Matkakohde Tsekki automatkailu

Tšekki

Automatkailijan Tšekki

Maasto on vaihtelevaa. Maan kolme historiallista aluetta ovat Böömi, Määri ja pieni osa Sleesiasta. Lännessä on Böömin alue, joka muodostuu Elben (tšekiksi joen nimi on Labe) ja Moldaun (tšekiksi joen nimi on Vltava) jokilaaksoista. Jokien ympärillä on matalia vuoria, esimerkiksi Sudeettivuoristoon kuuluvat Krkonoševuoret. Tšekin korkein huippu on Sněžka (1 602 m). Maan keski-/itäosassa sijaitseva Määri on myös kumpuilevaa. Määrin suurin joki on Morava, mutta Määrissä ovat myös Oderjoen (tšekiksi Odra) alkulähteet. Määrissä sijaitsevat Jesenik- ja Beskidivuoret.

Tonava virtaa jonkin matkaa Tšekin ja Unkarin rajajokena. Tšekin joet virtaavat Pohjanmereen, Itämereen ja Mustallemerelle. Jotta Tšekillä olisi kauppatavaraväylä valtamerille, on maalla Versailles’n sopimuksen perusteella 30 000 neliömetrin suuruinen alue Hampurin satamassa. Alue palautuu takaisin Saksalle vuonna 2028.
Euroopan vanhin aarniometsä on Boubinvuorella Böömissä.

Matkakohde Tsekki automatkailu

Yleistietoa Tsekistä

Pinta-ala 78 866km²
Asukasluku 10,6 milj.
Väestöntiheys 133 as. / km²
Valtakieli tsekki (94%), myös lukuisia pieniä vähemmistökieliä
Hallitusmuoto tasavalta
Pääkaupunki Praha 1,3 milj.
Muita kaupunkeja Brno 404 300 Ostrava 336 500

Apua ongelmatilanteissa

Tiepalvelu

Puhelin: +420 2 611 04 111 (maan sisällä 1230) / UAMK. Palvelua on saatavilla kellon ympäri. UAMK:n tiepalveluautot ovat keltaisia ja niissä on UAMK:n tunnukset. Palvelu on maksullista. Maassa on myös muita tiepalvelua tarjoavia organisaatioita, esimerkiksi ABA.

Autoliiton Plus-, ePlus-, Premium- ja ePremium-jäsenet soittavat Suomeen Autoliiton palvelukeskukseen. Palvelunumero löytyy jäsenkortin kääntöpuolelta ja Autoliitto-sovelluksesta.

Päivitetty 4/2024.

Tärkeät yhteystiedot

  • Poliisi 158 / 112
  • Ambulanssi 155 / 112
  • Palokunta 150 / 112

Unescon maailmanperintökohde Český Krumlov

Český Krumlov on pieni kaupunki Vltava-joen rannalla, Tšekin Etelä-Böömin läänissä. Kaupunki rakennettiin 1200-luvun linnan ympärille, jossa on elementtejä goottilaisesta, renessanssin ajan ja barokin tyylisuunnista. Pikku-Prahaksikin kutsuttu kaupunki on erinomainen esimerkki pienestä Keski-Euroopan keskiaikaisesta kaupungista, jonka arkkitehtoninen perintö on säilynyt ennallaan yli viiden vuosisadan ajan. Kaupungin ovat löytäneet saksalaisten ja itävaltalaisten turistien lisäksi myös Aasiasta tulleet matkailijat. Itävallan Linzistä autoilee Český Krumloviin reilussa tunnissa.

 

Moottorin matkavinkit Tsekkiin

Autoliiton jäsenlehti Moottori reissaa ja esittelee mielenkiintoisimmat matkakohteet niin kotimaassa kuin maailmalla. 

Moottori.fi
Matkakohde Tsekki automatkailu
  • Jos onnettomuudesta aiheutuu henkilövahinkoja, yli 100 000 korunan suuruinen omaisuusvahinko tai omaisuusvahinko kolmannelle osapuolelle, täytyy poliisi kutsua paikalle. Jos ajoneuvoon tulee näkyviä pintavaurioita, on hyvä kutsua poliisi paikalle. Poliisi kirjoittaa vahinkoraportin, jota voi tarvita vietäessä ajoneuvoa pois maasta. Poliisiraporttiakaan ei pidä allekirjoittaa, jos ei ymmärrä raportin sisältöä ja raporttiin voi itse kirjoittaa omia huomautuksia.

  • Onnettomuuden osapuolten henkilötiedot ja autojen sekä vakuutusten tiedot tulee kirjata ylös, mieluiten käyttämällä kansainvälistä vahinkoilmoituslomaketta. Ei pidä unohtaa todistajia. Vakuutuskäsittelyä auttavat myös tilanteesta ja ajoneuvoista otetut valokuvat.

    Jos et saanut syylliseltä tšekkiläiseltä osapuolelta tietoja hänen liikennevakuutuksestaan, voit etsiä hänen vakuutusyhtiötään Tšekin vihreän toimiston tietokannasta joko internetin kautta tai puhelinnumeron +420 221 413 111 kautta.

    Lisätietoa:
    Ceska Kancelar Pojistitelu
    (Czech Insurers’ Bureau)
    Verkkosivulle.

    Ilmoituksen voi tehdä myös internetissä osoitteessa www.ckp.cz/en/contact.

    Vakuutuskorvausvaatimukset vanhenevat kolmessa vuodessa.

  • Ravintolat: on tavanomaista antaa Prahassa ja muissa turistikohteissa 5–10 %:a juomarahaa, ellei laskussa ole erikseen mainittu palvelumaksua. Maaseudulla laskua pyöristetään hieman ylöspäin ja juomarahaa annetaan vain, jos palvelu on ollut poikkeuksellisen hyvää. Juomarahaa ei jätetä pöydälle, vaan annetaan henkilökohtaisesti tarjoilijalle.

    Taksit: summaa pyöristetään 20–50 korunaa (esimerkiksi, jos matkan hinta on 380, annetaan 400 korunaa, tai jos hinta on 660, annetaan 700 korunaa).

  • Tieverkon pituus ja teiden viitoitus

    Yleisiä teitä: 130 671 km
    Moottoriteitä: 1 355 km

    Moottoriteiden (dálnice) tunnus on D-kirjain, jota ei viitoiteta liikennemerkeissä. Opasteissa moottoriteiden tunnukset ovat punaisella taustalla oleva valkoinen numero. Muut tiet jaetaan ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen luokan teihin. Moottoriliikennetiet (silnice pro motorová vozidla) ovat ensimmäisen luokan teitä, niiden opasteissa on valkoinen numero sinisellä taustalla. Toisen luokan teiden väri on sama, mutta tiet ovat kolminumeroisia.

    Teiden kunto

    Teiden kunto on heikentynyt viimeisten vuosien aikana. Maailman talousfoorumin vuoden 2019 teiden paremmuutta kuvaavan vertailun mukaan tiet Tšekeissä ovat sijalla 80 vertailtujen 141 maan joukossa. Sijoitus on EU-maiden neljänneksi huonoin. Uudempaa vertailua ei ole tehty.