintipaikat yhteen sovellukseen

Esteettömyysasetuksen mukaan osa rakennusten pysäköintipaikoista tulee olla osoitettu liikkumisesteisille. Autoliitto kokoaa nyt yhdessä kuntien ja muiden kumppanien kanssa nämä nk. invapaikat yhteen sovellukseen entistä paremman saavutettavuuden varmistamiseksi.

8.7.2020 | Uutinen

Aiheetonta kritiikkiä

Kaksi vuotta sitten uudistunut ajokorttilaki aiheuttaa edelleen paljon keskustelua. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen käsitteli aihetta uusimman Moottorin (7/2020) näkökulmakirjoituksessaan.

7.7.2020 | Lehdistötiedote

Kansainvälisen ajokortin tilaaminen helpottui

Monissa maissa tarpeellinen kansainvälinen ajokortti on nyt mahdollista tilata mobiilisovelluksen kautta. Tilausprosessi on sovelluksen ansiosta kuluttajalle helpompi ja nopeampi.

2.7.2020 | Lehdistötiedote

Näin tehdään taskupysäköinti tien vasempaan reunaan

Auton saa uuden tieliikennelain myötä pysäköidä taajamassa myös kaksisuuntaisen tien vasempaan reunaan. Jos tarjolla on vain auton mentävä kolo, on taskupysäköinnin hallitsemisesta iso apu. Autoliiton ohjevideo näyttää, miten taskupysäköinti tehdään.

10.6.2020 | Lehdistötiedote

Riittääkö ajokorttisi kevytperävaunun vetoon?

Kevytperävaunujen ajokorttivaatimuksista on käyttäjien keskuudessa paljon epätietoisuutta ja vääriä uskomuksia. Yllätyksenä tulee muun muassa se, että B-luokan ajokortti ei riitä kaikkien henkilö- tai pakettiauto ja kevytperäkärry-yhdistelmien vetämiseen.

3.6.2020 | Lehdistötiedote

Perävaunun käyttö vaatii huolellisuutta

Maanantaina voimaanastuneen uuden tieliikennelain myötä henkilö- ja pakettiautolla saa vetää kevytperävaunua enimmillään sadan kilometrin tuntivauhdilla aiemman 80 km/h sijaan. Uudistus edellyttää yhdistelmän kuljettajalta entistä enemmän huolellisuutta, varovaisuutta ja harkintaa.

26.5.2020 | Lehdistötiedote

Turvaistuintestissä hittejä ja huteja

Autoliiton julkaisemassa turvaistuintestissä 22 istuinta sai hyvän, seitsemän tyydyttävän ja yksi välttävän arvosanan. Yksi turvakaukalo saavutti erinomaisen yleisarvosanan ja kaksi istuinta hylättiin. Toinen hylätyistä sisälsi liikaa kemikaaleja ja toinen ei kestänyt törmäystestiä.