Tallinna - Libatse (96 km)

1. Etappi:

Vaihtoehtoreitti: Jos Via Baltica on käynyt jo liiankin tutuksi, voi käyttää idempänä olevaa reittiä Tallinna – Kohila – Rapla (tie 15) ja edelleen Rapla – Järvakandi – Kergu (tie 27), Kergu – Pärnjõe (tie 58) sekä Pärnjõe – Pärnu (tie 5). Tie on päällystetty, ja sen laatu on kohtalainen mutta vaihteleva. Etäisyys Tallinna – Pärnu: 143 km.

Pärnu maantee johtaa Liiavalaian risteyksen jälkeen suoraan etelää kohti ja ylittää pian rautatiesillan. Kannattaa pysytellä suoraan jatkavilla kaistoilla – yleensä toiseksi oikeanpuoleisin on varma vaihtoehto. 2 km rautatiesillan jälkeen on suurehko risteys keskustan eteläpuolitse ohittavan kehätien kanssa. Sen jälkeen vasemmalla metsää, jonka takana on Ülemiste järv, Tallinnan juomavesiallas. Oikealla kauppakeskuksia ja mm. huoltoasemia. Kilometri risteyksen jälkeen tie alkaa haarautua eri suuntiin, mutta Pärnun suunta on selkeästi opastettu; periaatteessa jatketaan suoraan. Varsinainen Pärnun maantie erkanee Statoilin kohdalla oikealle, mutta kannattaa noudattaa E67- ja Pärnu-viitoitusta ja valita suoraan vievä Vabaduse puistotie, joka on juuri kunnostettu, ja jolla vihreä aalto yleensä toimii varsin hyvin kunhan noudattaa nopeusrajoitusta. Tie vie läpi Nõmmen kaupunginosan, jossa on lähinnä huvila-asutusta – tämä puutarhakaupunki oli aikanaan itsenäinen kunta. 6 km pitkä Vabaduse puistotie tuntuu Tallinnasta ulospyrkivän mielestä loputtomalta, mikä on tehnyt siitä poliisin suosiman nopeussakkoloukun. Ei siis kannata turhautua. Nõmmen jälkeen seuraa Laagri, ja tässä on vielä mahdollisuus tankata (mm. Neste) ennen kuin kaupunki jää taakse.

Nelikaistatie ei ole moottoritie

Tallinnan satamasta on ehditty tulla jo 13-14 km, kun taajamanopeus vihdoinkin päättyy ja (Sammyn sanoin) ”kiitää alla autostraada”. Laagrista alkava 14 km:n pituinen nelikaistatie on tosin merkitty karttoihin kansainvälisestä käytännöstä tutulla moottoritien kaksoisviivalla, mutta varsinaisesta moottoritiestä ei ole kyse – sellaisia ei Baltiasta vielä löydy. Nelikaistateitä on lähinnä Tallinnan ja Riian tuntumassa sekä erityisesti Liettuassa, jossa yleisesti ottaen on Baltian parhaat tiet (ei vähiten poikkeuksellisen helpon maaston ansiosta). Baltian nelikaistateille tunnusomaista on mm. että niillä saattaa esiintyä liikennevaloja ja (valottomia) jalankulkijoiden ylityspaikkoja. Erikoisia ovat myös muutaman kilometrin välein toistuvat, U-käännöksiä varten rakennetut lisäkaistat keskellä tietä. Sellaiseen voi tutustua heti Laagrin jälkeen. Jos pyrkii tien toisella puolella metsikössä olevaan Salzburg-hotelliin (ent. Peoleo), voi heti sen ohitettuaan tehdä U-käännöksen (uukkarissa ryhmitytään luonnollisesti suoraan vastakkaisen tiepuoliskon hitaammalle kaistalle, ja kannattaa varmistaa, että vapaata tietä riittää). Viranomaiset ovat kokeilleet eri kattonopeuksia nelikaistateillä, ja tällä Laagrista alkavalla tiellä on saanut ajaa milloin 90, milloin 100 ja milloin 110 km/h. Samoin kuin Suomessa kesän tullessa sallittu nopeus kohoaa jonkin verran.

