Huijausviestejä Autoliiton nimissä
Lue lisää »
Autoliitto tuo invapysäköintipaikat yhteen sovellukseen
13.7.2020, klo 13.55Esteettömyysasetuksen mukaan osa rakennusten pysäköintipaikoista tulee olla osoitettu liikkumisesteisille. Autoliitto kokoaa nyt yhdessä kuntien ja muiden kumppanien kanssa nämä nk. invapaikat yhteen sovellukseen entistä paremman saavutettavuuden varmistamiseksi.
Liikkumisesteisille henkilöauto on usein ainoa tapa hoitaa asiointimatkoja. Autolla liikkuminenkin edellyttää suunnittelua, koska kaikki pysäköintipaikat eivät välttämättä sovellu esimerkiksi pyörätuolin käyttäjille. Jotta esteettömyys toteutuisi, asiasta on olemassa velvoittavaa lainsäädäntöä. Esimerkiksi rakennusten ja erityisesti julkisten palveluiden lähettyvillä on oltava liikkumisesteisille tarkoitettuja LE-pysäköintipaikkoja eli nk. invapaikkoja.
Liikkumisesteisten pysäköintipaikkainfra on jo valtakunnallisesti olemassa, mutta paikoista ei löydy yhteen paikkaan koottua tietoa. Tämä on harvemmin ongelma omalla tutulla paikkakunnalla liikuttaessa, mutta vieraassa kaupungissa paikkojen löytäminen on hankalampaa.
”Hyvä tapa edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa”
Autoliiton käynnistämä invapysäköintiprojekti kokoaa liikkumisesteisten pysäköintipaikat yhteen mobiiliapplikaatioon. Projekti edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa Autoliiton toiminnalle luontaisella tavalla.
”Koimme, että tämä on hyvä tapa edistää omalta osaltamme esteettömyyden toteutumista”, projektipäällikkö Janne Koivisto Autoliitosta perustelee.
Olennaista projektin etenemiselle on kuntien ja muiden kumppanien saaminen mukaan, sillä vain näillä on ajantasainen tieto omalla vastuullaan olevista liikkumisesteisten pysäköintipaikoista. Mukana on tällä hetkellä 32 kuntaa sekä Yyterin kylpylä ja Itä-Suomen yliopisto. Lisäksi sovelluksessa näkyy yhteistyökumppani Kuntaliiton invapysäköintipaikat Kuntatalolla sekä Diagnostiikkakeskus HUS Kuvantamisen paikat Uudellamaalla.
”Tavoitteenamme on tietenkin saada kaikki kunnat mukaan. Liikkumisesteisteisiä palvelisi, jos myös suuret yksityisen sektorin toimijat, joiden tiloihin kohdistuu esteettömyysvaatimuksia, kokisivat asian tärkeäksi”, Koivisto toteaa.
Isot kaupungit halutaan mukaan
Autoliitto on tuonut invapysäköintipaikat osaksi omaa mobiiliapplikaatiotaan, joka on veloituksetta ladattavissa ja käytettävissä sekä Android- että iOS-käyttöjärjestelmille. Applikaation käyttö ei edellytä Autoliiton jäsenyyttä. Paikat näkyvät karttapohjalla, josta pääsee helposti myös navigointisovelluksiin.
”Kumppanit voivat lisätä palveluun myös lisätietoja, kuten kussakin sijainnissa olevien pysäköintipaikkojen määrän sekä valokuvia, mikä omalta osaltaan helpottaa paikkojen löytämistä”, Koivisto sanoo.
Projektin seuraavina askeleina on kehittää sovellusta palautteiden pohjalta sekä saada mukaan lisää esteettömyydestä kiinnostuneita kuntia. Esimerkiksi suurimmat kaupungit puuttuvat vielä sovelluksesta.
”Varsinkin näin kesällä Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun tulee paljon myös liikkumisesteisiä matkailijoita muualta Suomesta. Olisi hienoa, että heillekin taattaisiin mahdollisimman sujuva vierailu”, Koivisto toteaa.
Mukana olevat kunnat
Enontekiö, Forssa, Hanko, Hollola, Iisalmi, Jokioinen, Juva, Kajaani, Kouvola, Kuopio, Laitila, Lieto, Loimaa, Loviisa, Mänttä-Vilppula, Naantali, Närpiö, Pori, Raasepori, Raisio, Rovaniemi, Salo, Sastamala, Siilinjärvi, Sipoo, Sodankylä, Tammela, Tornio, Tuusula, Uusikaupunki, Varkaus sekä Ylitornio.
Muina organisaatioina
Yyterin Kylpylä ja Itä-Suomen yliopisto sekä Kuntaliiton invapysäköintipaikat Kuntatalolla ja Diagnostiikkakeskus, HUS Kuvantaminen.
Järjestelmän pilotoinnissa ovat auttaneet Forssan Seudun Invalidit ry ja Porin Seudun Invalidit ry.
Lataa sovellus
Sovellus on ladattavissa veloituksetta Googlen Play -kaupasta sekä Applen AppStoresta.’