Suomeksi på svenska In English Auf Deutsch
Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa Tulostettava versio

Kansainvälinen ajokortti

Mikä on kansainvälinen ajokortti?

Kansainvälinen ajokortti, IDP = International Driving Permit, on virallinen, maailman valtakielille tehty käännös kansallisesta ajokortista.

Kansainvälisen ajokortin sisällön ja ulkonäön määrittelevät kansainväliset tieliikennesopimukset. Suomessa valtioneuvosto on antanut kansainvälisten ajokorttien kirjoittamisoikeuden Autoliitolle, mutta edellyttää, että kortit on leimautettava poliisilla ennen niiden luovuttamista asiakkaalle.

Kansainvälisiä ajokortteja voi Suomessa hankkia kahta erilaista mallia, jotka on määritelty kansainvälisissä tieliikennesopimuksissa: Genevessä 1949 ja Wienissä 1968.

1949 mallin mukainen kansainvälinen ajokortti on voimassa yhden vuoden myöntämispäivästä. Mallin 1968 kortti on voimassa enintään 3 vuotta myöntämispäivästä. Kukin valtio on määritellyt lainsäädännössään, millaisen ajokortin se hyväksyy. Jotkut maat rajoittavat sekä kansallisen että kansainvälisen ajokortin voimassaoloa erityisesti silloin, jos ulkomaille mennään muussa kuin turistimatkatarkoituksessa. Maahanmuuttotapauksissa on parasta ottaa yhteys paikallisiin viranomaisiin ja varmistaa heiltä, millaisella ajokortilla tulevassa kotimaassa saa autoilla.

Kansainvälisen ajokortin lisäksi oma kansallinen ajokortti on aina oltava myös mukana matkalla.

 

Missä kansainvälistä ajokorttia tarvitaan?

Maat on merkitty aakkosittain ryhmiin. Taulukoihin on merkitty, onko kansainvälinen ajokortti pakollinen, tai suositellaanko sitä suomalaisen ajokortin lisäksi. 

Maakohtaiset tiedot:   A-B | C-G | H-K | L-N | O-S | T-Z

 

Hakumenettely

Kansainvälistä ajokorttia paikanpäältä toimistolta haettaessa on oltava mukana:
yksi passivalokuva
kahden todistajan allekirjoittama valokopio voimassa olevan suomalaisajokortin molemmista puolista tai itse ajokortti
hakemus tästä

Voit lähettää hakemuksen myös postitse osoitteella Autoliitto, AUTOMATKAILU, Hämeentie 105 A 00550 Helsinki
Liitä mukaan
yksi passivalokuva
kahden todistajan allekirjoittama valokopio suomalaiskortin molemmista puolista
hakemus tästä

Postitse tai muutoin lähetettäessä asiakas maksaa lisäksi toimituskulut.
Autoliitto tai Suomen posti eivät vastaa tavallisina kirjeinä postitettujen kirjeiden perillemenosta. Tavallisen kirjeen kulkua ja perillemenoa posti ei pysty selvittämään, koska kirjeessä ei ole seurantakoodia eikä sen luovutuksesta jää postille kuittausta.
Tämän vuoksi suosittelemme valmiin kansainvälisen ajokortin lähetystä joko  postiennakolla, postivakuutettuna kirjeenä, kirjattuna kirjeenä tai esim. DHL:n kautta. Asiakas maksaa lähetyskulut, eli kirjauksen- tai kirjeen vakuuttamisen.

Kortin voi maksaa suoraan verkkokaupassa tai se voidaan lähettää postiennakolla osoitteeseen Suomessa.  Siirry kauppaan tästä.

Lisää tietoa:
09 7258 4458
09 7258 4400


Toimitusaika

Kansainväliselle ajokortille on viikon toimitusaika , koska korttiin hankitaan poliisin leima ennen sen antamista asiakkaalle. Kansainvälisen ajokortin voimassaolo alkaa viikon sisällä hakemuksen saapumisesta Autoliittoon. Juhlapyhien vuoksi toimitusaika saattaa olla joskus myös pidempi.


Hinta

1949 mallin kansainvälisen ajokortin hinta on 36 €, sisältää poliisin perimän suoritemaksun 14 €.

1968 mallin kansainvälisen ajokortin hinta on 46 €, sisältää poliisin perimän suoritemaksun 14 €.
 
Alle viikon toimitusajalla pikamaksulisä 8 €.

Postitse tai muutoin lähetettäessä asiakas maksaa lisäksi toimituskulut.

Maksut peritään ajokorttihakemusta jätettäessä. 


Mistä kansainvälisen ajokortin saa?

Helsinki
Autoliitto
Hämeentie 105 A
00550 Helsinki
 
Jos asut ulkomailla, lähetä hakemuksesi Helsinkiin.

Jos asut muulla kuin pääkaupunkiseudulla.

Lähetä hakemuksesi Autoliittoon Helsinkiin tai

Autoliiton palvelupisteistä eri puolilla Suomea, katso tästä lähin paikkasi. Asiointi paikanpäällä, ei posti eikä nettikauppa mahdollisuutta.

PDF-tiedostoKansainvälisen ajokortin hakemus PDF-tiedosto (56 kB)
Hakemukseen merkittävä miten maksu hoidetaan ja miten valmis kansainvälinen ajokortti toimitetaan asiakkaalle. Suosittelemme kirjattua lähetystä. Hakemuskaavake liitetiedostoineen toimitetaan Autoliittoon postitse osoitteella: Autoliitto, AUTOMATKAILU, Hämeentie 105 A, 00550 Helsinki
Moottori-lehti
Moottori-lehti nyt myös verkossa!
Selaa: