USA-liite

Mikä on USA-liite?

Yhdysvalloissa autoileva voi valita joko kansainvälisen ajokortin tai USA-käännösliitteen.

Jos suomalaisajokortin haltija menee USA:han au pairiksi, työhön tai opiskelemaan, USA-liite eikä kansainvälinen ajokortti eivät kelpaa, vaan velvoitteena on yleensä amerikkalaisen ajokortin hankkiminen.

USA-liite perustuu YK:n alaisen ECOSOC:n päätöslauselmaan matkailun helpottamisesta ja ulkomaisten asiapapereiden tunnustamisesta. USA-käännöksellä vahvistetaan englannin kielellä, että suomalainen ajokortti on Yhdysvalloissa ajamiseen oikeuttava ajokortti. USA-liitteen saaminen edellyttää voimassaolevaa suomalaista ajokorttia.


USA-liite on voimassa vuoden myöntämispäivästä. Autoiltaessa on syytä pitää passi mukana, koska USA-liitteessä ei ole valokuvaa. Koska USA-liitteestä ei ole olemassa yhdysvaltalaista lainsäädäntöä, joissain USA:n osavaltioissa liitettä ei saateta hyväksyä. Suomalainen ajokortti on esitettävä yhdessä USA-liitteen kanssa.

USA-liitteen kelpaavuus autovuokraamoittain saattaa vaihdella. Mikäli mahdollista, varmista asia etukäteen autovuokraamosta.

Hakumenettely

USA-liitettä haettaessa on oltava mukana oma voimassa oleva suomalainen ajokortti. Valokuvaa ei tarvita.
Usa-liite kirjoitetaan odottaessa (ei hakemuskaavaketta).

Postitse anottaessa on laitettava mukaan kahden todistajan oikeaksi todistama valokopio suomalaiskortista.
Saate: Tarvitsen USA-liitteen.
Lisäksi on ilmoitettava suomalainen postiosoite, johon Autoliitto voi lähettää valmiin käännöksen postiennakolla.

Liitteen voi maksaa suoraan verkkokaupassa. Maksutapoina käyvät Nordea e-Maksu ja Sampo-maksu. Voit myös maksaa ostoksesi jonkun muun verkkopankin tunnuksilla, kun valitset maksutavaksi ”Muu verkkopankki”. Sähköpostitse lähetettävässä tilausvahvistuksessa ilmoitettua viite- ja tilinumeroa on käytettävä maksun yhteydessä. Siirry kauppaan tästä. Merkitsethän ajokorttikopioosi jos olet maksanut USA-liitteen etukäteen verkkopankin kautta.

Hinta

Hinta on 14 euroa.

Mistä USA-liitteen saa?

Helsinki
Autoliiton keskustoimisto
Hämeentie 105 A, 00550 Helsinki
09 7258 4458
09 7258 4400

Autoliiton Helsingin toimiston aukioloajat löytyvät verkkosivujemme yhteystietojen alta.
Ja lisäksi eri puolilla Suomea sijaitsevista palvelupisteistä, joiden yhteystiedot löytyvät Autoliiton verkkosivuilta. Siirry suoraan tästä klikkaamalla palvelupisteiden yhteystietoihin.

Yhteystiedot | Tulostettava versio | Sivukartta | Lähetä linkki sähköpostilla © Autoliitto 2012 - Palvelun tekninen toteutus Avoine Oy