10. Etappi
4 km ennen Ostrówin keskustaa pitää päättää kaartaako oikealle kaupungin ohitustielle vai ajaako keskustan kautta. Tälläkään kaupungilla ei ole mitään erityistä tarjottavanaan, mutta lähistöllä (26 km eteläkaakkoon) sijaitsee Euroopan historian synkimmistä ajoista todistava Treblinkan tuhoamisleirin alue, johon voi tutustua senkin vuoksi, että leirin muistomerkin sanoma syöpyisi tajuntaan: ”Ei koskaan enää”.
Treblinkan kuolemanleiri
Treblinkaan ajetaan kääntymällä Via Balticalta 677-tien risteyksessä vasemmalle ja ajamalla sitä Ostrówin keskustasta laskien 25 km. Bug-joen ylityksen jälkeen seuraa Treblinkan kylä; tästä jatketaan vielä 5 km. Pian rautatien jälkeen opastus oikealle ja pysäköintialueelle, jonka laidalla infopiste. Tästä alkaa polku itse leirialueelle. Treblinka koostui kahdesta eri leiristä. Lähempänä (n. 500 m) nykyistä pysäköintialuetta oli varsinainen kuolemanleiri. Etäämpänä (1800 m) metsässä oli vankileiri, josta on säilynyt joitakin parakkien perustuksia ja lattianjäänteitä. Saksan ja Neuvostoliiton jaettua Puolan syyskuussa 1939 alue Bug-joelle asti päätyi Saksalle. Natsit perustivat Treblinkaan kuritusleirin ja 1942 myös kuolemanleirin. Tästä tuli Auschwitz-Birkenaun jälkeen suurin teollisen mittakaavan tappolaitos. Treblinkaan tuotiin 16 kuukauden aikana kymmenestä maasta lähes miljoona juutalaista murhattaviksi. Leirissä oli 13 kaasukammiota, joissa surmaamiseen käytettiin dieselmoottoreiden pakokaasua. Krematorioita ei ollut, vaan vainajat heitettiin avotuliritilöille, valeltiin tulenaralla nesteellä ja poltettiin. Polttaminen ja savu jatkui yötä päivää. Marraskuussa 1943 rakennukset hävitettiin, ja koko alueelle istutettiin metsää. Kuolemanleirin paikalla on vaikuttava muistomerkki. Entisen ratapihan kohdalla on symbolinen laituri ja kivisten ratapölkkyjen jono merkitsemässä uhrien pääteasemaa. Ellei Treblinkasta halua enää palata Ostrówiin, voi n. 2 km Bug-joen ylityksen jälkeen kääntyä vasemmalle 694-tielle, joka johtaa Brok-nimisen kylän kautta Via Balticalle (26 km).
Loppuvaiheen tietyöt
Ostrówin jälkeen Via Baltica palaa viivasuoralle linjaukselleen ja etenee aikaisempaa metsäisemmässä maastossa. 5 km ohitustien päättymisestä oikealla Zajazd SAS- ja 15 km edempänä vasemmalla Borowik-nimiset pienet majatalot. Hieman edempänä tien oikealla puolella seuraava majoitusmahdollisuus: selvästi korkeatasoisempi Kamiza. Tieosuudella Ostrówista Wyszkówiin metsätaipaleilla tienvarsiprostituutiota. Tämä onkin ainoa kohta missä sitä Via Baltican varrella esiintyy. Lähestyttäessä Wyszkówia vasemmalla nähtävissä ohitustien työmaa. Tulossa on Varsovaan johtava nelikaistatie joka aikanaan vie Via Baltican liikenteen Bug-joen yli ja Wyszkówin itäpuolitse. Sen arvioidaan valmistuvan 2009. Siihen saakka on ajettava Wyszkówin keskustan kautta, mikä yhdistettynä kaupungin eteläpuolelle jatkuviin tietöihin hidastaa matkantekoa parin peninkulman osuudella. Ennen kuin päästään valmiina olevalle 8 km:n moottoritiepätkälle ja sitä seuraavalle Varsovaan asti johtavalle nelikaistatielle, joutuu ajamaan tietyömaan viertä. Myös Wyszków on jäänyt ilman merkittävämpiä vetovoimatekijöitä, ja tätäkin kaupunkia hakkapeliitat ovat olleet tuhoamassa 1600-luvulla. Keskustan jälkeen vasemmalla hotelli Bias (nettisivut vain puolaksi), jossa kahdenhengenhuone aamiaisella näkyy maksavan 36 euroa. Siitä vajaat 8 km oikealla siisti motelli Gaj. Juuri ennen moottoritien alkua vasemmalla vielä motelli Max, johon on tällä hetkellä pohjoisesta tullen hieman hankala ajaa (motellin kotisivuilla oleva etäisyys 18 km Varsovaan on paikallisen tavan mukaisesti laskettu kaupunginrajalle – tosiallinen välimatka on 27 km).
Loppumatka Varsovaan on siis ensin moottoritietä ja sen jälkeen nelikaistatietä, jolla rupeaa esiintymään liikennevaloja sitä tiheämpään mitä lähemmäksi tullaan. 19 km moottoritien alkamisesta 8-tie ja sen mukana E67 erkanee oikealle Varsovan ydinkeskustan kiertävälle kehätielle. Tämä on sopiva vaihtoehto niille, jotka jatkavat länteen tai lounaaseen Varsovassa pysähtymättä. Kehätieltä pääsee mm. E30-tielle Berliinin suuntaan, siltä voi jatkaa E67-tietä Prahan suuntaan tai siirtyä E77-tielle, joka vie Krakovaan ja siitä edelleen mm. Budapestiin. Varsinainen Via Baltica jatkuu kuitenkin 629-tienä nelikaistaisena suoraan Varsovan keskustaa kohti, jonne se päättyy. Loppuvaiheessa tie ylittää Veikseljoen jättäen kuninkaanlinnan ja vanhankaupungin oikealle. Myös tätä kautta pääsee suoraan Berliiniin johtavalle tielle.