Jatkuuko käytettyjen tuonti ulkomailta?

Käytettyjen autojen tarjonta Suomessa on kasvanut, osaksi tuonnin ansiosta. Lamavuosien autovaje alkaa kuitenkin jo olla kurottu kiinni, joten tuonti saattaa siksikin hidastua. Toinen hidastava tekijä on vanhempien autojen uusi painoperusteinen verotus, joka saattaa vähentää tuontiautoina suosittujen painavimpien isomoottoristen mallien hakua ulkomailta.

Käytettyjen tuonnissa eniten päänvaivaa on aiheuttanut arvonmääritys, jonka ongelmat eivät muutu uudistuksen myötä. Tähän on viimeksi kiinnittänyt huomiota korkeimman hallinto-oikeuden presidentti. Veroprosentin laskentaperusteet kyllä muuttuvat. Uudemmat autot verotetaan päästöarvojen perusteella, vanhemmat kokonaismassan mukaan. Jos ennen 2001 rekisteröidystä autosta toimitetaan hyväksyttävä CO2-päästöselvitys, voi painoperusteiselta veroprosentilta kuitenkin välttyä.

Käytettyjen tuonti kohdistuu nyt uudempiin autoihin ja dieseleihin, varsinkin jos tuodaan isoja korimalleja.

Mitä uudistus merkitsee autoalalle? »

Yhteystiedot | Tulostettava versio | Sivukartta | Lähetä linkki sähköpostilla © Autoliitto 2012 - Palvelun tekninen toteutus Avoine Oy