Liikkumisen kustannuksia on kevennettävä nopeasti

25.9.2026, klo 12.43

Korkeat polttoainehinnat koettelevat kotitalouksien ostovoimaa ja vaikeuttavat arjessa selviytymistä. Nyt tarvitaan nopeita ja vaikuttavia toimia.

Ennätyskorkealle nousseet polttoaineiden hinnat vaikuttavat jo merkittävästi kotitalouksien ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin. Korkeat hinnat sekä ensi keväänä häämöttävät eduskuntavaalit ovat nostaneet myös kierroksia poliittisessa keskustelussa.

”Polttoaineiden hintakeskustelusta on tullut poliittinen näytelmä, jossa vuorosanat pysyvät samoina, mutta esittäjät vaihtuvat riippuen siitä, mikä kulloinenkin poliittinen asema on. Kyse on kuitenkin kansalaisille erittäin vakavasta asiasta, johon pitää saada keskinäisen nokittelun sijaan helpotusta”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Hintojen nousun taustalla on monia tekijöitä, mutta verotuksen osuus on niin suuri, että sillä voidaan estää inflaation karkaamista uudeksi normaaliksi. Kun tavarasta tulee pulaa markkinoilla, niin markkinataloudessa kaikki toimijat arvoketjussa pyrkivät ottamaan osansa tilaisuudesta. Polttoaineissa se tarkoittaa raakaöljyn tuotantoa, logistiikkaketjua, jalostusta ja jakelua.

Työmatkavähennys tavoittaa liian harvat

Kun tarvitaan nopeita ja vaikuttavia keinoja, niin yhtenä vaihtoehtona esitetty työmatkavähennyksen korottaminen ei ole tällainen. Työmatkavähennystä sai vuonna 2024 noin 690 000 henkilöä, eli suunnilleen joka neljäs työllinen. Enimmäisvähennyksen saa puolestaan alle 1,5 prosenttia työllisistä. Kyse on lisäksi verotettavasta tulosta tehtävästä vähennyksestä eli esimerkiksi kahden tuhannen euron vähennys ei tarkoita kahden tuhannen euron säästöä.

”Vähennyksen parantaminen auttaa osaa pitkää työmatkaa kulkevista, mutta se ei laske tankkaamisen hintaa. Se ei helpota eläkeläisten, opiskelijoiden tai työttömien liikkumista eikä yritysten ja yrittäjien kuljetuskustannuksia. Suomessa on noin 1,65 miljoonaa eläkkeensaajaa – lähes miljoona enemmän kuin työmatkavähennyksen saajia”, Nieminen sanoo.

Nopeat keinot ovat hallituksen käsissä

Ainoa nopea keino on bensiinin ja dieselin valmisteverojen laskeminen esimerkiksi kuuden kuukauden määräajaksi, kuten monissa muissa maissa on tehty. Korkeat polttoaineiden hinnat ovat lisänneet valtion polttoaineista saamia arvonlisäverotuloja merkittävästi. Veronkevennysten siirtymistä hintoihin on seurattava.

Uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoite on tänä vuonna 19,5 prosenttia ja nousee nykyisen aikataulun mukaan 22,5 prosenttiin vuonna 2027 sekä 31 prosenttiin vuonna 2028. Vuoden 2027 korotus pitää vähintään jäädyttää ja tulevien korotusten kustannusvaikutukset on arvioitava uudelleen.

”Polttoaineen kustannuksia arvioitaessa ei voida keskittyä vain verotukseen. Jakeluvelvoite nostaa erityisesti dieselpolttoaineen hintaa, vaikka se alentaa verotuloja uusiutuvien biokomponenttien alemman verotason takia. Vastaavasti jakeluvelvoitteen alentaminen laskisi polttoaineiden hintoja sekä lisäisi valtion verotuloja”, Nieminen toteaa.

Käyttövoimaverosta on luovuttava

Lisäksi dieselhenkilöautojen käyttövoimavero on ensi vaiheessa puolitettava ja sen pysyvää poistamista arvioitava liikenteen verotuksen uudistuksessa. Jakeluvelvoitteen kustannuspaine kohdistuu erityisesti dieseliin. Valtiontalouden vaikutukset on arvioitava ja niitä on seurattava, mutta aika ajoin esitetyt ajatukset autoilun verotuksen kiristämisestä tässä tilanteessa tuntuvat kansalaisista pöyristyttäviltä.

”Suomessa auto on arjen mahdollistaja, ei luksustuote. Liikkumisen kustannusten kohtuullistaminen tukee työntekoa, asiointia ja yritystoimintaa. Suomen pitäisi tehdä liikkumisesta kilpailuetu ja elintasoa kohottava tekijä sen sijaan, että kustannukset kaventavat ihmisten mahdollisuuksia toimia”, Nieminen sanoo.