Kaikki ajankohtaiset

Pesonen ajoi SM-hopeaa jääradalta

30.3.2023, klo 10.05
JP Pesonen Motorsport
Juha-Pekka Pesonen
Toyota Corolla Jäärata SM 2023
Tiedote 15.3.

Pesonen ajoi SM-hopeaa jääradalta
”Kannatti kuitenkin lähteä Ruotsin kahteen osakilpailuun”
Hämeenkyröläinen AL-Härmää edustava Juha-Pekka Pesonen oli lopulta tyytyväinen jääradan SM-sarjaan, kun kahden osakilpailun voitolla hän saavutti SM-hopeaa.

-Kannatti kuitenkin lähteä Ruotsin kahteen osakilpaiuluun. Olin pitkään sitä mieltä, että en lähde sinne, koska ensimmäisen osakilpailun kilpailun jälkeen ei mestaruuteen ollut todennäköistä, Pesonen aloittaa.
Pesonen ajoi luokassa yksi eli vakioliukueste renkaiden luokassa launtaina A-finaalissa yhdeksänneksi ja sunnuntaina kuudenneksi. Yhteispisteissä Pesonen oli kuudes.

-Kuten jo aikaisemmin on todettu olemme vahvempia luokassa kaksi erikoisliukueste renkaiden luokassa. Auto ei vain lähde lyhyen piikin renkailla niin hyvin viivalta, eikä lumipölyssä ole juurikaan mahdollisuutta ohitella.

-Lisäki juuri luokan yksi lähdöissä Toyotassa ilmeni polttoaineen saanti ongelmia ja kaasunasento tunnistin hajosi. Tunnistin vika vaivasi koko viikonvaihteen ajan, Pesonen listasi.
Pitkillä piikeillä neljä lähtöä ja neljä voittoa

Kun luokassa kaksi siirryttiin ns. pitkä piikki renkaille, oli tahti toinen Pesosen ajossa.
-Jos luokassa yksi ei yksikään lähtö onnistunut, niin kakkos luokassa onnistui kaikki. Keulapaikka tuli muutaman sadan metrin ajon jälkeen niin alkuerissä, kuin A-finaaleissakin. Ensimmäisenä oli helpompi päästellä, Pesonen kuvaili.

-Auto on tosi kovilla kahdessa luokassa ajettaessa. Kiitos meidän hyvien mekaanikkojen päästiin teknisistä murheista huolimatta ajamaan kaikki lähdöt. Huollossa oli mukana Härmästä Tero Rantala, Pesonen kehui.

-Kyllä tässä SM-hopeaan pitää olla tytyväinen. Mestaruus meni siihen omaan vilppilähtöön Alavieskan osakilpailussa, joka tietysti harmittaa nyt vielä enempi, Pesonen tiivisti jäärata kauden 2023 osaltaan. Pesonen jäi mestaruudesta 12 pistettä mestaruuden voittaneelle Iikka Anttilalle.

Teksti ja kuvat: Vesa Rauhala
Kuvissa AL-Härmän Juha-Pekka Pesonen Ruotsin Kalixissa Morjärven jäärata kilpailuissa.