Älä anna talven yllättää hiihtolomamatkalla

10.2.2020, klo 14.12

Etelä-Suomessa ei ole juuri talvisista keleistä saatu nauttia, mutta Suomi on pitkä maa. Hiihtolomamatkalle suuntaavan autoilijan on syytä muistaa, että pohjoisessa on oikea talvi.

”Talvi yllätti autoilijat” on tuttu otsikko joka syksy ensimmäisten lumisateiden ja liukkaiden kelien saapuessa. Tänä vuonna etelästä pohjoiseen hiihtolomamatkalle lähdettäessä siirrytään syksyisestä kelistä nopeasti talveen. Vaara sille, että talvi yllättää, on olemassa.

Tiedosta kelin vaihtuminen

Kuljettajan on tärkeää pysyä pitkän ajomatkan aikana tietoisena kelin vaihtelusta. Esimerkiksi kostealta näyttävä tienpinta on hyvin erilainen, kun siirrytään plussakeleistä pakkasen puolelle. Auton ulkolämpömittaria kannattaakin seurata ja muistaa, että asvaltti voi jäätyä, vaikka ilma olisikin hieman plussan puolella.

Kelin muuttuessa liukkaaksi pitää luonnollisesti nopeus sovittaa sen mukaisesti. Vaikka useimmissa autoissa on ABS-jarrut sekä ajonvakautusjärjestelmä, ei niillä kumota fysiikan lakeja. Tekniset järjestelmät auttavat kuljettajaa ja antavat virheitä anteeksi tiettyyn rajaan saakka, mutta kun raja ylitetään, karkaa uusikin auto kuljettajan lapasesta.

Oikean tilannenopeuden ohella kunnon turvavälin pitäminen on tärkeää. Riittävän turvavälin ansiosta kuljettajalle jää enemmän aikaa havainnoida ja toimia.

”Turvaväliä on riittävästi, jos pystyt säätelemään etäisyyttä edellä ajavaan pelkän kaasun avulla. Mikäli joudut vähän väliä painamaan jarrua, ajat liian lähellä”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen neuvoo.

Hiihtoloman meno- ja paluuliikenteen ruuhkautuessa on tärkeää muistaa, ettei ohittelemalla saavuta minkäänlaista ajansäästöä.

”Jonossa poukkoilemalla vain puurouttaa liikennettä entisestään, aiheuttaa vaaratilanteita ja tekee omastakin ajamisesta rasittavampaa”, Vesalainen painottaa.

Varustaudu talveen

Skrapa ja lumiharja eivät ole olleet mitenkään päivittäisessä käytössä Etelä-Suomessa tänä talvena – lumilapiosta puhumattakaan. Nämä on kuitenkin syytä pakata mukaan hiihtolomareissulle samoin kuin mahdollinen lämmitysjohto. Talvikelit on huomioitava myös nesteiden pakkasenkestossa. Esimerkiksi lasinpesunestesäiliö on täytettävä riittävästi pakkasta kestävällä nesteellä jo hyvissä ajoin ennen hiihtolomamatkalle lähtöä.

”Matkan äkillisen katkeamisen varalta lämmintä vaatetta ja heijastinliivit kaikille matkustajille on tärkeää olla helposti käden ulottuvilla”, Vesalainen muistuttaa.

Autoliiton yleinen tiepalvelu päivystää numerossa 0200 8080 (puhelun hinta on 1,93 €/min + mpm, jonotus on maksuton). Apua voi tilata myös Autoliiton mobiilisovelluksella, joka on veloituksetta ladattavissa sekä AppStoresta että Google Play-kaupasta.