Liittopäivät
Vuoden 2013 liittopäivät
AL-Sport -liittopäivät 2013 Turussa
Moottoriurheilua ja palkintosadetta
Autoliiton kaksi keväistä tapahtumaa AL-Sport –päivät ja liittopäivät yhdistettiin tänä vuonna yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi.
Autoliiton aktiivinen autourheiluväki aina taloudellisuusajajista rata- ja ralliautoilijoihin kokoontuu joka kevät yhteen AL-Sport -päiville. Autoliiton muut aktiivit puolestaan viettävät joka toinen kevät liittopäiviä. Tänä vuonna Autoliitto kokosi huhtikuun viimeiseksi viikonlopuksi yli 230 aktiivia AL-Sport -liittopäiville, joissa nuo kaksi keväistä tapahtumaa yhdistettiin. Jättitapahtuman pitopaikkana oli Turun Sokos Hotel Caribia.
AL-Sport -liittopäivien ohjelmassa oli asiantuntijaluentoja, perinteiset Tähtiajot, juhlaillallinen, ansioituneiden palkitsemisia sekä muun muassa vierailu Harkka Yhtiöt Oy:n uuteen AL-autopalvelukeskukseen. Vierailevina puhujina kuultiin AKK Motorsport ry:n puheenjohtaja Juhani Pakaria ja Varsinais-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Petri Santavuorta. Omasta väestä AL-Sport toimintaa esitteli Matti Sinervä, Autoliittojen kansainvälisestä yhteistyöstä kertoi Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen ja Heli Hietala Härmän osastosta kertoi kuinka JM SM-liigan järjestelyt viime vuonna hoidettiin.
Autoliiton ja sen osastojen monipuolista toimintaa esiteltiin osastoväelle lisäksi sekä ulos että sisään järjestetyissä näyttelyissä. Esillä oli mm. Autoliiton matkailupalvelut, AL-Sport- ja tiepalvelutoiminta, rallivarusteita, radio-ohjattavia pienoisautoja, turvavyökelkka ja vaaka, rengasuutuuksia ja pienimuotoinen fillarimestarirata. Pihalle oli tuotu lisäksi hinausauto, tiepalveluauto ja erilaisia kilpa-autoja.
Tähtiajo
Tähtiajo on leikkimielinen kilpailu, joka järjestetään aina liittopäivien tai liittokokouksen yhteydessä. Tähtiajossa kilpailijapari suunnistaa autolla tietyn reitin ja vastaa yleensä kokouspaikkakuntaa koskeviin kysymyksiin. Tänä vuonna Tähtiajo suuntautui autojen entisöintiin erikoistuneen Triangle Motorin tiloihin, jossa kilpailijat tutustuivat upeisiin vanhoihin autoihin ja vastasivat kysymyksiin. Tähtiajo järjestettiin jo 87. kerran.
Tähtiajojen kolmen kärki:
1. Savolainen Erkki, Lehmusjoki Kaija, Tikkakosken osasto 28 p.
2. Pätiälä Erkki, Talvitie Jyrki K, Helsingin osasto, 27 p.
3. Jukka Joutsjoki, Köykkä Juhani, Keski-Uudenmaan osasto 26 p.
Joukkuekilpailun kiertopalkinnon voitti Helsingin osasto (51 p)
AL-Sport -liittopäivien palkitut
AL-Sport palkittuja:
VUODEN 2012 AL-SPORT AUTOURHEILIJAKSI VALITTIIN: Andreas Amberg AL-Myrskylän osasto
VUODEN 2012 AL-SPORT TOIMITSIJAKSI VALITTIIN: AL-Härmän osaston JM SM Liigan kilpailun johto; Kari Kivihuhta, Jorma Mäkynen ja Jukka Yliketola
VUODEN 2012 RATATUOMARIKSI JA KALLEN MALJAN SAAJAKSI VALITTIIN: Antero Riikonen, Finnairin Autokerho
Lisäksi palkittiin Autoliiton hallinnoimien lajien parhaat sekä muita AL-Sportin nimissä kilpailleita kauden 2012 menestyjiä.
Autoliiton ansiomerkit:
AL-ansiomitalin soljella sai
Heikki Alanko Rovaniemen osasto
Autoliiton kultaisella ansiomerkillä palkittiin:
Jyri Siltala Tampereen Seudun osasto
Tapio Sällylä Turun osasto
Matti Herlevi Helsingin osasto
Virpi Hokka Helsingin osasto
Eero Tukiainen Etelä-Karjalan osasto
Matti Sinervä Luoteis-Uudenmaan osasto
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali
Heli Hietalalle Härmän osastosta, ojennettiin Opetus-ja kulttuuriministeriön myöntämä
Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali, osoituksena Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tehdystä työstä
Tapiola-malja
Perinteisen Tapiola-maljan vastaanotti Autoliiton koulutuspäällikkö, Teijo Poutanen.
![]() Christina Forsgård Netprofile Finland Oy:stä antoi liittopäivävieraille rautaisannoksen sosiaalisesta mediasta. |
![]() Puheenjohtaja Martti Merilinna toivotti osallistujat tervetulleiksi liittopäiväillalliselle. |
![]() Hämeenlinnan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo toivotti Autoliiton väen tervetulleeksi liittopäiville. |
![]() Autoliiton kunniajäseneksi nimettiin jo vuodesta 1952 lähtien Autoliiton jäsenenä ollut Jalo Armas Haapasalmi AL:n Seinäjoen osastosta. |
![]() Puheenjohtaja ojensi Autoliiton liittovaltuuston varapuheenjohtaja Kaj Silverille (Raision osasto) Autoliiton ansiomitalin soljella. |
![]() Autoliiton kultaisen ansiomerkin saajia yhteiskuvassa. Erkki Lax(vas. AL:n Oulun osasto), Anne Jatkola (AL:n Helsingin osasto), Johanna Laune (AL:n Helsingin osasto) ja Veijo Suomela(AL:n Kotkan osasto). |
![]() Tapiola-Ryhmän paikallisjohtaja, Heikki Lindroth (oik.), ojensi Tapiola Malja-kiertopalkinnon Autoliiton Tikkakosken osaston Erkki Savolaiselle. |
![]() Autoliiton Lahden Seudun osasto jakoi "Vuoden Välähdys"-kiertopalkinnon Autoliiton Salon osastolle. |
Vuoden 2011 liittopäivät
Vuoden 2011 liittopäivät pidettiin (8-)9.-10.4.2011 Hämeenlinnassa, Kylpylähotelli Rantasipi Aulangolla.
Liittopäivät aloitettiin perinteisellä Tähtiajolla. Tähtiajon reitin suunnittelusta sekä toteuttamisesta vastasi Autoliiton Hämeenlinnan osasto apujoukkoineen.
Viikonloppu sisälsi tiiviin paketin kokouksia, ajankohtaista tietoa ja järjestötoiminnan kehittämiseen sekä ylläpitämiseen liittyviä asiakokonaisuuksia. Ulkopuolisena luennoitsijana oli Christina Forsgård, joka vauhdikkaalla ja mielenkiintoisella tavalla johdatti kuulijakunnan sosiaalisen median syövereihin.
Tiukkaan asiapainotteiseen ja järjestökoulutusta sisältävään viikonloppuun mahtui kevyempääkin ohjelmaa: Lauantain iltajuhla hyvän ruoan ja huomionosoitusten sekä Tähtiajon palkintojen jaon kera. Loppuilta menikin musiikin tahdissa ja tanssiparketti oli täynnä Marios-orkesterin mukaan pyörähteleviä tanssipareja.
Lämmin kiitos kaikille liittopäiväläisille aktiivisesta sekä innostuneesta osallistumisesta!


















