Autoliiton lausunto liikenneturvallisuusstrategiasta
18.11.2026, klo 09.05
Autoliitto on antanut liikenne- ja viestintäministeriölle lausunnon aiheesta Liikenneturvallisuusstrategia 2027-2031.
Huomiot taustasta, tarkoituksesta ja visiosta
Autoliitto kannattaa liikenneturvallisuuden parantamistavoitteita ja niin sanottua nollavisiota. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää vaikuttavia, tietoon perustuvia toimia. Turvallisuusvaikutusten rinnalla on arvioitava myös vaikutukset matka-aikoihin, saavutettavuuteen, ihmisten arkeen, yritysten toimintaan ja yhteiskunnan kustannuksiin. Turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta on kehitettävä yhdessä.
Nollavision sanamuoto on syytä yhtenäistää, sillä nyt luonnoksessa käytetään ilmausta, ettei kukaan kuole tai loukkaannu vakavasti sekä ilmausta, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti. Jälkimmäistä pitäisi pitää liikennejärjestelmän suunnittelua ohjaavana lähtökohtana. Inhimillinen virhe ei saisi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen. Tämä on erotettava määrällisestä tavoitteesta saavuttaa nolla kuolemaa. Tahallisten tekojen, erityisesti itsemurhien, ehkäisy edellyttää myös liikennepolitiikan ulkopuolisia toimia. Niiden täydellistä poistamista ei voida luvata liikennejärjestelmään kohdistuvilla toimilla.
Raideliikenteen osalta strategialuonnoksessa mainitaan, että turvallisuustilanne on jo nykyisellään erittäin hyvä. Turvallisuustilanteen kuvausta on kuitenkin täsmennettävä. Traficomin mukaan vuonna 2024 rautatieonnettomuuksissa kuoli neljä henkilöä, mutta erillisessä luvattomaan rautatiealueella liikkumiseen liittyvässä poikkeamataulukossa raportoidaan samalta vuodelta 65 alle jääntiä, joista 55 johti kuolemaan. Traficom toteaa suuren osan alle jäänneistä olevan tahallisia. Tieliikenteen kuolleiden kokonaismäärään puolestaan sisältyy itsemurhia. Eri liikennemuotojen turvallisuutta ei saa verrata keskenään eri tavoin rajatuilla luvuilla. Itsemurhat on eriteltävä ja otettava ehkäisytyössä huomioon yhdenmukaisesti kaikissa liikennemuodoissa. Niitä ei tule sivuuttaa myöskään raideliikenteen nollavision toteutumista arvioitaessa.
Yleiset huomiot strategisista linjauksista ja painopisteistä
Strategiset linjaukset ja valitut painopisteet ovat pääosin kannatettavia. Autoliitto pitää tärkeänä kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa tienkäyttäjien toiminnan lisäksi kehitetään tieverkkoa, ajoneuvoja ja onnettomuuden jälkeisiä toimia.
Luonnos tunnistaa taloudelliset sopeutuspaineet ja toteaa, ettei kaikkia vaikuttaviksi arvioituja toimia voida toteuttaa. Sen oma vaikutusarvio myös toteaa, ettei strategia yksin riitä varmistamaan vuoden 2030 puolittamistavoitteen saavuttamista. Tavoitteiden ja käytettävissä olevien keinojen välinen ristiriita on ratkaistava. Tavoitteiden asettamisen rinnalla on osoitettava, mitä toimia rahoitetaan, missä aikataulussa ne toteutetaan ja millainen turvallisuusparannus niillä arvioidaan saavutettavan.
Strategia ei saa jäädä rahoituksesta riippuvaksi toivelistaksi. Jos tarpeelliseksi arvioitu toimenpide jätetään toteuttamatta, on kerrottava, miten se vaikuttaa tavoitteiden saavuttamiseen ja millä muilla toimilla puuttuvaa vaikutusta tavoitellaan. Taloudelliset reunaehdot eivät saa johtaa siihen, että investointien sijaan valitaan järjestelmällisesti tienkäyttäjille rajoituksia ja kustannuksia aiheuttavia toimia ilman niiden kaikkien vaikutusten arviointia.
Huomiot painopisteestä ”liikenneturvallisuuden kansallista ohjausta ja tietopohjaa vahvistetaan” sekä sitä toteuttavista toimenpiteistä
Autoliitto kannattaa tietopohjan vahvistamista ja liikenneturvallisuustyön parempaa koordinointia. Luonnoksen sivulla 2 lukee, että ”liikenneturvallisuuteen käytettävistä valtion varoista ei ole olemassa kattavaa seurantaa, eikä tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon valtion varoja käytetään liikenteen turvallisuutta edistävään toimintaan.” Rahankäytön seurannan puute on merkittävä ongelma. Tämä ei välttämättä tarkoita, ettei yksittäisten toimien kustannuksia tunnettaisi, mutta kokonaiskuvan puuttuminen vaikeuttaa voimavarojen tarkoituksenmukaista kohdentamista varsinkin nykyisessä taloustilanteessa. Kaikkien päätösten pitäisi perustua tietoon eikä mututuntumaan.
