 Norjan vetoketjuliikennemerkki - kummallekaan päättyvälle ajokaistalle ei ole määritelty väistämisvelvollisuutta |
Oheen on koottu Autoliiton jäsenedut Norjan automatkaa silmälläpitäen sekä lisäksi vinkkejä automatkailuun.
AL-turva / Tiepalvelu
Norjassa on erittäin hyvin toimiva ja iso autojärjestö, NAF. Jos haluaa ilmaisen tiepalveluturvan Norjassa, on Autoliiton jäsenyyden lisäksi ostettava AL-Turva.
Asiapaperit
Norjassa ja muissakaan Pohjoismaissa autoiltaessa ei tarvita muita asiapapereita kuin Suomessakin ajettaessa. Erillistä kansallisuustunnusta ”FIN” ei tarvita, jos ajoneuvossa on viralliset eurokilvet. Jos kilvissä ei ole eurotunnusta, tarvitaan FIN-tarra. Jos ajaa autoa, jonka rekisteriotteessa kuljettajan nimeä ei näy omistajana eikä haltijana, tarvitaan valtakirja, jonka saa mm. AL:sta.
Schengenin sopimuksen mukaisesti on 25.3.2001 alkaen esitettävä passi tai pohjoismainen henkilötodistus matkustaessa Huippuvuorille. Huippuvuoret (Svalbard) on nk. kansainvälinen alue, joka ei liity Schengenin sopimukseen. Jos ei-Norjan kansalainen matkustaa Huippuvuorilta muualle Norjaan, on Norjaan tultaessa esitettävä passi.
Autoillen Euroopassa –kirja
Automatkailun perusteos käsittelee kaikkien Euroopan maiden liikennetietoja.
Feristen = Lammasportti
Norjassa on n. 7.000 tienpinnan yli vedettyä puista tai metallista ”lammasporttia”. Ideana on, että autoilija voi jatkaa matkaansa, mutta lammas ei pääse tällaisen rimaesteen yli.
Jostedalsbreen
Manner-Euroopan suurin jäätikkö, 1252 m2, korkein huippu 2038 m (Rv 60/rv 5).
Heijastinliivi
Norjassa on pakko olla heijastinliivi autossa tai mooottoripyörässä siltä varalta, että kuljettaja joutuu astumaan autosta ulos taajaman ulkopuolella. Määräys koskee vain Norjassa rekisteröityjä autoja. Jos vuokraa auton Norjasta, on kysyttävä, kuuluuko liivi vuokra-auton varustukseen.
Kartat
Autoliitto myy Norjan yleiskarttaa sekä alueellisia autoilukarttoja.
Kieli
Norjassa on käytössä kaksi kirjakieltä:
a) bokmål = riksmål ja
b) nynorsk = landsmål (nykyään n. 10-20 % väestöstä käyttää nynorskia)
Tienviitoissa voi näkyä kumpaa tahansa kieltä!
Kolonnekjøring,
eli saattueessa ajaminen huonon kelin aikana
ks. kohdasta Tietyöt ja esim. kelien vuoksi suljetut tieosuudet
Laivaliput
Tallink Siljan reitit Helsinki-Tukholma ja Turku-Tukholma. Autoliiton jäsenet saavat matkustaessaan Tallinksiljalla kaikista matkoista -5 % alennuksen lippujen loppusummasta, kun matkaliput lunastetaan Autoliiton toimistoista Helsingistä tai Turusta.
Viking Line tarjoaa Suomi-Ruotsi –laivaliput jäsenille erikoishinnoin, kun liput lunastetaan AL:n kautta.
Lemmikkieläinten vienti Norjaan
Norjaan on yhtä tiukat maahantuontimääräykset kuin Ruotsiinkin. Maahantuonnin valmisteluun tarvitaan monta kuukautta aikaa. Tarkasta ohjeet Elintarviketurvallisuusviraston Eviran verkkosivuilta http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/tuonti_ja_vienti/koirat__kissat_ja_fretit/vienti_norjaan/
Liikennemerkit
Suomesta poikkeavia merkkejä ovat mm.
Kohtaamispaikka (Valkoinen iso M-kirjain sinisellä pohjalla). Merkillä osoitetaan kapeilla teillä paikka, jossa kohtaavat ajoneuvot voivat ohittaa toisensa.
