Kulkukoiria ja kilpikonnia

Harvinaisen sateisen kevään ja heikon keliennusteen vuoksi päätin ajaa reippaassa tahdissa Romanian läntistä rajaa mukaillen kohti Bulgariaa. Matkani kulki Unkarin Nagylakista aina Calafatiin saakka, ja muutamia kiertoteitä mukaillen kilometrejä kertyi lähes 500.

Ensimmäiset kylät rajanylityksen jälkeen olivat hyvin vanhoja ja osa kovin ränsistyneitä. Teidenkään kuntoa ei voinut juuri kehua. Aika tuntui pysähtyneen, sillä teillä kulki verkkaisia valjakoita, joissa hevoskärryjen etu ja -takalaitaan oli kiinnitetty rekisterikilvet.

Paikallisten hämmentyneistä ilmeistä päättelin, ettei näillä main oltu totuttu automatkailijoihin, enkä sitä lainkaan ihmettele. Reittivalintani Serbian rajaa mukaillen oli paikoin hyvin jännittävä heikkojen tieolosuhteiden ja vähäisten palvelujen vuoksi, joten päätin itsekin suosia myöhemmällä reittini osuudella laveampia valtateitä.

Aina ei ole navigaattoriin luottamista. Kannattaakin tarkkaan silmäillä reittiä etukäteen esimerkiksi satelliittinäkymää zoomaillen.

Harmikseni joudun toteamaan, että Romanian läpi ajaminen aiheutti minussa enemmän kurjia tuntemuksia kuin missään muualla tähän asti. Merkittävin syy oli valtava kulkukoirien määrä, joka aiheutti paljon läheltä piti -tilanteita liikenteessä. Surullisin silmin ja häntä koipien välissä ihmiseen kontaktia ottaneet eläinparat saivat silmänurkkani kostumaan.

Ihmisillä ei ole täällä varaa taikka kiinnostusta ylläpitää ja steriloida lemmikkejään, minkä vuoksi ne pääsevät lisääntymään valtoimenaan kohtalonaan kurjat taudit, nälkä ja vaarallisen liikenteen seassa ruuan etsiminen. Kuulin myös paikallisilta, etteivät koirat ole suinkaan ainoa ongelma, sillä myös orpoja on maassa poikkeuksellisen paljon.

Romaniassa sai olla varovainen teillä myös muiden tienkäyttäjien vuoksi, sillä esimerkiksi rekkoja eivät nopeusrajoitukset tai serpentiinitiet hidastaneet. Tuntui hassulta nähdä poliiseja paljon useammin kuin muissa maissa mutta silti eniten myös piittaamattomuutta liikennesääntöjä kohtaan. Ajoin säntillisesti rajoituksia mukaillen, koska pelkäsin nurkan takaa ilmestyvän poliisin kirjoittavan minulle sakot, mutta samalla sain tuntea takana lähes puskuriani työntävän rekkakuskin raivon niskassani.

Maantietoni oli jälleen jättänyt aukon sivistykseeni, sillä en tiennyt Romaniassa olevan niin kauniita vuoristoja ja lähes Norjan veroisia serpentiiniteitä. Erittäin rehevien lehtipuiden varjossa kiipeäminen oli hieno kokemus. Palveluja oli kuitenkin ripoteltuna matkan varrelle niin harvakseltaan, että esimerkiksi polttoaineen riittävyydestä oli syytä huolehtia ajoissa.

Yövyin lähellä Bulgarian rajaa sijaitsevalla pienellä viinitilalla, jonka omisti ranskalainen pariskunta. Domaine Catleyassa sai viettää rauhallisen yön viinitynnyreiden koristamalla takapihalla hyödyntäen vierailijoita varten avattuja siistejä pesutiloja. Omistajien vieraanvaraisuus oli ihastuttavaa ja viinitkin erittäin maukkaita, joten mielihyvin suosittelen paikkaa muillekin Romanian halki matkaaville! Tälle tilalle oli näppärä pysähtyä juuri ennen rajan ylitystä Bulgarian puolelle.

Maan vaihtuessa naurahdin varoituskolmiolle, jossa komeili kilpikonna. Hetkeä myöhemmin sain kuitenkin todistaa erään konnan hiljaista tienylitystä välttäen täpärästi ajamasta hänen ylitseen. En totisesti ollut osannut varautua näin sympaattiseen näkyyn!

