Autoliiton lausunto ajoneuvoverolain liitteen muuttamisesta
14.8.2026, klo 14.00
Autoliitto on antanut valtiovarainministeriölle lausunnon aiheesta luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ajoneuvoverolain liitteen muuttamisesta.
Autoliitto kiittää mahdollisuudesta saada lausua tässä asiassa.
Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvoverolakia siten, että henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveron perusveron tasoa kevennettäisiin yhteensä 10 miljoonalla eurolla. Kevennys kohdistuisi pääosin voimaantulovuonna vähintään kymmenen vuotta vanhoihin polttomoottoriautoihin. Uudempien autojen verotus ei muuttuisi. Veronalennuksen kohteena olevien ajoneuvojen vuosittainen ajoneuvovero kevenisi keskimäärin kuudella eurolla.
Liikkumiskustannukset ovat nousseet viime vuosina merkittävästi erityisesti nestemäisten polttoaineiden hintojen nousun takia. Henkilöauto on Suomessa usein välttämätön tapa käydä töissä ja hoitaa muut arjen liikkumistarpeet. Tästä kertoo muun muassa se, että alimman tulokymmenyksenkin kotitalouksista jopa 28 prosentilla on vähintään yksi auto.
Pienituloisissa kotitalouksissa on keskimäärin vanhempia autoja, joihin muun muassa voimakkaasti nousseet polttoaineiden hinnat ovat erityisesti iskeneet. Nyt suunniteltu vanhempaan autokantaan kohdistuva ajoneuvoveron alennus on oikeansuuntainen toimenpide juuri pienituloisempien kotitalouksien tukemiseksi.
Vanhemman autokannan ajoneuvoveron alennus ei vaikuttane käytännössä päästöihin, sillä ajoneuvoverolla ei ole merkittävää päästöohjaavuutta. Vuotuinen ajosuorite vanhemmalla autokannalla on myös pienempi kuin uudemmilla autoilla. Kiinteän, ajosuoritteesta riippumattoman ajoneuvoveron alentaminen on tämänkin takia perusteltua.
Ajoneuvoveron alentaminen 10 miljoonalla eurolla vuodessa on kuitenkin varsin vaatimaton toimenpide verrattuna esimerkiksi siihen, mitä muissa maissa, kuten Ruotsissa on tehty kansalaisten ja yritysten liikkumisen edellytysten varmistamiseksi kustannuskriisin keskellä. Nyt suunnitellun alennuksen vaikuttavuus jää varsin pieneksi. Kuuden euron ajoneuvoveron alennus tarkoittaa nykyhinnoilla vajaata kolmea litraa polttoainetta.
Kunnioittavasti,
Pasi Nieminen
Autoliitto Ry