”Vetoketjumerkki”, eli kaksi ajokaistaa sulautuu yhteen. Molemmilla kaistoilla ajavien on otettava toisensa huomioon eikä kummallekaan ole määritelty väistämisvelvollisuutta.
Lisätietoa: http://www.vegvesen.no/vegskilt
Lumiketjut
Yli 3500 kg painoisissa ajoneuvoissa on kelistä riippumatta oltava mukana lumiketjut 15.10. ja ensimmäisen pääsiäistä seuraavan sunnuntain välisenä aikana.
Maantielautat
Eivät tarkoita samaa kuin lossit Suomessa. Eivät ole ilmaisia, vaan aina maksullisia.
Majoitus
Retkeilymajaoppaassa ”The International Youth Hostels Guide” on 63 HI-hostellia. Kahden hengen huoneen vuorokausihinta vaihtelee 300 ja 600 kruunun välillä. Mukaan tarvitaan kansainvälinen hostellikortti.
”Links und Rechts der Autobahn” -kirjassa on joitain majoitusvaihtoehtoja Norjasta, esim. tien E6 varrella.
Norjassa on yli 1000 leirintäaluetta, joista Norjan matkailutoimisto julkaisee vuosittain luettelon. Verkossa www.camping.no. Norjan autojärjestö NAF julkaisee omaa luetteloaan NAF:n leirintäalueista, myös verkossa http://engelsk.nafcamp.com.
Taajamissa ja levähdysalueilla ei saa leiriytyä eikä yöpyä.
Matkailuvaunuille sopimattomat tiet Norjassa
Norjassa on vuoristoisia tieosuuksia, jotka eivät sovellu matkailuperävaunulle tai jotka soveltuvat vain erittäin kokeneille kuskeille.
Jos aikoo ajaa vuoristossa yhdistelmällä, on syytä vaihtaa jarruneste sellaiseksi, jossa on erittäin korkea kiehumispiste. Erään asiakkaan antama jarrunestesuositus ja oma käyttökokemus on kilpa-autoilijoiden käyttämä neste, esim. Castrol SRF-Racing (sitä saa erikoistuneista autoliikkeistä). Vaikka hinta on n. 75 €/litra, sijoitus kannattaa, sillä Norjassa näkee autoja, joista ovat jarrunesteet kiehuneet pihalle.
Matkailuauton tai –vaunun enimmäisleveys on 2,55 m. Suurin sallittu ajoneuvoyhdistelmän pituus on 18,75 m. Jos ajoneuvoyhdistelmän pituus on yli 12,40 metriä, kuljettajan on selvitettävä etukäteen, saako hän ajaa aikomallaan tiellä. Tietoa tiekohtaisista rajoituksista saa Norjan tielaitokselta (Statens Vegvesen), puhelin +47-91502030.
Nastarenkaat
Käyttö sallittu 1.11. - ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen sunnuntai. Pohjois-Norjassa sallittu 15.10.-1.4.
Trondheimissa ja Oslossa nastarengasmaksu 1.11.2007-30.3.2008 välisenä aikana, NOK 400,-/kk ja NOK 30,-/vrk. Yli 3500 kg painoisille ajoneuvoille maksu on kaksinkertainen.
Nordkapp
Tunneli Nordkappiin on 6,8 km pitkä ja sen syvin kohta on 212 metriä veden pinnan alapuolella. Nousukaltevuus on 10 %, mutta tämä ei aiheuta suuria vaikeuksia matkailuautoille tai –vaunuille. Maksuja peritään tunnelissa ajamisesta, pysäköinnistä sekä näköalasta (kallis!). Lisätietoja www.northcape.no
Norjan eteläisen kohta ”Sydkapp” on Lindesnesissä (Rv 460).
Seljen kunnassa on ”Vestkapp”, eli Norjan läntisin kohta (Rv 620, 50 km Måløystä pohjoiseen).
Norjan matkailuesitteet, maan yleistiedot
Innovation Norway ylläpitää internetsivuja www.visitnorway.com, joilta saa tietoja ja vinkkejä. Esitteitä voi tilata, mutta vuodelle 2008 ei verkosta löydy mitään suomen kielellä tehtyä esitettä. Innovation Norwayn puhelinnumeo on +47-22002500.
Stavanger on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2008.
