Kun yritys myy käytetyn moottoriajoneuvon, se ei voi muitta mutkitta sulkea pois lakisääteistä virhevastuutaan.

Virhevastuun poissulkeminen ei ole mahdollista silloin, kun on kyseessä ns. kulutustavaran kauppa. Kulutustavaran kaupasta on kyse silloin, kun yritys myy liikkumiskelpoisen tuotteen kuluttajalle (eli yksityishenkilölle, joka ei tee kauppaa omaan liiketoimintaansa tai ammatinharjoittamiseensa liittyvänä liiketoimena).  Jos käytettyjä autoja myyvä yritys kirjaa kauppasopimukseen seuraavankaltaisia lauseita: „myyty sellaisena kuin on nähty“ tai „ajoneuvo myydään poissulkien takuu/virhevastuu”, ei näillä lausumilla ole oikeudellista pohjaa, vaan ne ovat mitättömiä. Tästä huolimatta jotkut yritykset käyttävät näitä sanamuotoja kauppasopimuksissaan.

Kulutustavaran kaupassa virhevastuuta ei voi sulkea pois, mutta virhevastuun voi rajata olemaan voimassa lakisääteisen kahden vuoden asemesta vain yhden vuoden ajan. Tämän yhden vuoden ajan on myyjän vastattava virheistä, jotka tuotteessa on ollut luovutushetkellä. Virhevastuu ei koske ostajan vaatimuksia sellaisista virheistä, jotka ostaja on saanut tietoonsa jo luovutushetkellä.

Kulutustavaran kauppaa koskevista määräyksistä ei saa poiketa. Saksan kansalaisten lakikirjan (BGB) § 475 sanoo, ettei myyjä voi vedota sellaiseen sopimukseen, joka poikkeaa kuluttajaan kohdistuvista suojamääräyksistä. Myös kaikenlainen määräysten kiertäminen on kiellettyä.

Yksittäistapauksessa määräysten kierto voi tarkoittaa sitä, että yritys myy ajoneuvon romupakettina  merkinnöillä ”rakentelua varten” tai ”purkamista varten”. Jos väittämä ei pidäkään paikkaansa, eli yritys myykin toimintakelpoisen ajoneuvon, on kyse määräysten kierrosta. Kuluttajansuojamääräysten kiertona voidaan pitää myös sellaista tapausta, jossa yritys myy käytössään olleen ajoneuvon yksityishenkilölle (esimerkiksi jollekin sukulaiselle) pro forma –laskulla, jotta tämä voi välittäessään ajoneuvon eteenpäin sulkea pois virhevastuun kauppasopimuksesta.

Esimerkki määräysten kierrosta on myös menettely, jossa kuluttajasta tehdään yrittäjä ainoastaan sen takia, että myyjä saa täten täysin suljettua pois lakisääteisen virhevastuunsa.

Ainoa poikkeus laittomasta määräystenkierrosta on sellainen tapaus, jossa ostaja on tietoisesti suostunut myyjän ehdottamaan menettelyyn virhevastuun poissulkemisesta, jotta ylipäänsä saisi ostettua ajoneuvon. (Jotkut myyjät eivät myy yksityishenkilöille lainkaan virhevastuulain takia.)

Jos kyseessä on lakimääräysten kierto, myyjälle koituu oikeudellisena seuraamuksena se, ettei hän voi vedota kauppasopimukseen kirjattuun sanamuotoon (virhevastuun poistoon). Tämän vuoksi kuluttaja voi periaatteessa saada kokonaista kaksi vuotta aikaa esittää vaatimuksiaan virhevastuulain perusteella. Kuitenkin tästä huolimatta kauppasopimus sinällään säilyy voimassa olevana.