Euroopassa liikkuvalle kansainvälinen leirikortti on suositeltava tai lähes välttämätön, koska sitä voi käyttää useimpien maiden leirintäalueilla. Kortti jätetään passin asemesta leirintäalueen toimistoon oleskelun ajaksi. Eräät leirintäalueet myöntävät kortilla 5 - 10 % prosentin alennuksen.
Kortti sisältää vastuuvakuutuksen, joka korvaa leirintäalueella leiriytyjän toiselle leiriytyjälle aiheuttaman sairauden, ruumiinvamman tai taloudellisen vahingon. Vakuutus ei kuitenkaan kata ajoneuvon aiheuttamia vahinkoja. Kortin voit tilata Autoliiton toimistosta. Hinta on 10 €, johon lähetettäessä lisätään postikulut.
Korttia varten tarvitaan seuraavat tiedot: AL:n jäsennumero, sukunimi, etunimet, osoite, syntymäaika ja -paikka, kansalaisuus sekä passin numero, myöntämispäivämäärä ja myöntänyt viranomainen. Perhettä kohden riittää yksi kortti, ja se on voimassa 12 kuukautta.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vaihtoehtona on Camping Card Scandinavia. Kortin voi ostaa paikallisilta leirintäalueilta tai etukäteen Autoliitosta.
Euroopassa on noin 25.000 leirintäaluetta. Rekisteröityjä yöpymisvuorokausia on n. 375 miljoonaa vuodessa. Ranskassa on eniten leirintäalueita Euroopassa, noin 9000. Seuraavaksi eniten alueita löytyy Iso-Britanniasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta ja Norjasta.
Myös Baltian maissa on joitakin leirintäalueita; Virossa 30, Latviassa 30 ja Liettuassa 15.
Leirintäalueita löytyy Europa Camping & Caravaning-oppaasta sekä internetistä esimerkiksi:
www.findacamping.com
www.campingeurope.com
www.eurocampings.net