Autoliiton jäsenlehti Moottori reissaa ja esittelee mielenkiintoisimmat matkakohteet niin kotimaassa kuin maailmalla.
Sveitsi
Automatkailijan Sveitsi
Sveitsissä on kolmea erilaista pinnanmuotoa: Sveitsin Alpit etelässä, tasankoa maan keskiosassa ja Juravuoret pohjoisessa. Koko maan pinta-alasta noin 60 % on Alppien vuoristoa. Alppien syvien laaksojen lisäksi maassa on useita jäätiköitä. Jäätiköiltä saavat alkunsa monet tärkeät joet, kuten Rein, Inn, Ticino ja Rhone. Maan vesistöihin kuuluu isoja järviä, esimerkiksi Genevejärvi, Bodensee ja Maggiore. Kaikkiaan järviä on yhteensä yli 1 500, ja niissä on kuusi prosenttia Euroopan makean veden varannoista.
Maassa on noin 100 yli 4 000 metriä korkeaa vuorenhuippua. Monte Rosa (4 634 m) on korkein vuori, Matterhorn (4 478 m) puolestaan kuuluisin. Bernin Alpeilla on 72 vesiputousta sekä tunnettu Jungfrauvuori (4 158 m).
Asutus keskittyy maan pohjoisosaan, jota kutsutaan “Keskustasangoksi” (Mittelland, plateau suisse). Siellä maisema on tasaisempaa kuin vuoristoseuduilla. Alueella on metsiä, aukeita niittyjä, karjalaitumia ja kasvisviljelmiä.
Maalle tyypillinen sääilmiö on föhntuuli. Föhn voi tulla mihin tahansa vuodenaikaan, jopa talvella. Föhn on lämmin tuuli, joka puhaltaa yleensä Alppien pohjoisrinteillä. Föhn voi aiheuttaa lumivyöryn.
Yleistietoa Sveitsistä |
|
|---|---|
| Pinta-ala | 41 277km² |
| Asukasluku | 8,7 milj. |
| Väestöntiheys | 208 as. / km² |
| Valtakieli | saksa (63%), ranska (20%), italia (6,5%), retoromaani (0,5%) |
| Hallitusmuoto | tasavalta |
| Pääkaupunki | Bern 133 115 |
| Muita kaupunkeja | Zürich 409 201 Geneve 198 978 Basel 171 017 |
Apua ongelmatilanteissa
Hätänumerot
Poliisi 117
Ambulanssi 144
Palokunta 118
Yleinen hätänumero 112
Moottoriteiden varsilla on hätäpuhelimia.
Tiepalvelu
Puhelin: 0800 140 140 (TCS). Apu on maksullista ja hinta vaihtelee viikonpäivän ja kellonajan mukaan.
Autoliiton Plus- ja Premium-jäsenet:
Soitto Suomeen Autoliiton palvelukeskukseen. Jäsen saa puhelinnumeron liittyessään Plus- ja Premium-jäseneksi. Numero löytyy myös Autoliitto-sovelluksesta ja fyysisen jäsenkortin kääntöpuolelta.
Maatiedostoa päivitetty viimeksi 6/2026.
Tärkeät yhteystiedot
- Poliisi 117
- Ambulanssi 144
- Palokunta 118
- Yleinen hätänumero 112
Sveitsin tiemaksut – näin säännöt menevät eri ajoneuvoille
Alle 3,5 tonnin painoiset ajoneuvot
Sähköinen tarra (E‑vignette) ostetaan Sveitsin viranomaisen Via Portal -palvelusta. Ostamiseen tarvitaan ajoneuvon perustiedot. Maksu onnistuu luottokortilla. Tuulilasiin liimattava tarra on saatavilla Sveitsin tullista, TCS:n toimistoista ja huoltoasemilta. Moottoripyörälle tarvitaan oma tarra.
Tarra on voimassa 14 kuukautta, 1.12.–31.1. Ostoajankohta ei vaikuta voimassaoloon. Sekä sähköisen että liimattavan tarran hinta on 40 frangia.
