Kausi 2026 pian päätökseen!
18.10.2026, klo 18.51
Olemme jo lokakuun loppupuolella ja pian ollaan saattamassa kausi 2026 päätökseen. Autoliiton Nastolan osastolla on ollut toimintarikas vuosi. Autourheilun saralla järjestimme kaksi Ecorun taloudellisuusajon tapahtumaa. Huhtikuussa olimme järjestämässä Jokioisten leipäajoa eli taloudellisuusajon ajotapahtumaa, jossa oli mahdollisuus pienellä kynnyksellä tutustua lajiin. Kesäkuussa järjestimme varsinaisen EcoRun CUP kilpailun kesäkuussa Iitin Matkakeitaalla. Lisäksi osastomme jäseniä on osallistunut muihin AL-Sport laijien kilpailuihin kilpailijoina sekä toimitsijoina. Uudempana avauksena on aloitettu yhteistyö Kaakkois-Suomen alueen autourheiluseurojen kanssa rallien toimitsijatehtävissä niin erikoiskokeilla kuin maalialueilla.
Liikenteenohjauksessa olemme olleet paikallisesti Nastolan alueella niin Taarastissa, Ruuhijärvellä kuin Villähteen kylämarkkinoilla. Mutta osaamistamme on päästy toteuttamaan Lahden alueella laajemminkin. Esimerkiksi olemme jo parina vuotena olleet Chicago Drift kilpailussa liikenteen ohjaajina. Lisäksi olimme Jokimaalla Rompetorilla sekä Radiomäellä liikenteenohjaustehtävissä.
Yksi osa-alueemme on toiminta VAPEPAssa eli Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa. Hälytykset ovat lähinnä etsintöihin, mutta tänä vuonna on perustettu hälytysryhmä myös liikenteenohjaukseen.
Tulevaa vuotta 2027 suunnitellaan ja katsotaan kuinka toiminnallinen vuodesta tulee. Tiedossa on jo AL-Sportin kilpailuja, alustava kilpailukalenteri on julkaistu. Lisäksi rallien kohdalta tiedossa on jo mm. Mikkeli rallin ja Riihimäki rallin päivämäärät.
Liikenteenohjauksen osalta lähes varmoja on mm. Chicago Drift heinäkuussa. Toimintamme tulee alkuvuodesta sivullemme, jossa kerromme missä olemme ja mitä teemme.
Jos olet kiinnostunut toiminnastamme, laita viestiä autoliittonastola(a)gmail.com. Tervetuloa mukaan! t Matti