Liikennevakuutuksen ottaminen ja alkaminen
Liikennevakuutuksen voi ottaa Suomessa toimivasta liikennevakuutusyhtiöstä tai niiden lukuun toimivista autoliikkeistä tai katsastustoimipaikoista.
Vakuutus tulee voimaan vakuutushakemukseen merkitystä ajankohdasta, kuitenkin aikaisintaan vakuutuksen tekopäivästä lukien.
Liikennevakuutusasetuksen 3 §:n mukaan vakuutusyhtiö ei saa kieltäytyä antamasta ja voimassa pitämästä siltä haettua vakuutusta, jos vakuutus koskee sellaista moottoriajoneuvoa, jolle vakuutusyhtiöllä on oikeus myöntää liikennevakuutus.
Uusi liikennevakuutus on haettava, kun:
- ajoneuvon omistusoikeus vaihtuu
- rekisteriin merkitty haltija vaihtuu/poistuu omistajan pysyessä samana
- rekisteriin merkitään aikaisemman omistajan lisäksi myös haltija
Uusi liikennevakuutus tulee ottaa heti ajoneuvon hankinnan tai haltijamuutoksen jälkeen, kuitenkin viimeistään 7 päivän kuluessa, jos ajoneuvo on hankittu rekisteriin merkityltä omistajalta. Aikaisemman omistajan/haltijan liikennevakuutuksesta korvataan ajoneuvolla aiheutetut liikennevahingot 7 vuorokauden ajan omistusoikeuden siirtymisestä, ellei uusi omistaja/haltija ole ottanut liikennevakuutusta.
Liikennevakuutuksen päättäminen
Vakuutuksenottaja voi irtisanoa liikennevakuutuksen siirtyväksi toiseen vakuutusyhtiöön milloin tahansa vakuutuskauden aikana. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Irtisanominen raukeaa, ellei vakuutusyhtiön vaihdosta ole rekisteröity ajoneuvorekisteriin 7 päivän kuluessa vakuutuksen päättymisestä.
Liikennevakuutus lakkaa ilman irtisanomista, kun:
- ajoneuvon omistusoikeus vaihtuu (7 päivän siirtymäaika)
- ajoneuvo poistetaan rekisteristä
- ajoneuvo palautetaan omistajalleen (rahoitusyhtiö, autoliike)
- ajoneuvo, jota ei ole merkittävä rekisteriin, tuhoutuu tai se on otettu pois liikennevakuutuslain mukaisesta liikenteestä.
Vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin seuraukset »