Luo lapselle turvallinen koulutie | Autoliitto

Olet täällä

Luo lapselle turvallinen koulutie

Lapsi ja äiti
06.08.2019

Vanhemmilla sekä kaikilla tienkäyttäjillä on iso vastuu siitä, että lapsen koulumatka sujuu turvallisesti.

Lapsen koulureitti on tärkeää suunnitella etukäteen. Tienylitykset tulisi miettiä niin, että reitillä olisi mahdollisimman paljon liikennevaloja tai yli- ja alikulkuja, vaikka matkasta tulisi hieman pidempi.

Suunnittelun jälkeen reitti pitää opetella yhdessä lapsen kanssa. Lähestyvien ajoneuvojen nopeuksien ja etäisyyksien arviointi on todella hankalaa. Lapsi tarvitseekin konkreettisia ohjeita: ”Kun auto on tuon tolpan kohdalla, ei tien ylitykseen enää kannata lähteä.” Ohjeiden toimivuus käytännössä edellyttää tietenkin sitä, että ajoneuvojen kuljettajat noudattavat nopeusrajoituksia ja toimivat muutenkin ennakoitavasti.

”Vanhemman tulee myös etukäteen miettiä mahdollisia vaaranpaikkoja reitiltä ja selittää ne lapselle. Esimerkiksi tien ylittäminen voi muuttua haasteelliseksi, jos tutut ja turvalliset liikennevalot ovatkin jonain päivänä pimeinä. Lapsella pitää olla selvä toimintamalli myös tällaisia tilanteita varten”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistuttaa.

Lapsen erityispiirteet – pieni koko ja arvaamattomuus

Pienelle koululaiselle vilkkaasti liikennöidyn tien ylittäminen saattaa olla todella hankalaa. Lapsi havainnoi tilanteita huomattavasti aikuista alempaa, jolloin esimerkiksi pysäköidyt autot muodostavat heille näkemäesteitä siinä, missä aikuinen näkee niiden yli.

Toisaalta sama ongelma on käsillä myös käänteisesti: Pieni lapsi jää lähestyvän ajoneuvon kuljettajan silmissä katveeseen sellaisissa paikoissa, joissa kävelevä aikuinen tulisi havaittua ongelmitta.

Myös lapsen käyttäytyminen voi olla hyvin arvaamatonta. Omissa ajatuksissaan kävelevä lapsi saattaa rynnätä yllättäen tien toiselle puolelle nähdessään siellä kaverin tai jotain muuta mielenkiintoista

”Lapseen tuleekin suhtautua liikkuvana varoitusmerkkinä, jonka kohdalla on aina hiljennettävä vauhtia ja varauduttava yllätyksiin”, Vesalainen painottaa.

Pelisäännöt kännykän käyttöön

Hyvä yleisohje on, ettei kännykkää käytettäisi liikenteessä liikuttaessa ollenkaan. Realismia kuitenkin on, että puhelin on nykyisin mukana lasten arjessa – myös liikenteessä.

Lapselle tulisi painottaa, ettei kännykkää tarvitse kaivaa esiin samalla hetkellä, kun se alkaa soida varsinkaan, jos samaan aikaan on ylittämässä tietä, valmistautumassa tien ylitykseen tai ajamassa polkupyörällä.

Lapsen tulisi etsiä turvallinen paikka, jossa puheluun voi vastata tai soittaa takaisin, jos se ylipäänsä on tarpeellista ennen kotiin pääsyä. Puhelimen käytön liikenteessä tulisi siis aina tapahtua paikallaan oltaessa, turvallisessa paikassa.

Vanhemman tehtävä on sopia lasten kanssa myös kännykänkäytön pelisäännöt liikenteeseen. Erityisen tärkeää on, että aikuiset eivät unohda omaa esimerkkiään. Miksi lapsi ei käyttäisi kännykkää koulumatkallaan, jos näkee vanhempienkin ajavan autoa puhelin kädessään?

Jaa muillekin