Norjan suosituimmat käyntikohteet
5 suosituinta rakennettua kohdetta:
- Holmenkollen (Oslo)
- Hansa-museo Bergenissä
- Kristiansandin eläintarha
- Tusenfryd, huvipuisto Ås/Oslo
- Flåmin rata
5 suosituinta luontokohdetta:
- Voringfossen, vesiputous (Eidfjord)
- Trollstigen – vuoristotie (Åndalsnes)
- Kjosfossen (Flåm)
- Geirangerin vuono
- Låtefossin vesiputous (Odda/Hardanger)
Sauvakirkot
Nykyään Norjassa on alle 30 sauvakirkkoa jäljellä. Niitä rakennettiin 1100-1300-luvuilla
yli 1.000. Esim. Borgund (E16 Oslosta 245 km koilliseen ja Loerdalista 30 km itään).
Show your Card! -etuja Norjassa
– muista käyttää AL:n jäsenkorttia!
Esimerkkejä SyC-eduista Norjassa: Hadelandin lasitehtaalle Jevnakerissa 50 % alennus pääsylipuista. Stavangerissa sijaitsevaan Norjan öljymuseoon 25 % alennus pääsylipuista ja 50 NOK alennus laivalipuista maailman vanhimmalle höyrylaivalle, Skilabnerille (Gjøvik).
Tietullit
Norjassa on paljon maksullisia tieosuuksia (bomveg tai bomring). Esim. Oslossa hinta on NOK 20,- tai 40,-/ajokerta. Oslossa siirrytään helmikuusta 2008 lähtien automaattiseen järjestelmään, eli siellä enää ei voi maksaa käteisellä lainkaan. Tiemaksukylteissä lukee, että maksupaikalla ei saa pysähtyä (ikke stopp – do not stop). Kamera kuvaa kaikki maksukyltin ohittavat autot ja tiemaksusta tulee jälkikäteen lasku kotiin. Maksun voi myös suorittaa jälkikäteen käteisellä ESSOn palveluasemilla Oslossa ja Akershusissa. Tällöin maksu on suoritettava 3 vrk kuluessa maksullisella tiellä ajamisesta.
Jälkikäteen auton omistaja voi saada maksuista kotiosoitteeseensa Suomeen maksumääräyksen lontoolaiselta Euro Parking Collection –yritykseltä, ja tietullimaksu moninkertaistuu tällöin, verkossa lisätietoa yrityksestä ja sen maksumenetelmistä. http://www.epcplc.com. Maksullisia teitä tarkkaillaan kameravalvonnalla ja tietulliyhtiö selvittää ajoneuvon omistajan tiedot Suomen Ajoneuvohallintokeskuksesta.
Tietullit on selkeästi merkitty ennakoivin liikennemerkein ja ajokaistaopastein. Maksumahdollisuuksia on 1) etukäteistilaus = abonnement/AutoPASS, 2) tasaraha Norjan kolikoita = Mynt/coin ja 3) käteinen Norjan raha, josta saa vaihtorahaa = Manuell. Luottokortti kelpaa useilla tiemaksuosuuksilla.
Ulkomaalaiset voivat myös hankkia etukäteen ladatun elektronisen AutoPASS-laitteen ja tehdä sitä varten AutopASS-sopimuksen, www.autopass.no. AutoPASS-järjestelmän kanssa voi ajaa tiemaksupuomien ohi ja järjestelmä vähentää laitteesta automaattisesti tiemaksun verran.
Jälkikäteen perittävä maksu on NOK 300,- ja lisäksi varsinainen tiemaksu. Jos ajaa vahingossa tietulliaseman ohi, voi ottaa yhteyttä kyseiseen tietulliyhtiöön ja saada sieltä laskun. Lasku on maksettava 3 vrk kuluessa. Lisätietoja: www.norvegfinans.com, www.fjellinjen.no tai www.vegvesen.no
Tietyöt ja esim. kelien vuoksi suljetut tieosuudet
Norjan tielaitoksen nettisivuilta löytyy tiekohtaiset ja ajantasaiset tiedot suljetuista teistä ja tietöistä, osoite www.vegvesen.no ja puhelin ulkomailta soitettaessa
+47-81548991. Esimerkiksi kuuluisa Trollstigen (Rv 63) on suljettu lokakuusta toukokuuhun.
Sivuilta löytyy myös luettelo tieosuuksista, joilla todennäköisimmin voi joutua ajamaan saattoauton johdolla (= kolonnekjøring, myös sanaa konvoi käytetään). Tällöin saattoautona toimiva aura-auto odottaa kunnes tarpeeksi monta ajoneuvoa on kerääntynyt paikalle ja lähtee sitten vetämään ajoneuvoja yhtenä letkana. Ks. http://www.vegvesen.no/cs/Satellite?c=Page&cid=1157615706658&pagename=vegvesen%2FPage%2FSVVsubSideInnholdMal
Tullimääräykset matkustajille
Maahan saa tuoda tullivapaasti 1 L väkevää alkoholia (22-60 %) ja 1,5 L alkoholijuomaa, jonka tilavuusprosentti on 2,5 – 22 % tai vaihtoehtoisesti 3 L alkoholijuomaa, jonka tilavuusprosentti on 2,5 – 22 %. Lisäksi saa tuoda 2 L olutta, tai muuta alkoholijuomaa, jonka tilavuusprosentti on 2,5 – 4,7 %. Eli Norjaan saa viedä 5 L olutta, jos ei vie mitään muita alkoholijuomia. Yli 22-prosenttista alkoholia vievän pitää olla täyttänyt 20 vuotta.
Norjaan saa toisessa Euroopan maassa asuva viedä 200 savuketta tai 250 g muita tupakkatuotteita.
Tunnelit
Norjassa on yli 500 tunnelia. Pisin tunneli on Aurland-Laerdal 24,5 km ja syvin tunneli on Eiksundstunnelen, 287 m (pituus 7,8 km, sijainti Rv 653).
Verkkolinkki
Yksityishenkilön tekemä Norjan automatkailusivusto on upea kooste ja täynnä faktoja,
http://www.kolumbus.fi/matti.gronroos/norjafaq.html
Välimatkoja
Tukholma - Oslo = 530 km
Oslo – Trondheim Österdalenin kautta = 507 km
Oslo – Trondheim Gudbrandsdelin kautta = 550 km
Trondheim – Nordkapp (E6) = 1640 km
Rovaniemi – Nordkapp = 830 km
MATKAILULLISESTI/HISTORIALLISESTI SUOMALAISITTAIN MIELENKIINTOISTA
Ahtisaari Martti
Isänisä Frank Immanuel Adolfsen (1886-1966) tuli Suomen kansalaiseksi 1929. Kantapaikka sijaitsee n. 100 km Oslosta kaakkoon Tistajoen laaksossa, lähellä Ruotsin rajaa. Adolfsenit muuttivat Kotkaan Enso Gutzeitin mukana.
Autolomalla Norjassa –opaskirja
Ilmestynyt viimeksi v. 1992, Avita-Kustannus - loppuunmyyty. Verkkokaupassa esim. Amazonilla nimikkeellä ”Motoring in Norway”, toimittaja Erling Welle-Strand. Kirja ilmestynyt 03/2004, ISBN 8290103832.
Kveenit
Pohjois-Norjassa asuva ennen 1900-lukua sinne muuttanut suomalaissukuinen vähemmistökansa. Nykyisin arvioidaan olevan n. 7.000 henkilöä. Muutto alkoi jo 1600-luvulla. Porsangerin kunnassa kveenin kielellä on virallisen kielen asema: siellä tienviitat on merkitty kveeniksi, saameksi ja norjaksi.
Piirka Kellivoite
Näyttelijä Robert Stoltenbergin esittämä suomalainen kulmien kauhu. Suomessa tätä
hauskaa TV-sarjaa on esitetty nimellä ”Piirka ja naapurit”. Sarjan alkuperäinen nimi on
”Borettslaget” ja se on Norjan yleisradion NRK:n tuotantoa. Piirka ryyppää ja räyhää
ja naapurit paheksuvat kiroilevaa suomalaista.
Suomalaismetsät / Metsäsuomalaiset
”Finnskogen” tai ”Finnskogene” sijaitsee Ruotsin rajalla. Paikoilla on suomenkielisiä nimiä, kuten ”Multiainen tysketorpet”, Tyskiäinen Bendikstorpet” tai Pentikäinen Millom”. Alueen rajoina on Glomma lännessä, Klarälven idässä ja Trysilvägen (rv 25) pohjoisessa. Etupäässä savolaiset muuttivat 1600-luvulta lähtien näille tienoille, koska Suomesta oli poltettu metsät ja tämä väki halusi jatkaa kaskenpolttokulttuuria.
Carl Axel Gottlund on kuuluisa, v. 1821, suomalaismetsiin muuttanut suomalainen.
Verkossa esim.: www.norja.fi/norway/history/history.htm