Katsastusväleissä on harventamisen varaa

2.12.2016, klo 14.55

A-Katsastus tiedotti eilen, että katsastettujen henkilöautojen hylkäysprosentti on noussut tänä vuonna. Todellisuudessa henkilöautojen hylkäykset ovat vähentyneet kaikissa korkeintaan 12 vuoden ikäisissä autoissa viimeisen viiden vuoden ajan.

A-Katsastus tiedotti eilen, että heidän katsastamien autojen hylkäysprosentti on noussut viime vuoden 24,8 prosentista 25,2 prosenttiin. Kasvua on tiedotteen mukaan tapahtunut erityisesti jarruihin ja etuakselistoon liittyvissä vioissa kun taas pakokaasupäästöihin liittyvien määrä on laskenut. Tiedotteessa jäi mainitsematta muun muassa se, minkä ikäisissä ajoneuvoissa hylkäysten kasvu on tapahtunut.

Autojen laadun parantuminen on avannut keskustelun siitä, että katsastusväliä Suomessa voitaisiin harventaa. Katsastusyrityksen huoli tällaisessa keskustelussa on tietenkin liiketoiminnan kannalta aiheellinen, mutta liikenneturvallisuudella sitä ei juuri voi perustella. Yhden yhtiön omista tilastoista ei voi myöskään vetää johtopäätöksiä koko katsastusmarkkinan toiminnasta

Trafin virallisten tilastojen mukaan henkilöautojen määräaikaiskatsastuksen hylkäysprosentti on alentunut trendinomaisesti kaikissa korkeintaan 12 vuoden ikäisissä autoissa viimeisen viiden vuoden aikana. Kun kolmevuotiaista autoista hylättiin katsastuksessa vuonna 2011 yhteensä 5,45 %, jäi viime vuonna ilman leimaa 3 % katsastetuista autoista. Viisivuotiaiden kohdalla hylkäysprosentti on romahtanut reilusta 11:stä 6,7:een ja kuusivuotiaiden 13:sta 8 prosenttiin.

”Ensimmäisessä katsastuksessa hylkäysprosentti on jo niin pieni, että voidaan pohtia olisiko katsastusväliä syytä harventaa nykyisestä 3-2-1-1-1-1… –järjestelmästä esimerkiksi 4-2-2-2-1-1-1…. –järjestelmään. Vanhoissa autoissa, joissa on enemmän liikenneturvallisuuteen vaikuttavia vikoja, jokavuotinen katsastus on varmasti paikallaan”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

”Suomessa teknisen vian osuus vakavien liikenneonnettomuuksien välittömänä riskitekijänä on liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan prosentin luokkaa. Raskaan kaluston puolella tekninen vika näyttelee isompaa roolia onnettomuuksissa.”

Henkilöautojen määräaikaiskatsastuksen hylkäysprosentit (Trafi)

2015

2014

2013

2012

2011

1. katsastus (3 v)

3

3,3

3,47

4,1

5,45

2. katsastus (5 v)

6,7

6,72

8,39

10,38

11,06

3. katsastus (6 v)

8

9,73

11,58

12,51

13,01

4. katsastus (7 v)

11,9

13,2

14,35

15,17

16,41

5.katsastus (8 v)

15,3

16,1

16,92

18,8

20,13

6. katsastus (9 v)

18,3

19,1

20,86

22,06

23,2

7. katsastus (10 v)

21,5

22,67

23,76

25,18

27,14

8. katsastus (11 v)

25,5

25,44

27,06

29,29

28,07

9. katsastus (12 v)

27,8

28,89

31,16

30,09