Tuleeko autoilu nyt halvemmaksi?

Verouudistuksen vaikutukset konkretisoituvat kokonaisuudessaan vasta myöhemmin. Nyt tiedetään jo kuitenkin, että verotus perustuu polttoaineen kulutukseen ja polttoaineen hinnathan ovat nousussa. Pihillä autolla ajava vetää jatkossa pisimmän korren. Ei pelkästään veroissa vaan myös käyttökustannuksissa, Pasi Nieminen toteaa.

Autoilun kokonaiskustannuksia laskiessa iso ongelma on, että tulevia jäännösarvoja ei tiedä kukaan.

Saksassa kulutukseen perustuva veromalli toimii jo, mutta siellä ei peritä auton hankintaveroa lainkaan. Siihen pitäisi meilläkin pyrkiä. Suomi on uudistuksen jälkeenkin korkean autoveron maa.

Sama auto, puolet enemmän veroa

Vuosittain maksettavan painoperusteisen ajoneuvoveron piiriin tulevat vuodesta 2010 kuulumaan ennen vuotta 2001 rekisteröidyt autot. Tähän ryhmään kuuluvia autoja on hiukan alle puolet Suomen autokannasta. Uudemmissa autoissa vero määrätään hiilidioksidipäästöjen perusteella.

Tämä johtaa siihen, että joissakin tapauksissa samasta automallista maksetaan painoperusteisessa jopa puolet enemmän vain vanhan vuosimallin takia, vaikka moottori ja auto ovat samat kuin uudemmassa vuosimallissa.

Sama auto, eri vuosimalli. Vuotuisen ajoneuvoveron perusvero:

Painoperusteinen verotusPäästöperusteinen verotus
.
VW Golf Variant 1.6VW Golf Variant 1.6
vm. 1999vm. 2002
kokonaismassaCO2-päästöt
n. 1750 kg170 g/km
138 €114 €
.
BMW 520d TouringBMW 520d Touring
vm. 2000vm. 2001
kokonaismassaCO2-päästöt
n. 2195 kg163 g/km
200 €106 €

Kannattaako vaihtaa bensiinistä dieseliin? »

Yhteystiedot | Tulostettava versio | Sivukartta | Lähetä linkki sähköpostilla © Autoliitto 2012 - Palvelun tekninen toteutus Avoine Oy