Autoliiton Operaatio Lumihiutale avustaa joulunajan liikenteessä

Lehdistötiedote

14.12.2009

Autoliiton Operaatio Lumihiutale alkaa jälleen turvata liikennettä. Lähes 200 liiton vapaaehtoista sekä yhteistyökumppanit auttavat liikenteessä joulun ja uuden vuoden ajan. Tänäkin vuonna odotetaan sääolosuhteista riippuen 2000−3000 yhteydenottoa.

”Talvikelit vaihtelevat suuresti eripuolilla Suomea, joten kelikameroista kannattaa tarkistaa reitin varrelle osuvat ajo-olosuhteet. Esimerkiksi Etelä-Suomesta pohjoiseen ajettaessa sää saattaa muuttua todella nopeasti”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teijo Poutanen muistuttaa.

Ennen matkaan lähtöä on syytä tarkistaa, että auton laitteet toimivat moitteettomasti. Renkaiden ilmanpaineet pitää säätää kuorman mukaisiksi. Myös vararengas on hyvä tarkistaa. Jos auto pysähtyy ajoväylälle, on varoituskolmio vietävä asianmukaiseen paikkaan sekä turvallisen etäisyyden päähän välittömästi. Tämän jälkeen auto on pyrittävä siirtämään mahdollisimman nopeasti ajoväylältä sivuun.

”Jos matka keskeytyy, palvelukeskukseen pitää kertoa tarkka sijainti ja se, mikä on hätänä. Jos apua ehtii saamaan ennen tiepalvelun paikalle saapumista, on kohteliasta ilmoittaa tästä liikkeelle lähteneelle avustajalle”, Poutanen sanoo.

Matkan taittamiseen tulee varata riittävästi aikaa. Ajovireyden kannalta on hyvä pitää riittävästi taukoja tai vaihtaa autonkuljettajaa riittävän usein. Reitti ja varareitti on hyvä aina suunnitella etukäteen. Tavarat pitää pakata oikein: painavammat esineet sijoitetaan taakse tavaratilan pohjalle, eikä irtonaisia esineitä tule jättää hattuhyllylle tai jalkatilaan. Myös lemmikkieläinten tulee matkustaa niin, ettei niistä koidu ylimääräistä vaaraa.

Vuosien varrella vapaaehtoiset ovat auttaneet kymmeniä tuhansia matkaajia. Partiot toimivat nimellistä korvausta ja polttoainekuluja vastaan. Tyypillinen avustuksen hinta on lähialueella 30−60 euroa.

Tämänvuotisen lumihiutaleen tehostettu liikennepäivystys alkaa lauantaina 19. joulukuuta ja päättyy sunnuntaina 3. tammikuuta 2010 klo 22. Yhteyden Lumihiutaleeseen saa soittamalla Autoliiton ylläpitämään, valtakunnalliseen tiepalvelukeskusnumeroon 0200–8080 (1,95 €/min + pvm).

Autoliiton tiepalvelu toivottaa hyvää joulua ja turvallista matkaa!

Lisätietoja:

Autoliitto ry, Teijo Poutanen, Autoliiton koulutuspäällikkö ja vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilö, puh. 0400 503 505, teijo.poutanen(at)autoliitto.fi

Autoliitto on vuonna 1919 perustettu autoilijoiden palvelu-, etu- ja harrastusjärjestö. Se on myös Suomen ainoa autonkäyttäjien kuluttajajärjestö. Liiton tavoitteena on tarjota jäsenistölle edullisesti ja vaivattomasti kaikki tarvittavat autoiluun liittyvät edut ja palvelut. Edunvalvonnassa Autoliiton tavoitteena on autoiluun kohdistuvan verotuksen alentaminen keskimääräiselle eurooppalaiselle tasolle. Näin suomalaiset voivat tulevaisuudessa ajaa nykyistä uudemmilla, turvallisemmilla ja ympäristöystävällisemmillä autoilla autoilukustannusten silti nousematta. Liiton keskeisiä tavoitteita on myös vaikuttaa liikennejärjestelyihin ja tieverkostoon siten, että liikenne on nykyistä sujuvampaa ja turvallisempaa. Lisätietoja: www.autoliitto.fi.

Yhteystiedot | Tulostettava versio | Sivukartta | Lähetä linkki sähköpostilla © Autoliitto 2012 - Palvelun tekninen toteutus Avoine Oy