Turvaistuintestissä huipputulos kolariturvallisuudessa

28.10.2019, klo 11.24

Autoliiton julkaisemassa turvaistuintestissä nähtiin kolariturvallisuudessa paras tulos vuoden 2015 jälkeen. Heikkoja arvosanoja annettiin neljä.

Euroopan eri maiden autoliittojen ja kuluttajajärjestöjen yhteistyössä toteuttamassa vuoden 2019 jälkimmäisessä turvaistuintestissä annettiin yhteensä 20 arvosanaa. Varsinaisia eri istuimia oli mukana 15, mutta koska osa istuimista on hankittavissa sekä Isofix-telakan kanssa että ilman, nämä vaihtoehdot ovat saaneet omat arvosanansa.

Kokeile ennen hankintaa

Testissä annettiin yhteensä 11 hyvää ja viisi tyydyttävää kokonaisarvosanaa. Kaikki nämä istuimet ovat lakisääteisiä vaatimuksia turvallisempia ja siten varsin hyviä vaihtoehtoja lapselle.

”Istuinta valittaessa ei kannata tuijottaa pelkkää arvosanaa. On tärkeää käydä kokeilemassa oikean kokoluokan istuimia asiantuntevassa lastentarvikeliikkeessä sillä autolla, jossa istuinta enimmäkseen aiotaan käyttää. Näin selviää, miten eri vaihtoehdot juuri omaan autoon ja omalle lapselle soveltuvat. Heikon tai välttävän arvosanan saaneet istuimet on kuitenkin syytä jättää harkintalistan ulkopuolelle”, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen sanoo.

Turvaistuintestissä annetaan arvosanat niin kolariturvallisuudesta kuin käytettävyydestä ja istuinmukavuudesta sekä kemikaalikuormituksesta. Nämä osa-alueet on jaettu vielä pienempiin palasiin, kuten muun muassa etu- ja sivutörmäystesteihin, vöiden reititykseen ja istuimen vakauteen autossa. Suurin painoarvo on kolariturvallisuudella, mutta myös helppokäyttöisyys on tärkeää, sillä vain oikein asennettu istuin suojaa lasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Noin 1-4 vuotiaille tarkoitettu BeSafe iZi Kid X3 i-Size -istuin saavutti parhaan tuloksen turvallisuudesta kaikista vuoden 2015 jälkeen testatuista istuimista. Tuolloin testikriteerejä kiristettiin eivätkä aiemmat tulokset ole vertailukelpoisia. Erinomaiseen kokonaisarvosanaan ei erinomainen kolariturvallisuus kuitenkaan riittänyt, sillä pienet puutteet käytettävyydessä pudottivat tuloksen arvosanaan hyvä.

Liikaa kemikaaleja

Yksikään istuin ei tällä kerralla reputtanut etutörmäystestissä, mutta Hauck iPro Baby yhdessä iPro -telakan kanssa sai nippanappa välttävän arvosanan, sillä istuin irtosi osittain telakasta. Sama istuin ilman telakkaa auton turvavöillä asennettuna ansaitsi etutörmäyksestä hyvän arvosanan.

Kaikki istuimet läpäisivät myös sivutörmäystestin. Britax Römer Kidfix² S -istuinta voi tosin käyttää yli 125 cm pituisille lapsille ilman selkänojaa korokeistuimena, jolloin se ei anna lainkaan sivutörmäyssuojaa. Istuinta ei pitäisikään käyttää ilman selkänojaa, varsinkin kun selkänojallisena se antaa erinomaisen suojan sivutörmäyksessä aina 150 cm:n pituiseksi asti.

Uppababy Mesa i-Size sekä Hauck iPro Baby sisälsivät liikaa kemikaaleja ja saivat haitallisista kemikaaleista arvosanan heikko. Heikko arvosana jostakin osa-alueesta tarkoittaa automaattisesti heikkoa kokonaisarvosanaa. Heikkoja kokonaisarvosanoja tuli yhteensä neljä, sillä kumpikin istuin on saatavana sekä telekalla että ilman. Uppababyssa oli palonestoainetta TCCP EU-direktiivissä annetut raja-arvot ylittävä määrä, kun taas Hauck iPro Babyn naftaleenikuormitus oli liian suuri.

Istuinkohtaiset arviot löytyvät täältä.

Tulostaulukko

PDF icon Turvaistuintesti tulostaulukko SYKSY 2019