Ystävällishenkinen Itävalta ja helteisen vehreä Slovenia

Kevätauringossa kylpeneen Italian jälkeen raskaat sadepilvet lipuivat jylhinä edessä siintävän vuorimaiseman yllä. Ilma viileni ja muuttui sateiseksi, mutta siniharmaata taivasta vasten valkoiset lumihuiput erottuivat kauniimpana kuin koskaan. Halusin nähdä nimittäin vilauksen Itävaltaa matkallani kohti Sloveniaa, joten reitikseni muodostui Trenton jälkeen Lienz ja Villach maan eteläosissa.

Tienvarsikylteissä muistutettiin maahan tulleita autoilijoita vignetten ostamisesta, joten pysähdyin ensimmäiselle kioskille tiedustelemaan kyseisen tarran perään. Vignette liimataan kiinni tuulilasiin, ja se on voimassa moottoriteillä ajettaessa ostohetkellä määritellyn ajanjakson verran. Omani kustansi 10 euroa, ja sen voimassaoloaika oli minimin mukainen eli 10 päivää.

Ensimmäinen asia, jonka pistin merkille maahan tultuani, oli ihmisten poikkeuksellinen ystävällisyys ja avoimuus uppovierasta kulkijaa kohtaan. Pikkukylän sympaattisen kioskin hymyilevä rouva piti huolen, etten jatkanut matkaani nälissäni, sillä hän osasi kertoa minulle ruokakauppojen olevan sunnuntaisin suljettuina. Ihmiset tervehtivät ja vaihtoivat mieluusti sanan taikka kaksi, mistä minulle syntyi mielikuva itävaltalaisista sosiaalisesti lahjakkaina ja iloisina ihmisinä.

Olin tehnyt kalliin Gardajärvellä viettämäni viikonlopun jälkeen päätöksen, että koettaisin mieluiten panostaa paikallisiin herkkuihin, joten maksullisten parkkialueiden sijasta otin tavoitteekseni vierailla majataloissa, joiden antimia monet matkalaiset ovat kehuneet. Löysin Gasthaus Rauterin Park4night-sovelluksesta, jossa paikkaa ylistettiin muiden automatkailijoiden toimesta.

Paikka totisesti olikin kehunsa ansainnut, sillä lämminhenkisen majatalon henkilökunta ja sen kodikkaat pirttipöydät kutsuivat rentoutumaan ajon jälkeen. Itävallan ruokakulttuuri olikin muutaman päivän kokemukseni myötä melko tuhti ja ravitseva, sillä annoskoot olivat valtavia ja tarjolla oli paljon erilaisia bratwursteja ja schnitzeleitä joko nuudeleiden tai pottujen kera tarjoiltuna.

Gasthaus Rauter voitti paikan lähinnä sydäntäni, sillä sen ihana ja avulias henkilökunta huolehti siitä, että automatkailija viihtyy heidän tiluksillaan ja saa käyttöönsä tarvittaessa suihkun, raikasta vettä ja sähköä.

Slovenian rajalla oli hiljaista, ja maa vaihtui pitkää tunnelia pitkin tietöiden lomassa ajellen. Itävallan tavoin myös Sloveniassa tulee maksaa tiemaksuja, jotka hoidettiin huoltoasemalla ajoneuvon rekisterinumeron avulla. Minimimaksu oli 15 euroa, joka kattaa ajelut maan valtateillä viikon ajan.

Huoltoasemien parkkipaikoilla oli näyttäviä varoituskylttejä ongelmista, joita huolimaton pysäköijä voisi kohdata matkallaan. Vaikka maassa on raportoitu jonkin verran automurtoja ja ilkivaltaa, ei onneksi oman matkani aikana ollut moisesta tietoakaan. Tunsin oloni oikeastaan verrattain turvallisemmaksi täällä kuin esimerkiksi aiemmin Espanjassa tai Italiassa matkustaessani.

Sloveniassa oli muutamia ravintoloita ja viinitiloja, jotka sallivat yön yli parkkeeraamisen omilla parkkialueillaan. Yksi ihastuttavimmista etapeistani oli Marezine, jonka maisemakielekkeeltä oli upeat näkymät Triestenlahdelle saakka. Täältä löytyi myös hauska viinilähde, kohtuuhintaisia paikallisia erikoisuuksia tarjoava ravintola ja jälkiruokabaari, joista kaikista kelpasi tähystellä alas merelle. Tiet pääväyliä lukuun ottamatta olivat kuitenkin hyvin kapeita, ja kukkulalta toiselle ajellessa välillä jännitti, kun paikalliset tulivat mutkissa vastaan tai ohitseni yllättäen.

Kyltit muistuttivat autoilijoita noudattamaan huolellisuutta ja varovaista harkintaa pysäköidessään.

Elohopea nousi toukokuun alussa jo hyvin kesäisiin lukemiin, ja musta retkeilyauto alkoi käydä päivisin hiostavan kuumaksi. Onneksi löysin erinomaisen matkaparkin läheltä Lipicaa, jossa sain markiisin avattua ja tehtyä rauhassa auton huoltotoimet.

Esimerkiksi juomakelpoisen veden löytäminen ei ole aina helppoa, mutta tältä matkaparkilta sain viimein säiliöni täyteen. Keskipäivällä on kuitenkin liian lämmin sen suurempaan aherrukseen, joten markiisin varjossa kelpasi istua koira kainalossa ja kahvikuppi kädessä katsellen haikeana kaksipyöräisillään horisontin taa huristavia motoristeja.

Kesä on parasta ulkoa käsin nautittuna, sillä mustan reissukotimme sisällä auringon voima moninkertaistuu. Onneksi tuuletus pelaa ja markiisilla saa luotua lisää varjoa.