Traktorikortin eli T-kortin suorittaminen

Traktorikortin suorittaminen on mahdollista sitten, kun on täyttänyt 15 vuotta. Jotta voi hankkia traktorikortin eli T-kortin, tulee hankkia ajokorttilupa, suorittaa EAS-koulutus ja läpäistä teoriakoe. Teoriakokeeseen pääsee osallistumaan aikaisintaan 15-vuotissyntymäpäivänä. Ajokoetta tähän ajokorttiluokkaan ei ole.

Autoliiton Ajokoulu

Autoliiton Ajokoulu on verkko-oppimisympäristö, joka tarjoaa kattavat sisällöt sekä ajokorttia hankkiville että kokeneemmillekin kuljettajille iästä ja ajokokemuksesta riippumatta.

Hanki ajokortti -osio tarjoaa kattavan tietopaketin henkilöautokortin teoriaopetusta varten ja teoriakokeen harjoittelumahdollisuuden. Palvelu on kaikkien Autoliiton jäsenten vapaasti käytettävissä.

Autoliiton Ajokoulu

Ensimmäiseksi EAS-koulutus

Ennen teoriakokeeseen menoa pitää suorittaa EAS-koulutus (ensimmäisen ajokortin suorittajan koulutus) autokoulussa, mikäli kyseisellä henkilöllä ei ole aiempaa ajokorttia. Jos traktorikorttia suorittavalla on entuudestaan ajokortti, ei EAS-koulutusta tarvitse suorittaa uudelleen.

EAS-koulutus kestää neljä tuntia, ja niiden aikana käsitellään muun muassa liikennejärjestelmää, vuorovaikutusta, riskejä, liikenneturvallisuutta, kuljettajan vastuita ja velvollisuuksia, ympäristöasioita sekä ajotapaa.

Ajokorttilupa – hae lupaa tai korota olemassa olevaa

EAS-koulutuksen lisäksi T-korttia hankittaessa pitää olla voimassa oleva ajokorttilupa. Mikäli aiempaa ajokorttia ei ole, tulee lupaa hakea ensimmäistä ajokorttia varten. Jos taas hakijalla on aiempi ajokortti, haetaan lupaa korttiluokan korottamista varten.

Ajokorttilupaa voi tiettyjen edellytysten täyttyessä hakea Traficomin verkkosivuilta löytyvän sähköisen asiointikanavan kautta tai, mikäli edellytykset eivät täyty, asioimalla Ajovarma Oy:n toimipisteessä.

Kuljettajantutkinnoksi riittää T-luokassa pelkkä teoriakoe

T-kortin suorittamiseksi ei edellytetä muuta pakollista opetusta EAS-koulutuksen lisäksi. Näin ollen teoriakokeeseen voi osallistua heti 15-vuotissyntymäpäivänä, kunhan EAS-koulutus on suoritettu ja ajokorttilupa myönnetty. Teoriakoe suoritetaan Ajovarman palvelupisteessä ja sen suorittamiseksi on varattava aika etukäteen.

Teoriakokeessa pitää esittää kuvallinen, virallinen henkilöllisyystodistus, kuten passi tai henkilökortti. Mikäli sellaista ei ole, on se syytä hankkia ennen teoriakokeeseen menoa. Henkilöllisyystodistuksen lisäksi teoriakokeessa pitää olla mukana autokoululta (tai muulta hyväksytyltä toimijalta) saatu todistus EAS-koulutuksen suorittamisesta tai aiempi ajokortti sekä ”Huoltajan suostumus” -lomake, mikäli teoriakokeen suorittaja on alaikäinen.

T-luokan teoriakoe suoritetaan Ajovarma Oy:n palvelupisteessä tablettimallisella tietokoneella. Koe koostuu luokkakohtaisista monivalintatehtävistä, kuvatehtävistä sekä riskientunnistamistehtävistä. Luokkakohtaisia monivalintatehtäviä on 15, joista vähintään 11 on oltava oikein. Kuvatehtäviä on 50, joista vähintään 43 on oltava oikein. Riskientunnistamistehtäviä on viisi, ja näistä vähintään neljän on oltava oikein.

Ennen teoriakoetta on syytä harjoitella ja valmistautua kokeeseen huolellisesti. Harjoittelu onnistuu kätevästi esimerkiksi Autoliiton jäsenilleen tarjoamassa palvelussa.

Varsinainen T-luokan ajokortti toimitetaan postitse

Kun läpäisee teoriakokeen, saa paperisen ”ajokortin”, joka on voimassa puoli vuotta Manner-Suomessa. Tämän paperisen ajokortin kanssa ajettaessa pitää olla mukana virallinen, kuvallinen henkilöllisyystodistus, joka oli tarpeen hankkia jo teoriakoetta silmällä pitäen.

Varsinainen T-luokan muovinen ajokortti toimitetaan postissa muutaman viikon kuluttua hyväksytystä teoriakokeesta. T-kortti on voimassa 15 vuotta, jonka jälkeen se on uudistettava. Uudistaminen ei kuitenkaan edellytä uutta koulutusta tai tutkintoa.

Mitä traktorikortilla saa ajaa?

Traktorikortilla saa Suomessa kuljettaa traktoreita, joiden suurin rakenteellinen nopeus on enintään 60 km/h – ei kuitenkaan yli 40 km/h kulkevia T3-luokan traktoreita, joiden ajamiseksi vaaditaan AM121-luokan ajo-oikeus.

Lisäksi T-luokan kortti valtuuttaa ajamaan moottorityökoneita, moottorikelkkoja sekä raskaita moottorikelkkoja. Kaikkien tässä kohdassa mainittujen perässä saa korttiluokan puolesta olla myös hinattava ajoneuvo (siis perävaunu tms.).

Jos traktorin suurin rakenteellinen nopeus ylittää 60 kilometriä tunnissa ja sen kokonaismassa on enintään 3 500 kg, tarvitaan sen ja siihen kytketyn hinattavan ajoneuvon muodostaman ajoneuvoyhdistelmän kuljettamiseen B-luokan ajo-oikeus. Traktorin kokonaismassan ylittäessä 3 500 kiloa tarvitaan traktorin ja siihen kytketyn hinattavan ajoneuvon kuljettamiseen kuorma-auton C1- tai C-luokan ajo-oikeus.

Kuljetettaessa puoliperävaunulla taikka kahdella tai useammalla toisiinsa kytketyllä perävaunulla henkilöitä (esim. kaupunkijunat) tulee vetävän ajoneuvon kuljettajalla olla DE-luokan ajoneuvoyhdistelmän kuljettamiseen oikeuttava ajokortti.

Lue lisää ajokorttivaatimuksista.