AL-NETTILEHTI HAMINAN SEUDULTA NUMERO 1 / 2019 | Autoliitto

Olet täällä

AL-NETTILEHTI HAMINAN SEUDULTA NUMERO 1 / 2019

Virkistysmajalla oli myös lumista helmikuussa, kun Antti kävi tarkastamassa ovatko katot ja laituri kestäneet lumikuormaa.

Vuosi on vierähtänyt talvisesti käyntiin. Lunta on riittänyt teille ja aurauskaluston käyttäjillä on pitänyt kiirettä. Yllättävän hyviä ovat tiet olleet Haminan seudulla.

Jäsenmäärä oli osastossa vuoden vaihtuessa 910, vähennystä edellisestä vuodesta 8 jäsentä.

 

 

VUOSIKOKOUS

Osaston vuosikokous pidettiin Kumppanuustalo Hilmassa torstaina 14. maaliskuuta. Paikalla oli vain kahdeksan osaston jäsentä.

Puheenjohtajana jatkaa Petri Paavola, varapuheenjohtajana Markku Sund, varainhoitajana Nina Paavola ja sihteerinä Kaija Sipilä. Muut hallituksen jäsenet ovat Seija Rajala, Marjo Anttila, Juha Rapeli, Antti Pakkanen, Juha Jäntti ja Risto Serola

 

 

PIIRIKOKOUS

Autoliiton Kaakkois-Suomen piirin kokous pidettiin Luumäellä Satun Makiassa tiistaina 12. maaliskuuta. Paikalla olivat kaikki alueen osastot edustettuina, yhteensä 13 virallista kokousedustajaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jorma Lindström ja sihteerinä Kaija Sipilä. Piirikokouksessa käytiin tiepalveluasiamies ja -kouluttaja vaali. TP-asiamieheksi äänestettiin Jorma Lindström ja TP-kouluttajaksi Jari Laiho. 

Kokouksessa kävi ilmi, että osa osastoista on toiminut vilkkaasti ja osalla on ollut hyvinkin hiljaista. Vapepa ja liikenteenohjaus asiat kuitenkin toimivat kaikilla osastoilla. 

Sitten vain huhtikuussa kohti Jyväskylää, kun kokoonnutaan AL-100 v. juhlaliittopäiville.

 

 

KOULUTUSTA

Hätä ensiapua kerrattiin maaliskuun alussa Kunnaalan Marjassa ja Matkailussa. Kouluttajana toimi Sirpa Asikainen. Koulutus harjotteluineen olikin kattava tietopaketti ensiapuun. Tuli sydäniskurin toiminta kerrattua, tajuttomia käänneltyä, paketoitiin haavoja ja tunnistettiin oireista sairauksia. Toki elvytettiin myös painelu /puhallus menetelmällä "nukkea". Kaikkiaan meitä oli paikalla noin 18, joista osa oli harjoituksien opastajia.

 

 

NEUVOTTOMAN TALVIPÄIVÄ

Neuvottoman venerannalle olivat kyläläiset järjestäneet talvipäivän, johon oli kutsuttu AL-osastomme ja TP-auto esittelyyn. Navakasta tuulesta huolimatta paikalla pyörähteli porukkaa mukavasti. Oli pilkkikisaa, mönkkäriajelua lapsille ja paloautoajelua. Meillä oli Moottori-lehtiä ja ilmapalloja tarjolla AL-esitteiden lisäksi. Lämmikkeeksi oli tarjolla lohisoppaa, makkaroita ja kahvia, mukavasti näyttivät ihmiset viihtyvän.

 

 

 

LIIKENTEENOHJAUKSIA

Liikenteen ohjauksia on ollut. Milloin mistäkin syystä. Tässä kuva eräästä yöllä olleesta, jossa oli perin itsepäisiä autoilijoita, jotka eivät millään uskoneet pysäytysmerkkiä. Meitä on kaikenlaisia liikenteessä.

 

 

 

 

 

 

 

 

MITÄ HYLKÄYSPROSENTTI KERTOO AUTOSTA?

Kymen Sanomat 5.3.-19 Timo Nieminen

Katsastuksen vikatilastot ovat kiintoisaa luettavaa. Joidenkin autoihmisten mielestä ne toimivat hyvänä apuvälineenä käytetyn auton ostossa. Toiset puolestaan muistuttavat, että automallien vuosittaiset ajomäärät ja käyttötarkoitus ovat erilaisia, ja siksi tilastoista ei voi päätellä paljoakaan.

Katsastusraportti 2018. Katsastuksen vikatilastot antavat hyviä vinkkejä käytetyn auton ostoon. Tilastoihin ei kuitenkaan kannata hirttäytyä.

 

 

AUTOKAUPPA SUJUU EDELLEEN HEIKOSTI

Kouvolan Sanomat 7.3.-19 Tuomas Niskakangas, HS

Uusien henkilöautojen kauppa vähenee edelleen. Helmikuussa ensirekisteröinnit laskivat 11,3 prosenttia verrattuna edellisvuoden helmikuuhun. Kyseessä oli jo kuudes peräkkäinen kuukausi kun henkilöautojen ensirekisteröinnit vähenivät verrattuna vuodentakaisiin. Alkuvuoden yhteenlaskettu rekiströintimäärä on laskenut 12,7 prosenttia. Viime vuoden lopulla uusi päästömittausmenetelmä sekoitti autokauppaa, mutta alan toimijat toivovat, että alkuvuodesta kauppa elpyisi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. 

Automyynnin alakulo on koskenut lähes kaikkia merkkejä. Myydyin henkilöautomerkki alkuvuodesta on ollut Toyota ja myydyin automalli Skoda Octavia. Suosituimmista automerkeistä myyntiään ovat alkuvuodesta onnistuneet kasvattamaan vain Skoda ja Volvo. Vähemmän myydyistä merkeistä Mitsubishi, Renault ja Tesla ovat kyenneet kasvattamaan myyntiään huomattavasti. Audien myynti puolestaan on vähentynyt alle puoleen verrattuna vuodentakaiseen. 

 

 

AUTOLIITTO VASTUSTAA RUUHKAMAKSUJA

Autoliitto vastustaa ruuhkamaksuja. Niitä on suunniteltu Helsingin seudulle. Autoliitto muistuttaa, että ihmiset ajavat autoilla, koska siihen on jokin perusteltu tarve. Jopa pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenne on niin hajanainen, että ihmiset tarvitsevat autoja liikkumiseen. Harvaan asutuilla alueilla joukkoliikenteen kilpailukyky on väistämättä heikko, toteaa Autoliitto. (Lähde: Maaseudun Tulevaisuus 22.2.-19)

 

 

KÄYTETTY KAASUAUTO KIINNOSTAA

Uusien kaasuautojen myynti tuplaantui viime vuonna 1200 kappaleeseen. Silti se jäi vain prosenttiin koko viime vuoden 120 499 auton myynnistä. Autokauppaa harjoittavan Kamuxin mukaan kasvava kiinnostus kaasuautoihin näkyy niiden tuonnissa: käytettyja kaasuautoja tuotiin viime vuonna ulkomailta lähes sama määrä, mitä niitä myytiin Suomessa uutena. (Lähde: Maaseudun Tulevaisuus 22.2.-19)

 

 

MOOTTORIKELKKAILU VAATII VALMISTELUJA

Talvikelit ja hiihtolomat houkuttavat taas moottorikelkkailuun. Liikenneturva muistuttaa, että kelkkaillessa on pysyttävä merkityllä reitillä ja harjoiteltava perustaidot kuntoon ennen taipaleelle lähtöä. Moottorikelkalla ajo poikkeaa suuresti muusta ajoneuvoliikenteestä. "Ensin pitää tutustua kelkkaan ja ajaessa on jätettävä keli- ja pelivaraa. Itsestään selvää, että kypärä on kunnolla päässä eikä päihtynennä ajeta", kertaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemeltä.

Useimmat ihmishengen vaativista moottorikelkkaturmista sattuvat jääalueilla, ja yleisin kuolinsyy on hukkuminen. Koko maassa onkin taas aiheesta varoitettu heikoista jäistä. Varsinaisilla reiteillä yleisin syy onnettomuuteen on suistuminen reitiltä ja törmääminen esteeseen. Kelkan hallinta voi tuntua helpolta, jolloin kuljettajalle saattaa tulla vääränlainen turvallisuuden tunne.

Moottorikelkkaillessa liikutaan merkityillä reiteillä tai niiden ulkopuolella maanomistajan luvalla. Jossain tapauksissa maastoon mennnään ilman lupia, kelkkaillaan umpilumella väärässä paikassa ja samalla tuhotaan esimerkiksi vastaistutettuja taimikkkoja. Tielläkään ei saa ajaa kuin poikkeustapauksissa. (Lähde: Maaseudun Tulevaisuus 22.2.-19, Jarmo Palokallio)

 

HYVÄÄ TALVEN JATKOA JA KEVÄÄN ODOTUSTA !

Seuraava nettilehti ilmestyy joskus keväällä.

 

 

Jaa muillekin