Vaikka usein kuulee puhuttavan renkaiden tasapainotuksesta, tehdään toimenpide pyörään (rengas + vanne = pyörä).  Epätasapainoa aiheutuu sekä renkaasta että vanteesta. Jo rengasta vanteelle asennettaessa tulisikin pyrkiä siihen, että rengas asennetaan vanteelle niin, että vanteen ja renkaan kehän korkein kohta tulevat vastakkaisille puolille. Näin epätasapaino on lähtötilanteessa pienempi ja selvitään vähemmillä painoilla.

”Tasapainotuksen yhteydessä kone mittaa epätasapainon aiheuttamaa pysty- ja sivusuuntaista värähtelyä ja ilmoittaa tarvittavien painojen koot ja paikat”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo.

Painot ovat– vannetyypistä riippuen – vanteeseen kiinnilyötäviä tai liimattavia painoja, joiden materiaalina on useimmiten sinkki tai teräs. Aiemmin tasapainotuksessa käytettiin myös lyijypainoja, mutta niitä ei saa enää saattaa markkinoille. Tästä huolimatta jonkun verran lyijypainojakin autojen pyörissä vielä varmasti on.

”Lopputuloksen kannalta Ihanne olisi se, että pyörän massa jakautuisi sen pyörintäakselin ympärille tasaisesti.  Käytännössä näin ei kuitenkaan oikeastaan koskaan ole, joten tasapainotusta tarvitaan lähes aina. Myös venttiili ja mahdollinen rengaspainetunnistimen sensori aiheuttavat epätasapainoa”, Vesalainen opastaa.

Tarve tasapainotukselle voi aiheutua eri syistä

Pääsääntönä voisi todeta, että pyörä on syytä tasapainottaa, kun rengas on otettu irti vanteelta ja asennettu uudelleen tai vanteelle on asennettu uusi rengas.

Myös renkaan paikkauksen jälkeen pyörä tulisi tasapainottaa – tosin usein paikkauksen yhteydessä rengas myös irrotetaan vanteelta, joka sekin itsessään riittää aiheuttamaan tasapainotustarpeen.

Tarve tasapainotukselle saattaa tulla myös muulloin, esimerkiksi vanhan painon irrottua vanteesta tai renkaan kuluttua epätasaisesti.

”Epätasaisen kulumisen taustalla ovat usein virheelliset pyöränkulmat. Syy pyöränkulmien virheellisyyteen on selvitettävä, mahdollinen vika (esimerkiksi kulunut pusla tai nivel) korjattava ja sen jälkeen pyöränkulmat säädätettävä kohdalleen”, Vesalainen ohjeistaa.

Tärinä ja värinä kielivät epätasapainosta

Tyypillisesti tasapainotustarve tulee esiin värinänä tai tärinänä tietyssä nopeudessa, jolloin sekä ajo- että matkustusmukavuus kärsivät.

”Mikäli tällaista on havaittavissa, kannattaa renkaat ehdottomasti tasapainottaa, sillä myös renkaan kosketuspinta tiehen on suunniteltua pienempi epätasapainon vaikutuksesta. Pitkässä juoksussa epätasapainon aiheuttama värinä tai tärinä vaurioittaa auton alustan niveliä, pyöränlaakereita, iskunvaimentimia ja jousitusta. Lisäksi se saattaa aiheuttaa myös renkaisiin epätasaista kulumaa.”