Liikenneturvallisuutta edistävästä valtion rahankäytöstä on muodostettava läpinäkyvä kokonaiskuva. Seurannasta tulee käydä ilmi rahoituksen käyttökohteet, tavoitteet ja arvioidut sekä mahdollisuuksien mukaan toteutuneet vaikutukset. Päällekkäistä toimintaa on karsittava ja resursseja suunnattava vaikuttavimpiin toimiin kokonaisvaikutukset huomioiden. Vaikutusarvioissa on huomioitava myös muut kansantaloudelliset vaikutukset, kuten matka-ajat. Hankkeen tai kampanjan toteuttaminen ei sellaisenaan osoita, että liikenneturvallisuus on parantunut.
Traficomin valmistelemalle tarkemmalle toimenpideohjelmalle on asetettava määräaika. Jokaiselle toimenpiteelle on nimettävä selkeä vetovastuu, aikataulu, rahoitus sekä lähtö- ja tavoitetason sisältävä mittari. Seurannassa on erotettava toiminnan eteneminen ja sen turvallisuusvaikutukset. Tulosten perusteella on voitava myös muuttaa suunnitelmia, jos esimerkiksi jokin valittu toimi ei osoittaudu onnistuneeksi.
Onnettomuustietojen kattavuutta, vertailukelpoisuutta ja paikannettavuutta on parannettava. Erityistä huomiota on kiinnitettävä poliisin tietoon tulematta jääviin loukkaantumisiin. Itsemurhien ja tahattomien onnettomuuksien erottelu on tarpeen, koska niiden ehkäisy edellyttää muita kuin liikennepoliittisia keinoja.
Huomiot painopisteestä ”liikenneympäristöä kehitetään yhä turvallisemmaksi” sekä sitä toteuttavista toimenpiteistä
Keskikaiteet ovat erittäin tärkeä keino ehkäistä vakavia kohtaamisonnettomuuksia. Autoliitto kannattaa niiden rakentamista ja muiden tieympäristön turvallisuuspuutteiden korjaamista. Keskikaideratkaisuihin tulisi ottaa mallia Ruotsista, jossa keskikaiteita on toteutettu huomattavasti kevyemmällä ja edullisemmalla tavalla kuin mihin Suomessa on totuttu.
Toteutuksen tueksi tarvitaan riskiperusteinen kohdeohjelma, aikataulu ja pitkäjänteinen rahoitus. Yleinen kirjaus edistämisestä rahoituksen puitteissa ei vielä muodosta toteuttamiskelpoista suunnitelmaa. Myös tieverkon kunnossapidosta, talvihoidosta, tiemerkinnöistä ja näkymien avoimuudesta on huolehdittava.
Autoliitto suhtautuu myönteisesti mahdollisuuteen kokeilla 90 km/h nopeusrajoitusta nykyisillä 80 km/h teillä, joilla tien ominaisuudet ja turvallisuus sen mahdollistavat. Kokeilu ei saa johtaa nykyisten 100 km/h teiden muuttamiseen 90 km/h teiksi. Tavoitteena tulee olla turvallinen, sujuva tieliikenne ja mahdollisimman lyhyet matka-ajat. Kokeilun kohteet ja arviointiperusteet on määriteltävä avoimesti. Turvallisuuden lisäksi on mitattava vaikutukset matka-aikoihin ja pitenevien matka-aikojen aiheuttamat välilliset ja välittömät kustannukset.
Nopeusrajoitusten tulee vastata liikenneympäristöä ja olla tienkäyttäjälle selkeitä ja hyväksyttäviä. Turvallisuusongelmia on korjattava myös infrastruktuuria parantamalla. Nopeusrajoitusten muutokset on perusteltava kohdekohtaisesti ja niiden vaikutukset arvioitava kokonaisuutena.
Automaattisen liikennevalvonnan kohteet on valittava todellisten turvallisuusriskien perusteella. Kamerat on sijoitettava erityisesti vaarallisiin kohteisiin ja valvonnasta on kerrottava tienkäyttäjille näkyvästi ja ajoissa. Näin valvonta ohjaa ajonopeutta jo ennen vaarallista kohtaa. Onnistumista tulee mitata turvallisuuden paranemisella, ei seuraamusten määrällä.
Automaattivalvonnan rinnalla tarvitaan riittävästi poliisin näkyvää valvontaa ja mahdollisuuksia välittömään puuttumiseen. Poliisin tekemä ajotapa-, päihde- ja ajokunnon valvonta tavoittaa vaarallista käyttäytymistä, johon kiinteä kameravalvonta ei pysty puuttumaan. Nykyisinkin kameravalvonnalla saadaan kiinni lähinnä pieniä nopeuden ylityksiä, joiden vaikutus liikenneturvallisuuteen on kokonaisuus huomioon ottaen varsin vähäinen.
Huomiot painopisteestä ”liikenteeseen lähdetään vain ajokykyisenä” sekä sitä toteuttavista toimenpiteistä
Ajoterveyden merkitys kasvaa väestön ikääntyessä. Autoliitto kannattaa ajoterveyden ongelmien varhaista tunnistamista, terveydenhuollon osaamisen vahvistamista sekä tarpeellisen tiedonkulun parantamista. Tavoitteena tulee olla turvallisen ajokyvyn tukeminen ja säilyttäminen mahdollisimman pitkään.
Ajoterveyspassin ja muun tiedonvaihdon vaikutukset hoitoon hakeutumiseen on arvioitava ennen niiden käyttöönottoa. On tunnistettava riski, että ajo-oikeuden menettämistä pelkäävä henkilö jättää esimerkiksi masennuksen tai päihdeongelman vuoksi hakeutumatta hoitoon. Tällainen vaikutus voisi heikentää sekä terveyttä että liikenneturvallisuutta. Hoitoon hakeutumisen kynnyksen on pysyttävä matalana.
Ajo-oikeutta koskevien ratkaisujen tulee perustua yksilölliseen arvioon toimintakyvystä ja todellisesta liikenneturvallisuusriskistä. Pelkkä diagnoosi tai hoitoon hakeutuminen ei saa muodostua automaattiseksi ajo-oikeuden menettämisen perusteeksi. Tietojen käsittelyn tarkoitus, käyttöoikeudet ja vastuut sekä kuljettajan oikeusturva on määriteltävä selkeästi. Samalla on varmistettava mahdollisuus nopeaan puuttumiseen silloin, kun ajaminen aiheuttaa välittömän vaaran.
Päihde- ja mielenterveysongelmien hoitoon sekä toimivaan hoitoonohjaukseen on osoitettava riittävät voimavarat. Pelkkä ajo-oikeuteen puuttuminen ei ratkaise taustalla olevaa ongelmaa. Myös uusien kuljettajien alemman promillerajan arvioinnissa on selvitettävä, millä keinoilla tavoitetaan erityisesti vakavaa riskikäyttäytymistä ja toistuvia rikkomuksia.
Muita huomioita
Viimeisen 20 vuoden aikana liikenneturvallisuusinnovaatioista autojen turvallisuustekniikkaan liittyvät aktiiviset ja passiiviset turvallisuusratkaisut ovat parantaneet eniten liikenneturvallisuutta. Autokannan uudistaminen onkin nostettava strategian konkreettiseksi toimenpiteeksi. Uusi turvallisuustekniikka ehkäisee onnettomuuksia ja lieventää niiden seurauksia sekä suojaa auton matkustajien lisäksi muita tienkäyttäjiä. Strategiassa tarvitaan toimia, jotka parantavat kotitalouksien ja yritysten mahdollisuuksia hankkia turvallisempia autoja. Pelkkä uusien autojen varustevaatimusten kehitys ei riitä, jos autokanta uudistuu hitaasti.
Valtaosa tienkäyttäjistä pyrkii toimimaan turvallisesti ja sääntöjen mukaisesti. Liikennekasvatusta tarvitaan, mutta vakavaan ja toistuvaan piittaamattomuuteen ei voida vastata valistuskampanjoilla. Strategiassa on kehitettävä ja kokeiltava uusia, riskikäyttäytymiseen kohdistuvia keinoja, kuten varhaista yksilöllistä puuttumista, valvonnan ja hoitoonohjauksen yhdistämistä sekä toistuvien rikkomusten perusteella kohdennettavia toimia.
Uudet toimenpiteet eivät saa aiheuttaa tarpeettomia rajoituksia tai lisäkustannuksia sääntöjä noudattavalle enemmistölle. Tämä koskee myös nuoria kuljettajia. Riskiryhmään kohdistettavien toimien sijaan ei pidä turvautua automaattisesti koko ikäryhmän pakollisen koulutuksen lisäämiseen tai liikkumisen kiristämiseen. Toimenpiteiden tulee olla oikeasuhtaisia ja niiden vaikuttavuus pitää voida osoittaa.
Autoliitto korosti jo edellisen liikenneturvallisuusstrategian yhteydessä konkreettisia toimenpiteitä, selkeitä vastuita, rahoitusta ja huolellista vaikutusarviointia. Samat vaatimukset ovat edelleen ajankohtaisia. Uuden strategian on osoitettava uskottava etenemispolku tavoitteista rahoitettuihin toimenpiteisiin ja mitattaviin tuloksiin.