Suomeksi på svenska In English Auf Deutsch
Pienennä tekstin kokoa Suurenna tekstin kokoa Tulostettava versio

Liikuntarajoitteisille

Kansainvälinen autoliitto FIA on koonnut jäsenjärjestöjensä avustuksella internetiin inva-autoilijoiden tietosivut, joilta saa helposti tietoa vammaisten pysäköintisäännöistä eri maissa.

Vammaisen pysäköintiluvalla saa vammainen tai häntä kuljettava henkilö pysäköidä ajoneuvon maksulliselle pysäköintipaikalle ilmaiseksi, aikarajoitetulle pysäköintipaikalle rajoitusta pidemmäksi ajaksi sekä pysäköintikieltoalueelle ilman rangaistusta, kunhan invamerkki on asetettu selkeästi näkyville. Sääntö on hyvin invamerkin haltijoiden tiedossa kotimaassa. Ongelmia kuitenkin aiheutuu helposti ulkomailla, jos ei ole etukäteen selvittänyt kunkin maan käytäntöjä.

Suomessa käytettävän vammaisen henkilön pysäköintilupakortin muoto noudattaa EU:n suositusta ja sen pitäisi kelvata myös muissa Euroopan Unionin jäsenvaltioissa. Näin ei kuitenkaan aina käytännössä ole. FIA:n julkaisemalta englanninkieliseltä internetsivustolta fiadisabledtravellers.com saa veloituksetta tietoa vammaispysäköintisäännöistä niin EU:ssa kuin muualla Euroopassa ja eri puolilla maailmaa. Suomesta sivuston laatimiseen on osallistunut Autoliitto.

Vammaispysäköinnin tietosivuilla kerrotaan lyhyesti invamerkin kelpuutuksesta eri maissa sekä minkälaiseen pysäköintiin merkki oikeuttaa niin katujen varsilla kuin mahdollisesti parkkihalleissa. Useiden maiden kohdalla on myös tulostettavaksi tarkoitettu englanninkielinen kortti, joka selvittää mihin säädöksiin invamerkki perustuu. Tuloste laitetaan pysäköitäessä kansallisen invamerkin viereen.

Sivustolta löytyy suurin osa erityisesti suomalaisten suosimista autolomakohteista sekä paljon muita maita. Tietoa tulee sivustolle jatkossa lisää ja olemassa olevia tietoja päivitetään.

Liikuntaesteisten matkailusta on tietoa myös Autoliiton Autoillen Euroopassa -oppaassa sekä maakohtaisissa tiedoissa Autoliiton verkkosivuilla.

Moottori-lehti
Moottori-lehti nyt myös verkossa!
Selaa: