Autoliiton lausunto ilmastotoimia koskevan sosiaalirahaston perustamisesta

31.5.2022, klo 00.00

Autoliitto on antanut eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle lausunnon aiheesta U 61/2021 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta ilmastotoimia koskevan sosiaalirahaston perustamisesta.

Autoliitto kiittää mahdollisuudesta saada lausua tässä asiassa.

Komission ehdotukseen ilmastotoimia koskevan sosiaalirahaston perustamiseen sekä sen nyt esitettyihin vaihtoehtoisiin ratkaisumalleihin liittyy runsaasti Suomen kannalta epäedullisia piirteitä. Suomessa ei ole verotuksen progressiivisuuden ja tulonsiirtojen johdosta mittavassa määrin energiaköyhiä kotitalouksia. Suunnitteilla olevassa ilmastotoimia koskevassa sosiaalirahastossa hyvin kansallisesti asiansa hoitaneet maat, kuten Suomi, joutuisivat maksamaan muiden EU-maiden vihreän siirtymän kustannuksia.

Meillä liikkumisen verot, kuten polttoainevero, ovat EU:n kireimpien joukossa. Autoverolla henkilöautokanta on verotettu niin, että Suomessa on yksi EU:n vanhimmista autokannoista. Suomi on Euroopan unionin harvimmin asuttu pitkien etäisyyksien maa ja täällä muun muassa henkilöauton käyttö on perustellumpaa kuin missään muualla ja myös tavaraliikenne on riippuvainen tieliikenteestä. Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että Suomen muutenkin kireästi verotetusta kotitalouksien ja elinkeinoelämän liikkumisesta tehdään entistä kalliimpaa muiden, tiiviimmin asuttujen EU-maiden tukemiseksi. Oleellista on huomioida se, että Suomessa, vanhan autokannan maassa, liikenteen sähköistymisen edellyttämä autokannan uusiutuminen vaatii merkittävästi lisää pääomia. Mahdolliset liikenteestä kerättävät tulonsiirtorahastot muiden jäsenmaiden hyväksi eivät tätä tilannetta helpota.

Energia- ja liikenneköyhyydestä kärsivien yritysten ja kotitalouksien tukemisen tulisi olla kunkin jäsenmaan omalla vastuulla etenkin niissä maissa, joissa liikenteen kokonaisverorasitus on EU:n keskitason alapuolella. Mikäli tulonsiirtoihin kuitenkin päädyttäisiin esitetyllä tavalla, niin ne tulisi rahoittaa muusta kuin liikenteestä kerättävistä tuloista. Muussa tapauksessa jo nyt korkean verotuksen maissa syntyy kumulaatio, jossa verotus kiristyy entisestään muiden jäsenvaltioiden tukemisen johdosta. Sen seurauksena on mahdollista, että näissä valtiossa energiaköyhyys lisääntyisi.

Autoliitto kannattaa hallituksen kriittistä suhtautumista sosiaalirahastoon ja sen toimintaperiaatteisiin. Nyt Suomelta vaaditaankin tiukkaa linjaa EU-edunvalvonnassaan, jotta tieliikenteestä hyvin riippuvaisessa maassa, jossa jo nyt on EU:n tiukimpiin kuuluvat liikenteen päästövähennystavoitteet, ei jouduttaisi jälleen kurittamaan tavallisia kansalaisia, jotta jotkin muut EU-maat voivat rahoittaa vihreää siirtymäänsä.

Kunnioittavasti,

Pasi Nieminen

Autoliitto Ry