6. Etappi
Truskavan jälkeen seuraa lyhyt metsätaival. 10 km:n jälkeen vasemmalla Lančiūnavan kylä, jossa samannimisen kartanon huonokuntoisia rakennuksia. Uusklassisistinen n. satavuotias palatsi on kansallistamisen jälkeen toiminut kouluna, mutta kertoo nyt autiona uudelleen yksityistämistään odottavien kohteiden nopeasta rappiosta. Pienistä ja vastikään neuvostovallasta vapautuneista Baltian maista ei kerta kaikkiaan vielä löydy yksityistä pääomaa entisten loistokkaiden palatsien ostamiseen ja kunnostamiseen. Vajaat 9 km edempänä eli Aristavan kylän kohdalla tie (8 km) oikealle Kėdainiain kaupunkiin, jonne ajan salliessa kannattaa poiketa.
Kėdainiai
Kėdainiai on yksi Liettuan vanhimpia kaupunkeja; se mainittiin ensimmäistä kertaa 1372. Edullinen sijainti Nevėžys-joen alajuoksulla takasi sille meriyhteyden Niemenjoen kautta, ja siitä kehittyi Keski-Liettuan tärkein kauppapaikka. Liettuan maantieteellinen keskipiste on muuten kaupungin keskustasta 7 km luoteeseen. Lähistöllä käytiin useita taisteluja ruotsalaisten ja suomalaisten ahdistellessa Puola-Liettuaa 1600-luvulla. Kaupunkiin muutti väkeä monelta suunnalta: juutalaisia, saksalaisia, puolalaisia – jopa skotteja. Näistä ajoista kertovat monen eri uskontokunnan pyhäköt ja kaupunginpuistossa oleva minareetti (maan ainoa)! Lähistöllä syntyi 1911 tuleva nobelkirjailija Czesław Miłosz. Neuvostoaikana Kėdainiai oli lentotukikohta, josta lähinnä operoivat suuret Il-76- ja An-12-tyyppiset kuljetuskoneet. Kaupunkiin perustettiin myös sokeritehdas (kuuluu nykyisin Dansuckerille). Vanhan keskustansa arvokkaimmat osat Kėdainiai sai 1700-luvulla, jolloin tapana oli, että jokainen kaupunkiin saapuva toi mukanaan kiven rakennustarvikkeeksi. Aja keskustaan kääntyen Via Balticalta oikealle Kėdainiai-viitoituksen mukaisesti. Vajaan 5 km:n jälkeen tie ylittää Nevėžys-joen ja kaartaa pian sen jälkeen vasemmalle alittaen rautatien. Nyt olet pääkadulla. Jatka 1,4 km rautatiesillasta laskien ja tulet risteykseen, jossa vasemmalla suuri pysäköintialue. Vasemmalle johtava katu (Didžioji) vie vanhankaupungin nähtävyyksille. Se on kävelykatu; auton voi jättää kauppakeskuksen pysäköintialueelle. Kannattaa kävellä ainakin joelle asti. Matkailutoimisto kadun toisessa päässä, os. Didžioji 1. Sitä ennen osoitteessa Didžioji 36 viehättävä hotelli Grėjaus Namas, jolla turvallinen pysäköinti. Voit poistua Kėdainiaista palaamalla pääkadulle ja jatkamalla sitä eteenpäin 2,8 km, jolloin tulet liikenneympyrään. Lähde vasemmalle johtavalle tielle 144. Se johtaa takaisin Via Balticalle (8,5 km).
Tähän Kėdainiain eteläisempään tienhaaraan on Aristavasta Via Balticaa pitkin 10 km. Kėdainiain kierros pidentää matkaa n. 9 km:llä. Reittimme jatkuu nyt kylät ohittaen 23 km lounaissuuntaisena ja yhtyy sitten Klaipėdasta Kaunakseen (ja Vilnaan) johtavaan A1-nimiseen nelikaistatiehen. Sitä seurataan runsaat 10 km, jonka jälkeen kannattaa ruveta tarkkailemaan viitoitusta entistä tarkemmin. Kaunaksen lähestyessä tullaan näet suureen risteykseen, jossa tulee seurata E67- sekä Varšuvan (= Varsovan) suunnan opasteita. Via Baltica kaartaa oikealle ja heti kaarteen jälkeen pienempi tie erkanee oikealle sille, joka haluaa käydä tutustumassa Yhdeksänteen linnakkeeseen, yhteen Kaunaksen vaikuttavimmista nähtävyyksistä.