Ajoneuvoyhdistelmät
Alle 3,5 tonnin vetoautolle ja perävaunulle tarvitaan omat tiemaksutarrat. Jos vetoauto kuuluu PSVA-maksun piiriin, mutta perävaunu on alle 3,5 t, perävaunuun tarvitaan tarra. Yli 3,5 tonnin perävaunusta maksetaan raskaan liikenteen tiemaksu. Tarran voi ostaa sähköisenä tai liimattavana.
Yli 3,5 tonnin matkailuajoneuvot
Yli 3,5 tonnin matkailuautoista ja -vaunuista peritään kiinteä päivä- tai kuukausikohtainen maksu PSVA-tievero, joka maksetaan etukäteen Via Portal -palvelussa. Vero koskee kaikkia teitä ja kaikkia Sveitsissä vietettyjä päiviä, myös silloin kun ajoneuvo on paikallaan.
-
Liikenneonnettomuudesta ilmoittaminen
Jos onnettomuuden seurauksena on vain aineellisia vahinkoja, voivat liikenneonnettomuuden osapuolet täyttää kansainvälisen vahinkoilmoituslomakkeen eikä poliisia tarvitse kutsua paikalle. Jos onnettomuudesta seuraa henkilövahinkoja tai liikennemerkit, -valot, pylväät tai muut rakenteet rikkoutuvat, tai toinen onnettomuuden osapuolista vaatii, pitää poliisi kutsua paikalle. Poliisi on kutsuttava myös, mikäli onnettomuudesta aiheutuu ympäristöä saastuttava vuoto tai mikäli tielle on joutunut muuta liikennettä haittaavia esineitä.
Vuokra-autoilla liikkuvien pitää noudattaa vuokrasopimuksessa olevia ehtoja.
-
Vakuutusmuodollisuudet
Jos onnettomuuteen osalliset kuljettajat eivät päätä kutsua poliisia paikalle, heidän pitää täyttää kansainvälinen vahinkoilmoituslomake.
Koska Sveitsi ei ole ETA-maa, liikennevakuutuskorvaukset määräytyvät yksinomaan tapahtumamaan säännösten mukaan.
Sveitsiläisen vakuutusyhtiön on tehtävä ratkaisu vahinkoasiassa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun yhtiö on saanut vahinkoilmoituksen. Jos vastausta ei tule tuossa ajassa, pitää vakuutusyhtiön antaa perusteltu vastaus viivästymiselle. Vahingonkorvausvaatimukset liikenneonnettomuuksista vanhenevat Sveitsissä kahdessa vuodessa.
-
Palvelumaksut
Palvelumaksu sisältyy kaikkiin ravintola-, kahvila- ja baarilaskuihin. Ravintoiloissa voi kuitenkin antaa hyvästä palvelusta 8 – 10 % ylimääräistä. Kahviloissa tai takseissa voi pyöristää lähimpään tasafrangiin. Hotelleissa voi antaa siivouksesta 1-2 CHR per päivä.
-
Tiestö
Tieverkon pituus ja teiden viitoitus
Moottoriajoneuvoliikenteen käytössä olevia teitä: 84 868 km
Kansallisia ja kantonien teitä: noin 17 913 km
Moottoriteitä: 1 549 km
Paikallisia teitä: 65 406 km
Moottoritiet on viitoitettu vihreillä opasteilla, joissa tienumero on valkoinen punaisella taustalla. Pääteiden opasteet ovat sinivalkoisia (sininen tausta, valkoinen numero) ja eurooppateiden opasteet ovat vihreävalkoisia.
Teiden kunto
Tiet ovat hyvässä kunnossa, solateitäkin on modernisoitu. Roads Quality Indexin vuoden 2023 raportin mukaan Sveitsin tiet ovat Euroopan toiseksi parhaat ja kolmanneksi parhaat koko maailmassa (vertailtujen 144 maan joukossa).
Vaihtelevat sääolot saattavat aiheuttaa etenkin vuoristossa katkoksia tieliikenneyhteyksiin. Vuoristossa maanvyörymät ja talvella lumivyöryt voivat haitata tieliikennettä. Sateinen ja lauha sää voi aiheuttaa alavien maiden jokivarsilla äkillisiä tulvia myös talvisaikaan.
Osa vuoristoteistä on suljettuna talvisaikaan. Verkossa tiedot suljetuista solateistä.