Vehreä ja mutkitteleva tie pienten vuorien ja kukkuloiden halki teki matkanteosta mielenkiintoista ja vaihtelevaa, kuten myös tasaisin väliajoin tupsahtelevat kylät, joissa oli pysähtynyt ja kiehtova tunnelma.

Rekkakuskien asenteet olivat minulle pienoinen järkytys, sillä välillä heidän kiireensä usutti muita tienkäyttäjiä kovaan ylinopeuteen peräänajon pelossa. Toisaalta heidän turhautumisensa on ymmärrettävää, sillä rajojen ylittäminen on täällä tuskaisan hidas prosessi rekkajonojen paisuessa peräti 7 kilometrin pituisiksi.

Moottoritien varressa komeili yhtäkkiä kotikonnuilta tuttu Hesburgerin kyltti, joten ravintola oli pakko käydä spontaanisti testaamassa. Näinkin etelässä sijaitseva suomalainen ketjuravintola oli riemastuttava yllätys, joskin palvelu ei aivan täyttänyt pikaruuan kriteerejä. Maut olivat tuttuja, mutta hinta lähes puolet totutusta tasosta. Erityisen hauska yksityiskohta oli tismalleen samat käärepaperit, joissa komeili suomeksi tuttuja mainosfraaseja.

Kaikki matkan varrella bongaamani suomalaiset tuotteet ja brändit ovat ilahduttaneet, mutta tuttu purilaisketju vei kyllä voiton! Kakkossijalle pääsevät Sulo-roskasäiliöt, joita näki kantateiden varsilla ja kylien laitamilla.

Syntisen herkkuhetken jälkeen alkoi yösijan metsästys, jossa ensimmäistä kertaa osui kohdalle paikka, josta jouduin siirtymään pois järkyttyneenä palvelun laadusta.

Olin soittanut eräälle pienelle leirintäalueelle hyvissä ajoin kertoen saapuvani illansuussa paikalle. Puhelussa kehotettiin tuomaan käteistä, mutta summista ei ollut sen enempää puhetta. Park4Night sovelluksessa leiriytymisen hinnaksi ilmoitettiin 10 euroa eli 20 paikallista leviä, joten nostin matkan varrelta automaatista tasarahan. En ymmärtänyt kuitenkaan nostaa ylimääräistä, sillä tarkoituksenani oli seuraavana päivänä ajaa Kreikkaan, jossa levillä ei olisi enää käyttöä.

Paikan päälle saavuttuani minulle ilmeni, että hinta olisikin kaksinkertainen, jolloin hölmistyneenä aloin pohtia majoitusvaihtoehtojani uudelleen. Paikan isäntä vaikutti humaltuneelta ja alkoi tivata, että rahaa olisi lähdettävä välittömästi etsimään lisää. Tämä ei olisi ollut ongelma, ellei hän olisi kieltäytynyt kertomasta, missä lähin automaatti sijaitsisi.

Pyysin saada miettiä hetken ja katsoa karttaa, jolloin hän alkoi vaatia minulta passia. Ajatus passin luovuttamisesta tuntui kuitenkin huolestuttavalta, koska isännän asenne oli kiristynyt entisestään, enkä ollut varma tuntisinko oloni mukavaksi hänen leirintäalueellaan. Mietintäni kesti kuulemma liian kauan, joten hän ajoi minut pois alueelta ja käski etsiä toisen paikan.

Jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen, etten jäänyt, sillä omistajan asenne ja kummalliset vaatimukset saivat minut varuilleen, kuten myös kova hinta sijaintiin ja palveluihin nähden. Löysin onneksi keskellä yötä hotellin, jonka yhteydessä oli matkailuautoille tarkoitettu uusi matkaparkki. Vastaanotto oli ystävällinen ja palvelut aikaisempaa paikkaa paremmalla tolalla.

Tämä kokemus opetti minulle sen, että ei kannata jättää leiriytymistä pimeään ilta-aikaan, sillä koskaan ei voi tietää, jos joutuukin vielä siirtymään ja etsimään itselleen paremman yösijan.