Ilman turvavyötä autoilijat ovat hengenvaarassa jo taajamanopeuksilla
Ilman turvavöitä hengenvaarallisen loukkaantumisen riski kasvaa kolarissa lähes kaksinkertaiseksi turvavöitä käyttävään verrattuna. Autoliiton testien mukaan riski kasvaa merkittävästi jo 30 kilometrin tuntinopeudella. Testien tarkoitus on muistuttaa turvavöiden tärkeydestä. Testin toteutti saksalainen autojärjestö ADAC.
Autoliiton ja muiden eurooppalaisten autojärjestöjen tekemä etutörmäystesti osoitti, millaiset vaikutukset turvavyön käyttämättä jättämisellä on jo alhaisilla taajamanopeuksilla. Etutörmäykset ovat sekä yleisimpiä että vaarallisimpia onnettomuustyyppejä. Kun nopeus on 30 kilometriä tunnissa, yhteentörmäys vastaa pudotusta neljän metrin korkeudesta ja henkilön massa kymmenkertaistuu. Esimerkiksi 75-kiloisen pitäisi pystyä vastustamaan 750 kilon voimaa estääkseen paiskautumisensa eteenpäin. Näin suurilta kiihtyvyysvoimilta on mahdoton suojautua omin avuin.
Kolaritilanteissa yli puolet ilman turvavyötä matkustavista henkilöistä saa hengenvaarallisia vammoja nopeuden ollessa 30 kilometriä tunnissa. Kuljettajalla ja etupenkillä matkustavilla vammat kohdistuvat varsinkin kaulaan, niskaan rintakehään ja polviin, kun he iskeytyvät kojelautaan tai ohjauspyörään.
Takamatkustajan loukkaantumisriski on myös suuri. Lisäksi hän vaarantaa edessään istuvat. Suurella voimalla eteenpäin työntyessään hän vahingoittaa myös kuljettajaa ja etumatkustajaa, vaikka nämä käyttäisivätkin turvavöitä.
Kun kaikki autossa olijat käyttävät turvavöitä, vammautumisriski on taajanopeuksilla tapahtuvissa onnettomuuksissa erittäin pieni. Näin ollen turvavyö on välttämätön kaikille – kaikilla nopeuksilla ja kaikilla istuimilla.
Testiautoissa ei käytetty turvatyynyjä, sillä ne eivät välttämättä laukea näin pienissä nopeuksissa. Turvavyö sitoo suurimman osan matkustajien liike-energiasta eli estää matkustajia iskemästä päitään ohjauspyörään, kojelautaan tai etuistuimeen. Hiljaisissa nopeuksissa tapahtuvissa kolareissa turvavyö riittää yksinään suojaamaan ajajan ja matkustajat. Sen sijaan pelkät turvatyynyt ei riitä suojelemaan matkustajia. Ne laskevat hengenvaarallisen vammautumisen mahdollisuuden 59 %:sta 57 %:iin.
Alla testitulokset.