Autoliiton lausunto ilmastopolitiikan suunnitelmasta

14.1.2022, klo 00.00

Autoliitto on antanut ympäristöministeriölle lausunnon keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta.

Autoliitto kiittää mahdollisuudesta saada lausua tässä asiassa.

Suunnitelman tavoitteet – avovastaus

Päästöjen vähentäminen kaikilla osa-alueilla on tärkeää. Päästövähennystavoitteiden tulee olla oikeudenmukaisia niin kansallisesti kuin EU-maiden kesken. Suomen on pidettävä puolensa Euroopan unionin päätöksenteossa.

Henkilöautojen päästöt ovat vähentyneet ja vähenevät jatkossakin merkittävästi. Kehitys kiihtyy nopeasti toisin kuin monen muun osa-alueen päästöjen kohdalla.

Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi suunniteltavien toimenpiteiden kohdalla on varmistettava se, että liikkuminen on Suomessa jatkossakin mahdollista. Käytännössä henkilöauto on nyt ja tulevaisuudessa ohuiden liikennevirtojen harvaan asutussa ja pinta-alaltaan suuressa maassa välttämätön liikkumismuoto. Henkilöautojen päästöjen nopea aleneminen tekee autosta myös koko ajan paremman ympäristön kannalta.

Liikenteeseen suunnattujen lisätoimien vaikuttavuus

Kunnianhimoa tulisi olla nykyistä enemmän autokannan uudistamisessa ja julkisen latausinfran rakentamisen edellytysten parantamisessa sekä olemassa olevalle autokannalle tarkoitettujen biopolttoaineiden tarjonnan edistämisessä. Bio-osuuksien lisääminen nostaa polttoaineiden hintoja, joten tätä hinnannousua tulee kompensoida verotuksen keinoinen. Verotuksen tulee olla mahdollistava, ei estävä tekijä tavoitteiden saavuttamisessa. Myös valtion pitää osoittaa kunnianhimoa tavoitteiden saavuttamiseksi. Valtion tulee arvioida, halutaanko kerätä mahdollisimman paljon verotuloja vai saavuttaa asetetut tiukat ilmastotavoitteet huolehtien kuitenkin kansantaloudesta. Jos valtio pitää kiinni korkeista veroista, kansalaiset pitävät kiinni vanhoista autoistaan.

Suomessa on yksi EU:n vanhimmista autokannoista ja tavoitteiden saavuttaminen edellyttää autokannan voimakasta uusiutumista. On tärkeää huomioida, että yhtä uutta autoa kohden Suomessa myydään kuusi käytettyä autoa. Automarkkinan kannalta on keskeistä, että meillä on saatavilla hyviä käytettyjä autoja. Markkinan pitää olla mahdollisimman toimiva ja sujuva myös tuotaessa autoja ulkomailta. Esimerkiksi käytettyjen sähköautojen tarjonta on Suomessa vielä hyvin pientä moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Eri toimenpiteitä ja mahdollisia tukia pohdittaessa on huomioitava koko autokaupan ketju.

Liikenteen sähköistyminen vaatii riittävää latausverkkoa. Toimiva latausverkko tarvitsee kattavaa yön yli tapahtuvan latauksen mahdollisuutta erityisesti asuinalueilla. Myös kaupunkialueilla pitää olla tilaa pysäköintiin ja lataamiseen. Sen sijaan, että pysäköintipaikkoja koitetaan karsia auton käytön hankaloittamiseksi, pitäisi pyrkiä pysäköinti- ja latausmahdollisuuksien varmistamiseen. Myös kaupunkilaisilla on jatkossakin autoja, vaikka kaupunkialueen lyhyempiä matkoja olisikin mahdollista tehdä muilla kulkutavoilla. Sähköautojen yleistymisen myötä ja mahdollistamiseksi myös katuverkon varrelle on voitava rakentaa latauspisteitä.

Kansallista päästökauppaa ei pidä lähteä edistämään etenkään, kun EU:ssa suunnitellaan liikenteelle päästökauppaa. Suomessa ei kannata luoda uutta verojärjestelmää ja käyttää sen perustamiseen ja operointiin varoja.

Liikenteen verotusta ei pidä toteuttaa myöskään niin, että tarvitaan ilmastoimia koskeva sosiaalirahasto. EU:ssa suunnitteilla oleva sosiaalirahasto tarkoittaisi, että hyvin kansallisesti asiansa hoitaneet maat, kuten Suomi, joutuisivat maksamaan muiden EU-maiden vihreän siirtymän kustannuksia.

Uutta sosiaalirahaston kaltaista tulonsiirtojärjestelmää ei pidä toteuttaa myöskään kansallisessa toiminnassa eikä tällaista järjestelmää edellyttäviä toimenpiteitä pidä toteutttaa. Meillä on jo nyt lukuisia tulontasausinstrumentteja, joilla kansalaisia voidaan tukea.

Autokannan energiatehokkuuden paraneminen sähköistymisen ja latausinfran rakentamisen sekä biojakeluvelvoitteen laajenemisen myötä erityisesti henkilöautoliikenteen päästöjä saadaan vähennettyä. Kaikkea ei voi kuitenkaan sysätä liikenteen niskoille kurjistamalla kansalaisten liikkumismahdollisuuksia.

Suunnitelman ympäristö-, talous- ja sosiaaliset vaikutukset

Suunnitelman vaikutusten arviointia pitää tehdä huolellisesti ja tietoja päivittäen. Arvioinnissa on huomioitava sekä kansallisten että EU:ssa jo valmisteilla olevien lukuisten toimenpiteiden yhteisvaikutukset. Tiukoista päästövähennystavoitteista huolimatta on pystyttävä varmistamaan kotitalouksien ja elinkeinoelämän toimeentulo ja toimintamahdollisuudet Suomessa.

Liikkumiskustannusten nousun ja liikkumisen mahdollisen rajoittamisen vaikutukset rakennetun ympäristön arvoon on myös arvioitava. Pelkkien suorien vaikutusten arviointi ei riitä, vaan myös välilliset vaikutukset on otettava huomioon. Kustannuskumulaatio ei saa haitata kotitalouksien ja yritysten kilpailukykyä.

Kunnioittavasti,

Pasi Nieminen

Autoliitto Ry