Varbolan muinaislinna

Nelikaistatie muuttuu kaksikaistaiseksi valtatieksi Ääsmäen kohdalla ja samalla peltomaisemat vaihtuvat metsätaipaleeksi. Viivasuoran tieosuuden (10 km) jälkeen Kernu, jossa vasemmalla pieni motelli (ainakin huhtikuussa vielä suljettu). Oikealla olevan puodin kohdalta tie (1 km) pienen tekojärven rannalla olevan Kernun kartanolinnan luo. Sen julkisivu on C.L. Engelin käsialaa. Rakennuksessa toimii nykyään hoivakoti. Pian Kernun jälkeen vaihdetaan maakuntaa. Taakse jää Harjumaa – Tallinnan ansiosta Viro väkirikkain alue – ja nyt ollaan Raplamaalla. Kernusta 10 km tie oikealle Ruunavere-nimiselle entiselle postiasemalle, jossa ravintola ja vierasmaja (suomalaisessa omistuksessa). Klassisistinen rakennus on 1820-luvulta ja edustaa Virossa silloin yleistä postiasematyyppiä. Pian Ruunaveren tienhaaran jälkeen Varbola, josta tie (4 km) vasemmalle Varbolan muinaislinnan museoalueelle. Vallien ympäröimän laajan (2 ha) mäkilinnan suojassa esitellään asetyyppejä (mm. kivilinko), joita muinaiset virolaiset käyttivät puolustautuessaan ristiritareita vastaan 1200-luvun alussa. Varbola oli käytössä parin sadan vuoden ajan, eivätkä sen enempää venäläiset kuin saksalaiset tai tanskalaiset pystyneet valtaamaan sitä. Mäkilinnan tuntumassa sijaitsee tasoltaan vaatimaton telttailualue.

Märjamaa ja Vigala

Varbolan tienhaaran jälkeen Via Baltica jatkuu seuraavat 40 km lähinnä metsämaastossa. 15 km:n jälkeen tie (2 km) oikealle Märjamaan kunnan keskustaajamaan. Märjamaa on pinta-alaltaan Viron suurin kunta. Tärkein nähtävyys Varbolan muinaislinnan ohella on taajaman keskustassa sijaitseva kirkko. Se rakennettiin 1300-luvun alussa, ja se oli yksi Länsi-Viron vahvimmista puolustuskirkoista. Sen silloinen tehtävä seurakuntalaisten pakopaikkana ilmenee vieläkin siinä, että pohjoisseinä on ilman ikkunoita. Kirkon arvokkaat sisätilat tuhoutuivat 2. maailmansodassa. Märjamaan tienhaarasta 19 km Via Balticaa jatkaen tien oikealla puolella Päärdun varhaisklassisistinen kartanolinna (uusien omistajiensa kunnostettavana). 7 km edempänä tie (4 km) oikealle Kivi-Vigalaan, jossa Maarjan kirkko. Sekä se että edempänä sijaitseva Vana-Vigalan kartanolinna ovat kärsineet savipohjaisten joenvarsialueiden yleisestä ongelmasta: perustan pettämisestä. Yli 600-vuotiaan kirkon torni jouduttiin purkamaan ja uusi torni on 1930-luvulta. Sisustuksessa arvokasta barokkia. Vigalan tienhaarasta jatkettaessa ylitetään pian maakuntaraja. Metsäiseltä Raplamaalta siirrytään Pärnumaalle, jolle tunnusomaisia ovat peltomaisemat ja valtavat suoalueet. Tämä on myös historiallinen raja Eestinmaan ja Liivinmaan välillä; 1500- ja 1600-luvuilla tähän päättyi Ruotsin valtapiiri ja alkoi Puolan.

Ääntämisohje: Suomalaisten kuulee usein ääntävän viron kielen b-, d- ja g-kirjaimet pehmeinä mikä on väärin – ne pitää ääntää lähinnä kovina. Varbola lausutaan siis ”varpola”, Vigala ”vikala” ja Häädemeeste ”häätemeeste”.