Kaunas
Huom! Jos määränpääsi on Autoliiton jäsenetukohde Namu Viešbutis (= ”Kotihotelli”), sinun tulee jatkaa tietä A1 (E85) Vilnius-viitoitusta seuraten 6,5 km ja kääntyä tässä liittymässä oikealle keskustaa kohti. Ajettuasi Savaronių-valtakatua 2,5 km risteävä katu Gaižiunų oikealle. Kohde on sen numerossa 80.
IX Fortas eli Yhdeksäs linnake on yksi Kaunasta kiertävän linnoitusketjun rakennelmista. Venäläiset rakensivat linnakkeet sata vuotta sitten puolustamaan kaupunkia Saksan suunnalta odotettuja hyökkäyksiä vastaan, mutta sen enempää ensimmäisessä kuin toisessakaan maailmansodassa niistä ei ollut varsinaista hyötyä. Yhdeksäs linnake tulikin surullisen kuuluisaksi aivan muista syistä. Tänne natsit perustivat 1941 keskitys- ja tuhoamisleirin, jonne kuljetettiin juutalaisia paitsi Liettuasta myös ympäri Eurooppaa aina Itävaltaa ja Ranska myöten. Linnakkeessa murhattiin 80.000 ihmistä, heidän joukossaan jokseenkin koko Kaunaksen juutalaisväestö. Linnakkeessa on museo (suljettu tiistaisin), ja sen vieressä kohoaa valtava betoninen muistomerkki (näkyy tielle). Paikalla voi käydä vaikka ei poikkeaisikaan museoon.
Linnakkeen jälkeen Via Baltica tulee kahden mäen väliseen leikkaukseen ja laskeutuu sitten Niemenjoen laaksoon ylittäen ensin risteävän kadun. Heti sen jälkeen oikealle kaartava poistumisluiska niille, jotka ovat menossa Kaunaksen keskustaan; käänny sen jälkeen oikealle ja alita Via Baltica. Jatka suoraan vajaat 4 km ja ylitä Neris-joen silta, jolloin olet vanhankaupungin pohjoispuolella olevassa liikenneympyrässä. Poistu heti oikealle, jos menet vanhaankaupunkiin. Valitse seuraava vaihtoehto ja jatkaa pääväylää jos pyrit keskustan uuteen osaan, jossa mm. Reval Hotel Neris, Autoliiton sopimushotelli.
Via Balticaa jatkava ylittää puolestaan seuraavaksi Niemenjoen. Heti joen jälkeen on rakenteilla uusi liittymä, joka huomattavasti helpottaa ajoa Kaunaksen keskustaan. Se ei kuitenkaan huhtikuussa 2008 näyttänyt voivan valmistua kesään mennessä. Lähistöllä Autoliiton jäsenetukohde Nemunas Tour (bed&breakfast), johon ajat kääntymällä sillan jälkeisessä ylämäessä oikealle Šakiain suuntaan johtavalle tielle 140. Ajettuasi 1,6 km tulet risteykseen, jossa yhtyy viisi tietä. Valitse toinen vasemmalta ja jatka suoraan kylän läpi. Kohde on viimeisessä talossa oikealla (katuosoite Gėlių 50).
Via Baltica kiertää Kaunaksen kaupungin länsipuolelta. Olet siis ohitustiellä, joka on merkitty numeroin A5 ja E67. Matkaa Niemenjoen sillalta Kaunaksen eteläpuoliseen suureen risteykseen on 11 km. Käänny tässä Varšuva- ja Marijampolė-viitoitusta seuraten oikealle. Seuraavat 6 km ovat keskeneräistä tulevaa nelikaistatietä, jonka jälkeen tullaan uudelle tieosuudelle. Koko matkaltaan lähes Puolan rajalle saakka tie on nyt erinomainen. Se on vedetty peltojen halki kylien ja kaupunkien ohi. Runsaat 30 km Kaunaksen eteläisestä risteyksestä oikealle johtava tie (1,5 km) Sasnavan kirkonkylään, jossa melko alkeelliselta näyttävä karavaanarialue. Löytyy kääntymällä vasemmalle 0,5 km kirkon jälkeen. Valitettavasti Liettuassa ei Via Baltican tuntumassa ole ainoatakaan korkeatasoista karavaanaripaikkaa.